Vuosi alkaa olla taputeltu

Tämä vuosi alkaa olla tässä. Tämä on ollut tapahtumarikas ja jännittävä vuosi, eikä ainoastaan semmoisessa positiivisessa mielessä. Mutta tunnelmat vuoden loppuessa ovat selvästi paremmat kuin sen alkaessa, joten parempaan ollaan menossa. Sain vahvistuksen oikeaan suuntaan menemisestä eräältä minulle hyvin tärkeältä henkilöltä, joten uskottava se kai sitten on, kun hänkin niin sanoo.

Kokosin tähän tämän vuoden juttuja, ja aika mukavahan näitä on näin jälkeen päin katsoa. On kaikenlaista keskeneräistä, mutta valmistakin sentään jotain. Suurin tämän vuoden töistä oli sängynpeite vierashuoneeseen. Vaikka se oli iso työ, se ei tuntunut ollenkaan työläältä.

Nyt jo tekisi mieli kurkistaa siihen, miltä ensi vuoden vastaava "taulu" mahtaisi näyttää, mutta pitää malttaa kokonainen vuosi ennen kuin on sen aika.

Vuosi 2015

Hyvää uutta vuotta 2016 kaikille!

It's time to close this year and what an exciting year it has been. Not only in the positive sense. But it is the main thing that the overall feeling is much better than an year ago. We are heading to better times aren't we. Have a happy new year!

Kaikki samaan koriin

En enää muista, mitä tarkoitusta varten olen ostanut vihreää ontelokudetta, koska minulla ei ole itselläni sille mitään käyttöä. Epäilen, että alun perinkin on ollut ajatuksena tehdä tästä läheiseen perheeseen virkattu kori, koska siellä tykätään vihreästä. Ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Virkattu kori
Lanka: Eko Ontelokude (1 kg)
  Koukku: 8 mm
 Ohjeet: oma (yhdistelty Lankavan ohjeista)
Tehty: marras-joulukuussa 2015

Tähän ei tarvittu muuta kuin yksi vyyhti (n. 1 kg) paksumpaa ontelokudetta ja kasin virkkuukoukku. Kannattaa muuten olla tarkkana, mistä kuteensa ostaa. Meillä täällä päin on kude lankakaupassa yli kolmanneksen kalliimpaa kuin perinteisemmässä matonkudekaupassa. Se on jo sellainen hintaero, että se kannattaa huomioida, varsinkin, jos tekee jotain vähänkään isompaa juttua.

Yhdistin ohjeessa kahta mallia: Lankavan “Kahvallinen kori” ja “Virkattu kori”. Kun en osannut päättää, teenkö korin kiinteillä vai pylväillä, niin laitoin molempia - vuorotellen kerros kutakin. Tein kerrokset spiraalina ja yhdistin ne piilosilmukoin. Kun en osaa tehdä kerroksen vaihtoa nätiksi, niin koristelin "ongelman" piilosilmukkakuvioinnilla. Ennen koristelua olin taittanut yläreunan kaksin kerroin, koska matalammalle korille on ehkä enemmän käyttöä kuin ämpärimäiselle.

Valmis kori täytettiin mm. kynttilöin, Vallilan servietein, Mokkamestareiden joulukahvilla, mainiolla kotimaisella Napue-ginillä ja hyvällä tonicilla sekä hyvillä pähkinöillä. Tuttavaperhe sai korin jouluksi perinteisen kukan sijaan.

This is a self-made crocheted basket for friends. It is full of yammy items and other things. Candles and paper napkins are not meant to be eaten. 

Heijastusta

Tämä syksy on todellakin ollut harvinaisen pimeä. Lunta on saatu pariin otteeseen vain pariksi päiväksi kerrallaan, mutta muuten on oltu kuin mustassa aukossa. Kaikki valo katoaa johonkin mustaan reikään. Sen verran hirvittää tuolla pimeässä liikkuvat tummiin pukeutuvat hahmot, että piti alkaa hahmotella itselle ja koiralle parempia heijastimia. Koiran hihnassa ollut heijastinlangan jämäviritys oli kulahtanut semmoiseksi, että se oli parasta vaan leikata irti. Hankin heijastinnauhaa, josta virkkasin uuden virityksen. Taittelin heijastinnauhan heijastinpuoli ulospäin ja virkkailin menemään vapaalla tyylillä. Nyt meidän pitäisi näkyä paremmin!

Yllätyksenä tuli virityksen paino. Vaikka heijastinta ei ole kuin runsaat kymmenen senttiä, sen paino tuntuu selvästi remmissä. Alunperin mietin, että laittaisin lähemmäs koiraa toisen pätkän, mutta se nyt jäi vielä mietintään, kun tuostakin tuli selvästi tuntuva painon lisäys remmiin. Mutta pääasia on, että näymme selvästi aiempaa paremmin!

Täällä on näkynyt jo paljon tonttuja. Tämän perusteella voisi olettaa, että jotain julkaistavaa tulee ensi viikon jälkeen. Aivan toimettomana ei ole sentään oltu. Jotkut ovat jo saaneet lahjankin. Saadaankohan me muut mitään...

Finally it is so clear to me: now me and the dog will be more visible than before. The old self-made-thing had to be removed as it was all worn out. This new also-a-self-made-thing is a bit heavy, but that is the compromize for being visible. BTW, after next week it may be that some other items can be presented here, too. One member of the family has got a present already. Let's see if the rest of us get anything...

Rinkka pokkarin kannessa teki sen

Kun kirjan kannessa on hyvä näyttelijä (Reese Witherspoon) aivan liian iso rinkka selässään, on pakko pysähtyä katsomaan tarkemmin, mistä on kyse. Kannessa kehutaan myös, että kirja on ollut New York Times:n #1 ja että siitä on tehty elokuva. No, kai on tehty elokuva, kun tunnettu näyttelijä on pokkarin kannessa. Nainen vaeltamassa on sellainen mielikuva, jota on vaikea ohittaa. Kun kirjan nimi on vielä Villi Vaellus, niin opushan tarttui käteen ja lähti luettavien pinoon.

Kirjan kirjoittaja Cheryl Strayed ei ole alunperin ollut nimeltään Strayed (suom. eksynyt, harhautunut, karannut), vaan on vaihtanut nimensä myöhemmin elämänsä varrella. Kirja on omaelämäkerrallinen, joten kirja kertoo Cherylin omasta vaelluksesta hänen kulkiessaan vaativaa, linnuntietä yli 1600 kilometriä pitkää vaellusreittiä USAn länsiosassa. Takaumien avulla käymme läpi Cherylin aiempaa elämää, josta ei ole puuttunut miehiä, väkivaltaa, viinaa ja huumeita. Vaellus on naisen tapa etsiä itseään ja miettiä sekä mennyttä että tulevaa elämäänsä.

Kirja oli helppoa, mutta ei aina niin kivaa luettavaa. Olen lukenut, että joidenkin ihmisten mielestä vaelluksesta ja sen aikana koetusta luonnosta kirjoitetut pätkät ovat pitkästyttäviä, mutta minä en kokenut näin. Minulle tarina vaelluksesta olisi riittänyt, mutta henkilölle itselleen se kasvun paikka, jota hän kaipasi, oli tietysti oleellinen. Kun kertomus perustuu todelliseen henkilöön, niin on jännä lukea, millaisiin ponnistuksiin ihminen ryhtyy etsiessään itseään. Kirja ei minusta ollut mikään kaunokirjallinen mestariteos, mutta hyvää luettavaa silti. Seuraavaksi pitäisi joko katsoa elokuva tai etsiä alkuperäisteos riippuen siitä, haluaako syventää kirjan elämystä vai latistaa osan yksityiskohdista näkymättömiin.

The book Wild: from Lost to Found on the Pacific Crest Trail by Cheryl Strayed caught my attention as Reese Wetherspoon is standing on the book cover with a huge backpack. It is a story of a lost woman finding herself during a long trail. And like someone said it is not a Cinderella story at all. On the contrary it was too rough for me at times, not due to the stories from the trail but from her (true) life before that. The story of the trail experience would have been enough for me.

Ontelokudemakkaraa

Voi, voi, kun on niin monta mielenkiintoista työtä kesken ja niistä olisi kiva lörpötellä jotakin, mutta ajat ovat nyt tällaiset kuin ovat. Pitää pitää vielä suu supussa ja jutella jonnin joutavia. Kerrotaan sitten vaikka oma reseptini siihen, miten tehdään ontelokudemakkaraa.


Makkaraan tarvitaan yksi vyyhti ontelokudetta. Värin ja vahvuuden ei ole väliä, kunhan se miellyttää omaa silmää. Vyyhti pidetään sidottuna, joten kiinni pitäviä solmuja ei aukaista.

Lisäksi tarvitaan yksi ontelokuteiden pesupussi. Tässä reseptissä käytän ohuemmasta valkoisesta ontelokuteesta  virkkaamalla tekemääni suorakaidetta, jossa on pitkä ketjusilmukoista koostuva sitomisnaru. Pesupussin materiaalin ei ole niin väliä, kunhan se kestää vesipesun.

Kuvassa näkyvä teline ei ole makkaran teossa pakollinen, mutta sitä voi käyttää apuna makkaran teossa, jos sellainen kotoa löytyy.









Seuraavaksi ontelokuteen pesupussi asetellaan vyyhdin ympärille. Se sijoitetaan siten, että pussi kiertää vyyhtiä kauttaaltaan, sekä vyyhdin ulko- että sisäpuolelta.

















Pesupussi "ommellaan" vyyhdin ympärille auki olevalta sivulta. Pujottelunyörin tulee olla niin pitkä, että se riittää vyyhdin ympäri. Nyöriä ei kannata laittaa umpisolmuun, vaan sopivaan kohtaan sijoitetaan vetosolmu, jonka saa auki, kun makkara alkaa olla kypsää. Ylimääräisen nyörin voi pujotella sinne tänne.















Valmiiksi sidottu makkara näyttää tältä. Pesupussi asettuu vyyhdin ympärille löyhästi ja mahdollistaa kuteen EU-direktiivin määrittelemän vapaan liikkumisen pussin sisällä.

Sidottu pussi asetetaan veteen niin pitkäksi aikaa kuin koneesi 30 asteen hienopesuohjelma kestää. Mausteeksi voi laittaa pienen määrän pesujauhetta. Paljoa ei tarvita.

Aiemmin olen valmistanut makkaraa 60 asteessa, mutta kaupan täti kehotti valmistamaan makkaraa nykyään 30 asteessa. Niin se paperi sanoi. No, eivät kuteet ole 60 asteestakaan olleet moksiskaan, mutta kokeillaan tällä kertaa sallitulla lämpötilalla. Sinänsä tämä ihmetyttää, kun eikös kyseessä pitäisi olla täyttää puuvillaa sisältävä tuote, jonka kerrotaan vielä kutistuvankin. No, eiväthän ne ihmetyksen aiheet maailmasta lopu.

Kun pesukoneen jäljellä oleva aika on nolla minuuttia, otetaan makkara koneesta ja epäpujotellaan pesupussin nyöri auki. Sitten sijoitetaan sekä makkaran sisältö (vyyhti) että pesupussi lämpimään ja ilmavaan paikkaan kuivumaan. Kokemuksen mukaan pesupussi on kuivempi ennen vyyhtiä, jolloin sen voi käyttää seuraavan vyyhdin kuoreksi. Vyyhtiä kannattaa käännellä kuivumisen aikana pari kertaa. Noin vuorokauden marinoituaan myös vyyhti on läpeensä kuiva ja valmista kerittäväksi. Nam!

This is a recipe for tube-cotton-sausage. You need one coil of tube cotton and a self-made wrapper. Put the coil inside the wrapper, tangle the loose ends and put the sausage in your washing machine in 30 degrees. When the program has finished, take the coil out and unwrap the package. Leave the tube-cotton to dry. When its ready, just use it for whatever purpose you have acquired it for! Enjoy!

Syysunelmia

Jopa jotakin, kesä hurahti ihan muissa kuin käsitöiden merkeissä. Yhtään ei kiinnostanut katsella keskeneräisiä töitä, kun ne oli kaikki suunniteltu ja varattu ikään kuin hellekesän jutuiksi, joten niillähän ei menneenä kesänä tehnyt siis mitään. Koko into käsitöihin lopahti, ja yhtään työtä ei tainnut edistyä moneen kuukauteen. Mutta annas olla.

Kun illat alkoivat hämärtää ja sää kylmetä, huomasin taas naputtelevani mm. Novitan, Dropsin ja Ravelryn sivuilla. Käsityökirjat ja lehdet tuli kaivettua esiin. Erilaiset mallit sekä värien ja materiaalien kirjo alkoi olla taas viimeinen ajatus iltaisin ennen kuin uni tuli. Ja niin sitä oltiin taas koukussa. Kirjallinen lista kaikesta siitä, mitä aikoo tehdä, alkoi taas kasvaa.

Keskeneräisiä töitä on vaikka muille jakaa, mutta uudet projektit huutavat kovempaa puoleensa. Minkä sille tekee, kun nauttii suunnittelusta niin paljon. Tämän hetken tilanne on se, että aloitettuja, mutta keskeneräisiä töitä on viisi. Lisäksi suunnitelmia on aika moneen muuhun työhön, joista osaan on jopa lankojakin hankittuna. Tämän vuodenajan ongelma alkaa vaan olla se, että kässätyösuunnitelmista alkaa osittain tulla hys-hys-hommia. ;-)

Kesän aikana on tullut liikuttua korvat auki ja tarkasteltu lähipiiriä, mitä he voisivat olla vailla. Onneksi ei kukaan ole pyytänyt mitään, koska siitähän tulisi kauhea stressi, jos niin kävisi. On vaan kiva pähkäillä itsekseen salaisia juonia ja miettiä, että kumpi on pahempi: saajalleen tarpeeton lämmike vai se, kun tulee vain pyöriteltyä peukaloitaan. Vastaus tietysti riippuu siitä, mistä näkökulmasta tätä miettii. Minulle tuottaa niin suunnatonta iloa etsiä malleja, miettiä värejä ja sovittaa niitä korvien välissä yhteen. Aina parempi, kun keksin jonkun, joka voisi tarvita kyseisen hyödykkeen, jolloin tekemisestä tulee paljon mielekkäämpää. Aika itsekästä hommaa siis. Onneksi tarpeettoman hyödykkeen voi lahjoittaa vaikka SPR:lle tai myydä sen kirpputorilla.

Joka tapauksessa omissa nurkissa on riittävästi kaikkea kesken jäänyttä, jotka pitäisi saada valmiiksi ja viimeisteltyä. En vaan saa työtä puristettua valmiiksi, jos hoksaan tekoprosessin aikana jonkin hankaluuden, joka jää vaivaamaan. Tai ei sen tarvitse olla hankaluuskaan. Tarvitaan vain joku asia, josta tiedän, että lopullisesta työstä ei tule sellainen kuin mitä visiossani ajattelin. Siihen se motivaatio sitten lyssähtää. Jotenkin pitäisi vaan opetella tekemään työ loppuun saakka ja sietämään sitä epätäydellisyyden tilaa, joka "huonosta" työstä tulee.

Ensinnäkin kesken on viime postauksessa esitelty hartiahuivi. Vaikka kyseinen huivi ei ole valmis, niin sama malli on aloitettu aivan toisen tyyppisellä, fingering-vahvuisella langalla. Kun ensimmäinen viritys tehtiin kolmioksi, niin tämä toinen versio on lähes ympyrä istuvuuden parantamiseksi. Saa nähdä, millaisen tuloksen muutokset tuottavat.

Kolmanneksi keskeneräisten loputtomasta pinosta löytyy virkattu palamatto, johon on jo tehty muutama pala valmiiksi. Tämän ongelmana on nyt se, että kude on tosi paksua ja eri väreistä tulee eri kokoisia paloja (!). En tiedä, saisiko nämä jotenkin kastelemalla ja pingottamalla riittävän samankokoisiksi yhdistelyä varten vai mikä on ratkaisu ongelmaan. Niinpä tämäkin työ odottaa uutta inspiraatiota valmistuakseen.

Neljäntenä keskeneräisten listalla esittelen jo vuosia sitten pussinpohjalle jääneen kaulurin. Tein jo samalla mallilla aikanaan yhden kappaleen, mutta siitä tuli liian löpsö, joten ryhdistäydyin ja aloitin toisen oikeammilla silmukkamäärillä. Sitten kun työssä olisi pitänyt aloittaa merkittävä lisäysten teko, motivaatio lopahti. Ensimmäisestä versiosta tehdyt muistiinpanot näyttävät niin monimutkaisilta, että voipi olla, että tämä keskeneräinen työ menee purkuun.

Viidenneksi pussien syövereistä löytyy viime keväänä aloitettu villapusero. Kuvassa on puseron yksinäinen hiha, joka odottaa mm. paria itselleen. Etu- ja takakappale sillä jo olisi seurakseen. Kesäiltojen pusero piti tästä tulla, mutta enemmän taidettiin viime kesänä käyttää kunnon takkia, kun oli liian kylmä villapuserolle. Tai ei nyt aivan. Kunhan yritän keksiä jotain tekosyitä siihen, että työ ei edisty.



Tarkimmat ehkä jo huomasivat, että keskeneräisten kuvaussessioon tunkeutui myös yksi ylimääräinen tassupari. Kuvataanpa nyt nekin, kun ovat tuossa niin tarjolla. Näiden tassujen päällä oleva otus toki vie paljon aikaani pois muilta harrastuksilta, myös käsitöiltä. Mutta siitä en voi valittaa.

I have a long list of unfinished objects, which some people call UFOs. There are number of reasons why each of these items have not been finished. One of the reasons are those two paws in the last photo and the creature on them, as he manages to engage my time and energy quite effectively.

Morsiamen äiti odottaa helteitä

Ei, kyse ei ole naimisiin menosta eikä anopiksi ryhtymisestä. Minä en ole morsiamen äiti, vaan "Mother of the bride" on sen virkkausmallin nimi, johon innostuin jo keväällä. Mallin toinen nimi on "South Bay Shawl", mutta kumpikin nimi ja mielikuva olivat tällä kertaa kaukana siitä todellisuudesta, jossa olin tämän kässätyön kanssa.

Kaikki alkoi tosiaan jo aikaisin keväällä mukavan tuntuisesta langasta ja haaveesta saada jotain lämmikettä hartioille, kun sitä istuskellaan kesällä helteisen päivän jälkeen terassilla. Lanka on Hjertegarn:n Woolcott, joka on puoleksi villaa ja puoleksi puuvillaa. Se oli kaupassa niin mukavan tuntuista ja vielä konepestävääkin, joten en missään nimessä halunnut jättää sitä kauppaan.

Huiville löytyi kiinnostava ohje ja piirros surffaamalla ankarasti. Sitten tartuttiin vyötteen ehdottamaan nelosen koukkuun, joka oli tuntunut niin sopivalta edellisessä työssä (ks. virkattu päiväpeitto). Värkkäsin ja värkkäsin ja kohta oli 100 grammaa lankaa virkattu huivin aluksi. Mutta joku tuntui väärältä. Lanka ei luistanut koukulla sujuvasti, ja lopputulos ei ollut toivomani kaltainen. Sitten alkoi hillitön kokeiluvaihe, jossa vaihtelin koukkuja eri paksuisiksi. Kohta mulla oli 4,5 mm:n koukulla tehty samankokoinen huivin poikanen. Ei se tuntunut vieläkään oikealta. Ostin paremman, muissa töissä hyväksi havaitsemani vitosen koukun, mutta tilanne ei korjaantunut ollenkaan, vaan muuttui huonommaksi, jos mahdollista. Olin jo kyllästynyt koko työhön ja laittanut sen kokonaan syrjään, kun yksi yö vaan päätin, että teen sen vitosen koukulla, oli miten oli. Ostin halvan samankokoisen koukun, ja sillä sitten nitkutettiin puoli kiloa lankaa loppuun saakka. Nelosen koukulla lopputulos oli siistimpi, mutta liian tiivis. Vitosen koukulla osa säikeistä irtosi ilkeästi, mutta aikaansaannos oli sopivan letkeä olematta lötkö.

Työssä oli kuitenkin edelleen hankaluuksia. Välillä kipeät kädet estivät tekemisen, välillä kätköily tuli esteeksi kässätöihin. Helteitä ei kuulunut, joten mitään kiirettä ei tuntunut senkään puolesta olevan. Vähitellen työ kuitenkin valmistui. Viimeinen este on kuitenkin pingotus, jota työ odottaa edelleen. Mutta ehkä jonain päivänä tämän saa siirrettyä valmistuneisiin töihin ja esiteltyä tämän kunnolla, kun viimeistely on tehty.

Kesällä uumoilin, että tehdään työ sitten loppuun, kun ne helteet tulevat. Aina kun tuli mieleen, että pitäisikö se hartiahuivi viimeistellä, niin ulkona satoi vaakasuoraan ja asteita oli noin viisitoista. Eipä tullut senkään puolesta kiirettä. Odottelusta tuleekin siis odotettua pidempi, kun mennee ensi kesään ennen kuin työtä voi käyttää siinä tarkoituksessa, johon sen alunperin aloitin.

I wanted to make a shawl for the summer and sit under in in the evenings once the hot days are over. Well the hot days never came and the shawl is still unfinished. I managed to crochet half a kilo of half wollen half cotton yard in "Mother of the bride" aka "South Bay Shawl". I liked the pattern, but had a lot of problems finding a hook, which would allow smooth crocheting.

Voi Seppo, minkä teit

Ei olisi uskonut vielä vuosi sitten, että meikäläinen intoutuu lukemaan kotimaista rikoskirjallisuutta oikein toden teolla. Mutta käsiin osui jostain syystä Seppo Jokisen Koskinen ja siimamies ja se oli sitten menoa se. Kerta toisensa jälkeen tuli poimittua aina seuraava komisario Koskisesta kertova dekkari. Kai siinä veti puoleensa tarinoiden sijoittuminen Tampereelle, ja juonenkäänteiden osuminen tuttuihin paikkoihin.

Noin vuoden aikana tuli kahlattua läpi toistaiseksi julkaistu sarja eli

• Koskinen ja siimamies
• Koskinen ja raadonsyöjä
• Koskinen ja pudotuspeli
• Koskinen ja taikashow
• Koskinen ja kreikkalainen kolmio
• Hukan enkelit
• Piripolkka
• Vilpittömässä mielessä
• Suurta pahaa
• Sana sanaa vastaan 
• Lyöty mies
• Räätälöity ratkaisu
• Ajomies
• Hervantalainen
• Vihan sukua
• Mustat sydämet

No, yksi uusi kirja on ehtinyt jo luku-urakan aikana ilmestyä, joten jossain vaiheessa pitänee ottaa sekin työn alle. Kirjan päähenkilö, keski-ikäinen poliisimies on ihanan inhimillinen otus omine virheineen ja vaikeuksineen. Ei mitään sankariainesta siis. Suhde naisiin on hieman kivikkoinen, mutta ihan kauheisiin ylilyönteihin ei olla toistaiseksi sorruttu tällä saralla. Suhde työkavereihin on ihanan mutkaton, ja kuvaus poliisien lojaalisuudesta toisiaan kohtaan ihailtavaa.

Ihan kaikki kirjat eivät sijoitu kotisuomeen, mutta nekin menettelevät, vaikka Koskinen sijoittaminen ulkomaille ei suju ihan ongelmitta. Alkusarjan kirjat juurruttavat kaverin vain niin tiivisti Manseen, että muut ympäristöt tuntuvat oikeasti vierailta. Kreikka vielä menettelee (Kreikkalainen kolmio), mutta vierailu Australiassa (Mustat sydämet) jotenkin ontuu.

Kirjat ovat helppoa luettavaa. Tekstin arkirealismi on osuvaa, mutta samalla hieman koskettavaa. Voisihan sitä omaksi ilokseen lukea jotain hieman enemmän romantisoituakin tekstiä, mutta sen verran hyvin on ilmeisesti viihdytty tämänkin parissa, että aina on pitänyt laittaa seuraava kirja varaukseen, kun edellinen on luettu. Niin hyvin tuntuvat kiertävän sarjan vanhemmatkin teokset kirjastosta lainaan, että välillä piti hetki odottaakin ennen kuin seuraavan kirjan sai käsiinsä. Nyt odottaa vain viimeisin teos sopivaa lukuhetkeä.

I have suprised myself by reading some finnish detective stories by Seppo Jokinen. He writes about policeofficer called Koskinen from Tampere. This middle aged man has some private problems of his own, but succeeds in solving the crimes taking place in Tampere and elsewhere. He gets to perform his skills abroad in a couple of books, but mainly the plots are situated in the same city.

Hyvä kesädekkari

Jos ei kässätyöt nappaa, niin ota käteen kirja. Luin dekkarin, jota kelpaa kyllä suositella vaikkapa kesälukemistoksi. Kesähän on kätköilyn ja dekkareiden kulta-aikaa. Niinpä uskallan mainostaa Ursula Poznanskin kirjaa VII5I, jossa nuo kaksi kesään liittyvää asiaa yhdistyvät hienolla tavalla.

Kirja liikkuu kätköilyn maailmassa ja voisi toimia vaikka oppaana kyseiseen harrastukseen, koska siinä myös selitetään teemaan liittyviä termejä yksi toisensa jälkeen. Kyse ei kuitenkaan ole oppikirjamainen, vaan teema aukeaa pikku hiljaa, kun kirjan päähenkilö pääsee tai joutuu tutustumaan kätköilyn saloihin työnsä kautta.

Kirjan kansi lupaa jo paljon, siinä lukee: "Suuren luokan psykologinen trilleri, joka yllättää jokaisella käänteellään". En ole koskaan ymmärtänyt termiä "psykologinen trilleri", mutta jos se tarkoittaa näin hyvää kirjaa, niin kutsuttakoon sitä miksi tahansa. Trilleri kirja on joka tapauksessa, ja ruumiita (siis useita) on luvassa. Monta potentiaalista murhaajaakin vilahtaa juonen käänteissä, mutta lopputulos onnistuu silti yllättämään. Luin kirjan parissa päivässä, kun ei sitä malttanut laskea käsistään. Pistä viestiä, jos kirja saa sinut innostumaan.

Sitten pari muuta päivitystä: Pihalla ei enää kuki lumipalloheisi, kun sen hento kukinta loppui sateen ja tuulen myötä. Ensimmäinen erä penkissä olevista mansikoista meni räkättirastaiden suihin ennen kuin saimme viriteltyä esteeksi aidan. Melkoiset orgiat niillä ilmeisesti oli ollutkin, sillä piha oli melkoisessa siivossa niiden jäljiltä. Kesken ollut kässätyö on valmis, mutta odottaa pingottamista. Viimeksi tätä odotusvaihetta kesti pari viikkoa. Katsotaan, meneekö nyt enemmän vai vähemmän. Vaara on, että aika pitenee, jos kelit suosivat. Mutta ehkä jossain vaiheessa on vaihteeksi luvassa taas kässäuutisia.

If you want to read a great book, read VII5I (FÜNF) by Ursula Poznanski. That is a good thriller and just right as summer reading. Geocaching is a strong theme in the book. I read it in two days, as I could not let it off my hands, as the plot was so interesting. Please, let me know, if you the book hooked you as well. There is hope that the next posting will be about crocheting as there is one ready piece waiting to be finalized.

Kesäkuu oli kätköilykuu

Kesäkuu kaikessa koleudessaan oli täydellinen kätköilykuukausi. Kässätyöt jäivät vähemmälle, kun tuntui, että kädet eivät nyt oikein kestä virkkaamista, ja kesken olevat työtkään eivät juuri nyt inspiroi. Antaa niiden nyt hautua ja odottaa aikaa parempaa. Vietetään laatuaikaa nyt kätköillen, kun hieman huonompi kesäsää on siihen harrastukseen parempi kuin oikein semmoinen oikein hyvä kesäsää.

Jossain vaiheessa tuli selailtua geokätköilyhaasteita ja silmiin sattui sellainen, jossa on tavoitteena kerätä kätköjä eri kunnista. Niinpä aloin pikku hiljaa kehitellä ajatusta matkasta, jolla saisi kerättyä haasteeseen sopivia purkkeja. Matka toteutui, ja siitä tulikin kunnon kätköilyreissu: parissa viikossa tuli käytyä noin 30 kunnassa ja logattua yli 80 kätköä. Matkalla tuli tutustuttua myös traileihin eli reitteihin, joille on ripoteltu kätköjä poikkeuksellisen tiheästi. Yksi trail kuljettiin autolla ja toinen kävellen. Se jälkimmäinen olikin huomattavasti mielekkäämpi, joten toivottavasti sellaisia tulee vastaan enemmänkin jatkossa. Se alunperin motivaattorina toiminut haaste on edelleen kesken, joten tehtävää riittää loppukesäksi sen parissa. Suomessa riittää niin hienoja paikkoja ja maisemia, että niissä kyllä kelpaa matkustella enemmänkin.

Kesäkuusta tuli kuitenkin meidän ennätyskuukautemme, kun kuukauden aikana tuli kerättyä 100 kätköä. Jotkut hakevat tuon määrän päivässä, mutta meille se on kova tulos kuukaudessakin. Suunnattoman monta kivaa hetkeä sai taas viettää harrastuksen parissa tässä kuussa.



Lumipalloheisipensas meinaa ratketa kukkien painosta

Pihalla ei ole juuri tullut vietettyä aikaa, kun on ollut niin koleaa. Totean sen siitä huolimatta, että lähes kaikki seuraamani bloggaajat valittavat tätä samaa asiaa. Eräänä iltana oli kuitenkin upea auringonlasku, ja pihassamme olevan lumipalloheiden kirkkaan valkoiset kukat ottivat vastaan auringon hehkun. Pensasparka huutaa armoa raskaiden kukkien painosta, mutta tiedän, että se tänäkin vuonna selviää siitä ja saa takaisin sille kuuluvan muotonsa, kun kukinta on ohi. Mutta ei mennä asioiden edelle. Nautitaan nyt kukintavaiheesta, kun vielä voidaan.

This month became the record month in geocaching, as the total number of geocaches logged this month is exactly 100 caches. Some people collect that in a day, but for us it is a big number even in a month. The weather has been perfect for geocaching, but not for spending a lot of time outdoors. It is a pity as one of the bushes in our yard is now full of flowers. The poor bush does not have its normal shape now, but it will recover when the short flowering phase is over.

Antaa kesän tulla

Kesän kukkaistutukset on tänä vuonna tehty hieman tavallista myöhemmin, kun on ollut niin kylmää. Tänään sain kieputeltua ritilään mustasilmäsusannat, jotka ilahduttavat meitä kukkasillaan vuodesta toiseen. Muutkin "pakolliset" kasvit ovat jo purkeissa, joten antaa kesän tulla.

Omenapuissa on tänä vuonna valtaisan upea kukkaloisto, mutta pölyttäviä hyönteisiä ei näy missään. Syksyn sato on näillä näkymin hyvin pieni, mutta meidän puista omenoista on muutoinkin ollut enemmän iloa silmille kuin suille. Noita puiden kukkia voisi tuijotella loputtomiin ja tuoksutella niistä lähtevää aromia.

Omenapuu kukassaan 2015

Minulla oli viime viikolla mahdollisuus askarteluun, ja tavoistani poiketen tulin myös tarttuneeksi tilaisuuteen. Tarjolla oli vaikka minkälaisia kauniita malleja askarteltavaksi. Aikani niitä tuumattuani tartuin rautalankaan ja aloin muokata siitä sydämen mallista ovikoristetta. Muutama kuultava oranssin sävyinen helmikin tarttui sydämeen, jonka keskuksen koristeeksi tuli puurenkaita ja vielä muutama helmi. Sydämeen tuli kyllä ripustuskoukkukin, mutta kotona totesin, että se ei tarvitsekaan sellaista, joten se sai sitten lähteä.

Tää ois syrän ovikoristeeksi

Rautalangan vääntely oli niin kivaa, että seuraavaksi oli keksittävä työn alle jotain samasta materiaalista. Mietin kesää ja sen merkkejä. Ensimmäisenä tuli mieleen perhonen, joten siitä sitten vaan perhosta vääntelemään. Minulla oli kyllä paperikoristeisiin tarkoitettu malliperhonen, jota käytin "muottina", mutta suurimmaksi osaksi piti muoto ja taittelu säveltää oman taidon mukaan. Yllätin ihan itsenikin, kun perhosesta tuli minusta ihan kiva. Nyt se lentelee sopivasti tuulessa koristaen persiljapurkkia, jossa ei näy vielä taimenen alkuakaan. Retiisit ovat sentään komeasti pinnalla (takana) ja perhosen oikealla puolella on tämän vuoden amppelitomaattimme. Viime vuotinen oli niin satoisa, mutta samanlaista ei löytynyt tänä vuonna mistään. Kokeillaan sitten tämmöinen ihan eri maata oleva yksilö, josko siitä irtoisi iloa syksymmällä.

Kotipuutarhurin viritelmät



Itse tehty perhonen

Pihaan kaivattaisiin tosiaan niitä eläviäkin pölyttäjiä. Mansikankukkia on vaikka muille jakaa, mutta ei taida niistäkään olla pitkää iloa, jos ei mehiläisiä ja muita öttiäisiä ala pian ilmaantua. Mansikat olivat alun perin amppelimansikoita, mutta ne ovat vuosien varrella lisääntyneet niin runsaasti, että pääsivät viime syksynä penkkiin talvehtimaan pysyvästi. Olkoot siinä, kun penkille ei ole mitään tähdellisempääkään käyttöä.

Missä mehiläiset, mansikankukat (ja sammakko) odottavat

I had the chance to make decorative stuff for myself. What I came up with was a heart with a little bit of bling, bling. It is supposed to make the door look nicer. I also came up with a butterfly, which got even more bling, bling. Making this stuff was very nice. The yard is ready for the summer, but some bees would be needed to pollinate the strawberries and the apple trees. There is lots of flowers waiting for the little beasts. 

Kurja kässätyö korvautuu kätköilyllä

Kässärintamalla on kesken työ, joka on jotain asusteen ja sisustuksen välimaastosta. Materiaalina on haastava puuvilla-villa-yhdistelmä, jota koitan virkata. Materiaali sopisi selvästi paremmin kudottavaksi, mutta kun olin jotain tällaista päättänyt tehdä, niin periksi ei anneta. Tein alkuun varmaan tusinan mallipaloja ja mikään niistä ei antanut varmuuden tunnetta, että näin edetään. Sitten tuli tehtyä jo yksi versio puolivalmiiksi, mutta koko ajan oli tunne, että tämä ei ole oikein. Välillä se lepäsi päivän pöydällä, mutta aina vaan jatkoin sitä, mutta epävarmuus kasvoi koko ajan. Niinpä työ meni taas muutamaksi päiväksi hyllylle. Sitten kehittyi ties monesko suunnitelma ja päätös, että sillä viedään työ loppuun, kävi miten kävi. Kesken se on vieläkin, mutta palaan siihen vielä, jos siitä tulee jotain esittelykelpoista.

Kun kässärintamalla vastustaa, ja päivät ovat muuttuneet lämpöisemmiksi, on tullut vietettyä aikaa ulkona ja Koiran kanssa kätköillessä. Geokätköilyyn on tullut hurahdettua vuonna 2011. Tajusin taas kerran, kuinka paljon pidänkään tästä harrastuksesta, kun luin Lankahelvetin Hennan postauksen kätköilystä. Kivaa, että on muitakin, jotka ovat hurahtaneet sekä kässäilyyn että kätköilyyn.

Kätköilyn ideana on löytää maastosta kätköjä, joiden sijainti löytyy kansainvälisestä nettipalvelusta. Puhelinsovelluksen tai GPS-laitteen avulla mennään kyseiseen paikkaan ja koitetaan löytää kätkö annettujen koordinaattien, kuvauksen ja mahdollisen vihjeen avulla. Kätköpurkki sisältää logivihon, johon kävijä merkitsee käyntinsä, minkä jälkeen on mahdollista logata käynti myös samaiseen nettipalveluun.

Kätköpurkki voi olla tavallinen pakastusrasia, mutta osa kätköpurkeista on rakennettu todella taitavasti ja mielikuvitusta käyttäen. Etsintä voi vielä moniin mielenkiintoisiin paikkoihin ja maisemiin. Kätköt voivat haastaa myös fyysisesti, koska luvassa on usein myös ryömimistä, kiipeämistä tai muuten vaan koluamista. Kätkötyyppejäkin on erilaisia: jotkut on löydettävissä sellaisenaan, joissakin on monta osaa eri paikoissa ja jotkut on ratkaistava jo kotona, että saa oikeat koordinaatit ennen maastoon lähtöä. Kätköily vie ulos, ja siinä kertyy kävelykilometrejä ihan huomaamatta. Kätköilyssä on vaan niin monta aspektia, että siitä varmasti löytää jokainen itselleen mieluisen tavan harrastaa.

Kätköilystä ei oikein voi pitää blogia, kun siinä on vaara, että tulee ns. spoilanneensa kätkön sijainnin tai muuten vaan kätköön liittyvän makoisan näkökulman toisille kätköilijöille. Osa harrastuksen viehätystä on mennä paikkaan, josta ei tiedä mitään ja eteen voi tulla melkein mitä vaan. Siksi siitä ei tule juurikaan kirjoitettua. Toisaalta kätköreissuille ei tule otettua kameraa (gepsin ja kännykän kameroita ei lasketa) mukaan, kun ei koskaan tiedä, missä saa rymytä. Viime viikonloppuna esimerkiksi konttasin eräässä vesiputkessa hämähäkkien seassa. Useimmiten me mennään metsään, missä voi tulla vastaan vaikka hyvin leveä ja hyvin mutainen oja, johon Koira ehtii ennen kuin itse kerkiää kissaa sanoa. Sitten tajuaa, että siitä samaisesta kuraojasta pitäisi itsekin päästä yli. No, kotona pesun ja aterian jälkeen ne ikävät jutut unohtaa aina ja kohta taas tekee mieli mennä uudelle kätköilyreissulle.

Kurainen oja ja kurainen Koira

I am struggling with crocheting. I am trying to work with a cotton-wool-mix, which feels nice but does not create the end result I am looking for. Therefore I am spending more time outdoors and geocaching, which has been my hobby since 2011. This hobby can take you to all kinds of places. Sometimes you end up to a place with a muddy ditch and very soon a muddy Dog, too. However, after showering and eating these obstacles are forgotten and soon it is time for yet another geocaching journey.

Ei ylpeyttä eikä ennakkoluuloja

Olen aina rakastanut englantilaisia tv-sarjoja ja kirjoja. On ollut selvää, että Jane Austenin tuotantoon pitää tutustua ennen pitkää. On varsinainen ihme, että en ole lukenut hänen teoksiaan tai sitten en vaan muista niin tehneeni. Pelkästään mielikuva 1800-luvun Englannista saa ainakin minussa jonkun paikan resonoimaan semmoisella taajuudella, että pieni mielihyvän hykerrys alkaa tuntua joka paikassa. Menemättä sen enempää Iso-Britannian siirtomaapolitiikkaan tai siihen kummalliseen ylemmyydentunteeseen, joka maan kansalaisilla jostain kumman syystä on, maassa ja sen kansassa on paljon sellaista, joka on suorastaan huvittavaa tai muuten vain koomista. Ehkä osa maan ja sen historian vetovoimasta on juuri tämän ristiriidan vuoksi niin voimakasta ja vetoaa ainakin meikäläiseen. Kyse on jostain aivan muusta kuin jenkkien aikaansaamasta fiiliksestä. Molemmissa maissa on tullut asuttua, joten muutakin kuin telkkarin kautta välittynyttä kosketuspintaa on näihin kulttuureihin.

Mutta siis takaisin Jane Austeniin. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ei osunut käsiin äänikirjana, joten piti ottaa se, mitä oli tarjolla ja tällä kertaa se oli Neito vanhassa linnassa. Kirjassa on odotetusti neitoja, nuoria miehiä, ihastuksia, tanssiaisia, kihlauksia ja se otsikonkin lupaava linna. Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti, sillä se tekee lukijalle selväksi, että kyse on kirjoittajan mielikuvituksen tuotteesta, jonka kohteena on lukija. Tämä tuodaan tekstissä selvästi esille. Niin paljon ymmärrystä minulta ei löytynyt 1800-luvun alun kirjallisuudesta, että ymmärtäisin, miksi Austen on näin vahvasti korostanut kirjailijan roolia, mutta ehkä opin sekin joskus.

Äänikirjoista on jo sen verran kokemusta, että olen oppinut, että lukijalla on erittäin suuri merkitys. Tässä kirjassa lukijana on Erja Manto, jonka ääni on niin luonteva ja monipuolinen, että hän voisi varmaan lukea vaikka puhelinluetteloa (nuori sukupolvi kysyy nyt "mikä se on"), että sekin kuulostaisi kiinnostavalta.

Neito pääsi kirjassa ansaitsemiinsa nuoren naisen seikkailuihin ja oppi jatkuvasti uutta ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirja oli aikuistumistarina, jota siivitti tietysti ihastumiset ja pettymyksetkin. Mutta pääasia on, että tarinan loppu on onnellinen. Yritin jo löytää seuraavaa Austenia pyörimään levylautasella, mutta pienestä kirjastostamme ei vielä löytynyt tälle kokemukselle jatkoa. Ehkä täytyy mennä hieman merta edemmäs kalaan.

65000 silmukkaa myöhemmin...

Helmikuussa luulin, että edessä olisi pitkä päiväpeittoprojekti. Minulla oli mielessä, että tekisin päiväpeittoa yhden toisen projektin sivutuotteena, kun se toinen projekti ajoittuu sopivasti helmikuusta joulukuuhun tänä vuonna. Sitten kävikin niin, että en millään malttanut pysyä erossa tästä päiväpeitosta, kun olin saanut sen alulle. Virkattu päiväpeitto valmistuikin paljon odotettua nopeammin. Kolmesta keskeneräisestä työstä tämä nousikin kaikkein mieluisimmaksi ja valmistui, kun ne muut kaksi odottavat vieläkin päivää parempaa.

Helmikuussa tuli luotua Edelfeltin taulun inspiroimana visio päiväpeitosta, joka toistaisi taulun värejä ja meriaiheeseen sopivaa aaltokuosia. Malliksi valikoitui aaltomalli, joka kulkee myös nimellä "ripple pattern". Mallista on monta erilaista variaatiota, mutta tykästyin muiden valmiita töitä ihastellessa tapaan tehdä versio, jossa ei ole yhtään ketjusilmukkaa eikä reikää. Tämä päiväpeittohan tulee siihen ainoaan sänkyyn, jolle Koira saa meillä nousta. Koiran petiin ei laiteta mitään pitsimallia, vaan mahdollisimman tasaista pintaa. Malli sopisi vallan mainiosti myös torkkupeittoon, joten ehkä sellainenkin tulee tehtyä tällä kivalla mallilla jonain päivänä.

Tein valitsemistani "seiskaveikan" väreistä värisuunnitelman tekemällä minikokoisen mallin, johon virkkasin eri levyisiä raitoja. Mallin korkeus oli reilut 80 senttiä, ja alun perin ajattelin, että toistan mallin peitossa kolme kertaa. Kulta totesi kuitenkin, että peiton ei tarvitse olla niin pitkä, joten loppujen lopuksi malli kopioitiin peittoon 2,66 kertaisena. Itseä hieman haittaa, kun mallikerrat eivät mene "tasan", mutta en tiedä, kuinka moni huomaisi muutenkaan, että peitteessä on toistoa. Yritin tehdä värivaihtelun mahdollisimman satunnaiseksi.

Peitto on tehty enimmäkseen pylväillä, mutta halusin mukaan myös kapeampia raitoja. Niitä ei ole tehty kiinteillä silmukoilla, vaikka niitäkin kokeilin. Totesin kiinteät silmukat liian mataliksi, joten venytin niitä hieman korkeammaksi yhdellä ylimääräisellä langanvedolla (venytetty kiinteä silmukka). Reunaan yhdistelin kiinteitä silmukoita ja ketjusilmukoita, joiden hellään huomaan upposivat myös ne lukemattomat langanpäät, jotka olisi muutoin pitänyt päätellä. Reunasta ei tullut niin nätti kuin olisin toivonut, mutta päättely ei myöskään houkuttanut. Reuna jää muutenkin patjojen alle, joten liekö tuon ulkonäöllä niin väliä.

Raitaa, raitaa, enemmän raitaa

Rivi ja väri kerrallaan pistelin menemään tätä työtä, jota tehdessä on katsottu eräskin osa sarjoista: "Isä Brown", "Sydämen asialla" ja "Kyläsairaala". Sen lisäksi on kuunneltu samalla äänikirjoja. Kulta alkoi jo jossain vaiheessa ihmetellä, että miten minä aina vaan sitä samaa työtä teen. Matematiikkanerona hän innostui laskemaan, montako silmukkaa työ vaatii ja päätyi lukuun 65000. Se hieman masensi, kun työ oli tuossa vaiheessa noin puolivälissä, mutta pitihän sitä jatkaa, kun vauhti oli päällä. Sain kovasti tsemppikommentteja matkan varrella.

Alussa minulla oli yli 20 kerää lankaa (á 150g), joista löytyi 8 väriä: luonnonvalkoista, beigeä, paria sinistä ja neljää harmaata. Lopullisen työn koko on noin 2,30*1,40 metriä. Painoa työllä on 2,450 kiloa. Virkkaus yhtenä kappaleena onnistui oikein hyvin, vaikka aluksi pelkäsin, että se olisi raskasta hartioille. Peiton paino oli kuitenkin paljolti sylissä, joten haittana oli lähinnä se, että välillä tuli hiki peiton alla virkatessa.

Sängynpeite
Lanka: Novita 7 Veljestä (2450g)
  Koukku: 4mm
 Ohjeet: oma (malli: ripple pattern)
Tehty: helmi-huhtikuussa 2015

Viimeinen vaihe eli pingotus oli vaikea ja se kesti ainakin pari viikkoa. Siitä oli yli toistakymmentä päivää pelkästään pingotuspuuskan odottelua, ja itse pingotus sujuikin parissa päivässä, vaikka teinkin sen kahdessa osassa. Alustana käytin kahta Biltemasta hankkimaani jumppamattoa, joita voi sopivasti sommitella oikean kokoiseksi, koska ne toimivat palapelin tapaan. Neulasin peiton alustaan puolet kerrallaan kosteiden pyyhkeiden alle yöksi, ja kyllä kannatti. Pinta näyttää nyt vieläkin kauniimmalta kuin ennen kostutusta.

Jotkut asiat ovat kuin pieni pala taivasta

Tämän työn valmistuminen on melkein tuskaa enimmäkseen siksi, että on vaikea luopua työstä, jota oli niin mieluinen tehdä. Sitä olisi ollut kiva virkkailla pidempäänkin, mutta tuolla kyllä odottaa ne pari muutakin keskeneräistä työtä ja jonkun verran lankaa on jo seuraaviinkin töihin. Ehkä tämä peitto täytyy siis luovuttaa varsinaiseen virkaansa eli Koiran makoilusängyn peitteeksi. Seuraava tuska on sitten se, miten peitto pidetään karvattomana, mutta siihen ei taida olla ratkaisua. Se on riski, jonka otin jo tähän projektiin ryhtyessä.

Kelpaa siinä nyt Koiran köllötellä

This was supposed to be a long term project, but I could not keep my hands off from crocheting this bedcover. First there were more than 20 rolls of yarn (each 150g) in 8 colours when I started this journey. I ended up with the bedcover in ripple pattern. In half way through my Darling made a calculation claiming that the end result will require 65000 stiches. But that is all history now, the final product is almost like having a piece of heaven at home. This bed is the only bed in our house, in which the Dog is allowed to take his nap. The next reason for a headache may be how to keep the cover as a hair-free-zone, but it might be that there is no solution for that available. Well, that was the risk worth taking.

Tonni täynnä!

Alle puolessa vuodessa tämä uusi pikkublogi on saanut yli tuhat klikkausta. Se on enemmän kuin mitä osasin ikinä kuvitella. Jonkun mielestä se ei ole paljon, mutta minun mielestä on. Olen itse saanut niin paljon vinkkejä ja inspiraatiota muiden blogeista, että jos vaan voin tarjota siitä ihan pienen, pienen murusen jollekulle takaisin, niin olisin siitä tosi otettu. Kiitokset lukijoille!

In less than six months there have been more than one thousand page loads in this pretty little blog. Some people say that it is not a lot, but I claim that yes, it is. I thank my readers for this honor.

Jos haluat helpottaa seuraamista...

Blogien seuraaminen suosikkilistan avulla on työlästä, kun pitää klikkailla linkkejä yksi kerrallaan ja tarkistaa, onko blogi päivittynyt uudella postauksella. Blogilista.fi on ollut mainio työkalu suosikkiblogien seuraamiseen, kun se on automaattisesti listannut ne blogit, jotka ovat päivittyneet, mutta joiden päivityksiä ei ole vielä ehtinyt lukea. On se ollut myöskin tympeä työkalu, kun siinä on niin paljon mm. animoituja mainoksia, mutta jollakin palvelu täytyy kai maksaakin. Kesäkuun alusta lähtien tuo palvelu ei ole enää käytössä, joten koitan nyt löytää jotakin muuta tilalle.

Opettelen nyt bloglovin':n käyttöä. Saapa nähdä, miten tuo palvelu toimii käytännössä. Vielä en ole kauhean innostunut tuon tavasta toimia, mutta pistinpä kuitenkin "seuraamisnapin" oman blogin sivulle, jos se auttaisi jotakuta. Toki moniin palveluihin tottuu ajan kanssa. Jos sulla on antaa vinkkiä kätevämmästä työkalusta, niin kuulisinpa siitä mielelläni. Sähköpostiosoitteeni löytyy profiilista, joten pistäpä postia.

edit 25.04.: Peräti vuorokauden käytön jälkeen bloglovin':n salat ovat jo alkaneet aueta. Jos vielä keksisi, miten työkalussa voisi tehdä tarkempia hakuja ja miten voisi selata vain sellaisia blogeja, jotka ovat päivittyneet ihan viime aikoina, niin enpä paljoa muuta blogien seuraamistyökalusta pyytäisikään. Tällä kyllä pärjätään. Olen löytänyt jo monta sellaista blogia, joihin en eksynyt blogilistan kautta.

Starting 1st of June there is no blogilista.fi any more. Have to move to bloglovin' or something similar. Let's see, how it goes. If you think there is a more convenient tool existing for following the marvellous blogs, please send me a message e.g. by e-mail.

Taklasin Puhdistuksen äänikirjana

Jotenkin olisi mukavampaa raportoida käsitöiden valmistumisesta, mutta aina se ei ole mahdollista. Mulla on edelleen se pitkä päiväpeittoprojekti kesken, mutta nyt uskaltaa jo taas puhua siitä ääneen, koska sen verran lähellä ollaan valmistumista, että jossain seuraavista postauksista tullaan varmaan jo kuulemaan siitäkin. Ikävää, kun kirjaharrastus tuntuu jotenkin sekundääriseltä tuohon käsityöhommaan verrattuna blogatessa, vaikka molemmat harrastukset ovat rakkaita. Kirjoja ei pitäisi ollenkaan vähätellä - varsinkin, kun ollaan erinomaisen teoksen äärellä kuten nyt.

Sofi Oksasen Puhdistus kuuluu jälleen siihen sarjaan teoksia, että kirja on luettava jo sen saamien palkintojen ja ilmiön vuoksi. Olen yrittänyt aloittaa kirjaa ennenkin perinteisesti lukien, mutta vasta nyt sain kirjan kunnolla alkuun, kun keksin, että kirjan voisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä myös äänikirjana. Kiitos tästä kuuluu käsityöblogisiskoille, joiden sivuilta keksin tämän moniajomahdollisuuden.

Pelkäsin, että äänikirjana kuuntelu veisi kirjasta pois vivahteita tai jotenkin muuttaisi "lukunautintoa". Mutta se olikin yllättävän helppoa ja antoisaa. Toki on aina järjestettävä hetki, jolloin kirjaa voi kuunnella keskittyneesti. Noin tunnin mittaiset levyt ovat aina juuri sopiva rupeama, johon jaksaa keskittyä yhdellä istumalla. Ja mikä parasta, samalla voi tehdä ainakin helppoa käsityötä ilman, että menettää mitään kirjasta. Ja samalla tulee tehtyä silmukka poikineen. Kätevää.

Tiesin, että kirja kertoo Viron vapautumisesta ja naisten asemasta. Osasin odottaa, että se on raaka ja sisältää väkivaltaa, mutta silti hätkähtelin kuvausten julmuutta ja aiheella mälläämistä. Mutta varmasti juuri ne pystyivät luomaan sen lähtemättömän jäljen, jonka kirja jättää. En ole koskaan ollut väkivaltaromaanien ystävä. Silti tämä aspekti ei kaikesta huolimatta jäänyt päällimmäisenä mieleen kirjasta. Se kertoo niin paljon muustakin.

Kirjan kerroksellisuus on sen parasta antia. Se liikkui ajasta toiseen sujuvasti ja aina siirtymässä jäi kutittelemaan, että mitenhän tarina jatkuu siinä toisessa ajassa. Se piti osaltaan mielenkiintoa yllä. Tykkäsin myös Oksasen tavasta kuvata asioita ja varsinkin hetkiä, jotka tapahtuivat enemmänkin henkilöiden muistoissa tai ajatuksissa. Kirja alkaa hetkestä, jolloin kirjan päähenkilö Aliide Truu yrittää tappaa kärpästä lätkällään. Heti tiesin, että tulen pitämään kirjasta, kun tuollaisen sinänsä merkityksettömän hetken kuvaus imaisi niin mukaansa. Kirja piti kyllä otteessaan ihan loppuun asti. On aina kummallista, kun näin vaikeista asioista lukeminen on kuitenkin loppujen lopuksi nautinto. Siihen liittyy jotain sellaista maagista, mitä ei osaa selittää.

I had tried to read the novel Purge (in Finnish: Puhdistus) by Sofi Oksanen in the traditional way as a book, but for some reason I did not succeed. But when I changed the paper version to the audiobook I started getting results. This novel was really an Experience with capital E. It was rough and full of violence but also beautiful in its own strange way.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin....

Tämä ei ole ihanan sään vuoksi oikein sopiva aihe tälle päivälle, mutta kun kerran ulkotöitä on jo tehty kunnon sallima määrä, niin täytyy siirtyä näihin sisätöihin ja jatkaa päivän hyvää saldoa blogin parissa.

Jotkut ilmiöt ovat vain sellaisia, että niihin on pakko perehtyä itsekin. Jotkut eivät edes aluksi oikein kiinnosta, mutta kun ne niiden suosio vaan kasvaa ja kasvaa, niin paine tutustua asiaan lisääntyy. Tällaiseksi muodostui Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajasta kertova kirjasarja, johon kuuluvat:

Mielensäpahoittaja
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja

Tykkäsin ekasta kirjasta, jossa oli sopivasti Havukka-ahon ajattelijaa, suomalaista umpimielisyyttä ja sukupolvien välistä kuilua, jotka ovat kaikki omalla tavallaan hellyttäviä ilmiöitä. Odotusarvo kahden muun kirjan osalta nousi ensimmäisen luettuani, mutta erityisesti Ruskeakastike ei oikein avautunut mulle. Se tarkasteli ruokamieltymyksiä ja sukupuolien erilaisia rooleja ruuanlaitossa. Aiheet ovat turhankin tuttuja, mutta ehkäpä juuri siksi kirja ei ollut kiinnostava, koska se tarjosi minusta liian tunkevasti sitä yhtä ja samaa ilmiötä eikä sitten oikeastaan mitään muuta. Kolmannelta kirjalta en sitten paljoa odottanutkaan, mutta sepä yllätti taas positiivisesti, vaikka ei yltänyt ensimmäisen tasolle.

Samaan syssyyn tuli sitten sattumoisin katsottua Mielensäpahoittaja-elokuvakin, johon oli sopivasti sotkettu osioita kaikista kirjoista. Se oli kiitos hyvien näyttelijäsuoritusten oikein mukava katsomiskokemus. Tosin nytkin kirja päihittää minkä tahansa leffan mennen tullen, vaikka leffa onkin ollut vuoden 2014 katsotuin elokuva.

Kyllähän tästä ilmiöstä ymmärtää (ainakin osin), miksi tästä on kohistu muutama vuosi. Oikein mukavaa viihdettä tämä on ja lisäksi siinä on kiinnostava tvisti. Jos tuntee oikukkaita vanhoja miehiä, niin sitten nämä teokset sattuvat oikein kohdilleen.

Finally I made myself to read the "Mielensäpahoittaja"-series by Tuomas Kyrö. I also got the chance to see the movie based on the series. It has been introduced with the name "The Grump" refering to the cranky old man, which is the main character in the series and the movie. Nice entertainment and very amusing especially if you happen to know any cranky old men in the real life. 

Askartelua, paskartelua

Tämä käsityöharrastus on ihan hirrrveän tarrrttuva tauti ja se leviää mitä kummallisimmissa muodoissa. En olisi ikimaailmassa uskonut, että meikäläinen, joka on aina inhonnut askartelua, tarttuu moiseen puuhaan. Mutta nyt on joku askartelubakteeri tarttunut, kun on katsellut blogeja ja selaillut facebookin käsityöaiheisia ryhmiä. Niistä sekoaa pää ja näköjään vähän kädetkin. Olisikohan tähän jotain hoitoa saatavissa.

Ensimmäinen oire oli, kun löysin itseni lankakaupasta etsimästä jotain halpaa lankaa. Matkaan tarttui varmaan halvin mahdollinen lanka, Emilie baby garn (50% akryyliä ja 50% polyesteriä; värit 121 vaal.pun. ja 157 kelt.). Kassalla tunnustin ujosti, että ihan vain askartelulankaa tässä ostelen. Yritin sanoa, että en minä muuten tämmöistä muovista lankaa ostaisi. Ihan hävetti itseänikin. Mitään aavistusta ei vielä ollut, mitä näistä keltaisesta ja vaaleanpunaisesta langasta (siis ihan oikeasti pinkkiä, yök) tulisi.

Toisessa kaupassa tuli mukaani Eri Keeperiä (D3-tasoista, joka kestää hieman enemmän kosteutta kuin tavallinen) ja kaksi (siis oikeasti useampi kuin yksi) pakettia helmiä. Helmien kanniskelu kaupassa osoittautuikin katastrofiksi, kun toisen helmipaketin sanka irtosi liitoksistaan ja koko rasia putosi lattialle räjäyttäen sisältönsä pitkin kaupan hyllyväliä ja hyllyjen alusia. Sen verran isosti taisi päästä melkein kirosana tai vastaava, että hetken päästä paikalle ilmestyi oikeasti hyvin sydämellisen oloinen myyjä, joka auttoi minua keräilemään helmet ja muutaman sormiin tarttuneen villakoiran takaisin astiaan. Taas hävetti, että minäkö muka askarteluostoksilla. Ei kun muuten vaan levittelen nämä sisällöt tänne testatakseni, auttaako kukaan niiden poiminnassa. Hyvin toimi. Sain mukavaa palvelua.

Kotona tartuin lankaan ja kolmosen koukkuun, ja ensimmäisenä langasta putkahti esille munan muotoinen rätti. Venyttelin sen jo aiemmin syödyn Angry birds munan kotelon päälle. Mainittakoon muuten se, että Angry birds munassa ei ollut lainkaan suklaata, vaan vain muutama aivan jauholle maistuva kammottava karkkia muistuttava nökäre. Myös ns. lelu oli aivan surkea. Hökötys oli tehty Kiinassa ja toi mieleen kyseisessä maassa koetun savusumun. Karkki maistui aivan samalta kuin se Kiinassa koettu saaste. Mutta munan muovinen kuori kelpaa komeasti liimatärkkäyksen tueksi. Silti en ostaisi ainuttakaan tällaista munaa lisää ja harmittaa, että ostin nämäkin. Mutta tämä oli siis sivujuonne munien teossa. Lakkasin virkatun rätin Eri Keeper-vesi seoksella ja odotin vuorokauden: kas sieltähän tuli etäisesti netissä näkemäni munan mallinen otus, jonka sisään voisi laittaa tipun tai munan tai jotain.

Virkkailu näiden halpojen lankojen kanssa jatkui. Olivat muuten hirveitä virkata, kun säikeet erosivat toisistaan jatkuvasti. Onneksi ei harmittanut, kun kyse oli vain hetkellisestä mielenhäiriöstä ja koeluontoisesta askartelusta. Koukulta ja liimapurkista putkahti vielä suklaamuna-astia ja toinenkin. Jo kerran pudonneet helmet putosivat uudelleen mm. koivunoksien joukkoon. Taisi oksien joukossa olla muutama pajukin, mutta kissoja niissä ei näkynyt. Sisällä taidetaan saada niihin lehdet eikä kissoja, mutta näyttäähän tuo mukavalta tuo vihreä silti. Tässäpä sitten pääsiäisaskartelu-paskartelutuloksia:



Virkatut munakorit



Virkatut muna-munat seinällä ja puiset helmet oksissa

Taisivat nämä kaikki olla jotain sijaistoimintoja sille, että tulisi tehtyä noita kolmea muuta keskeneräistä työtä. Keskeneräisiä töitähän saa olla kulloinkin vain kaksi. Nyt niitä oli aika monta. Ja koskaanhan en askartele. Jälleen kerran: koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Mihin ihmeeseen tämä harrastus minua oikein kuljettaa. Seuraavaksi varmaan teen niitä kaikkien väkästelemiä tiskirättejä, joita en ymmärrä ollenkaan. Minusta tiskirätin pitää olla mikrokuitua, kun se puhdistaa niin hyvin ja kestää tosi kovista pesuista huolimatta ikuisuuden. Miksi ihmeessä siis ostaisin jotain viskoosilankaa, jonka teossa käytetään tiettävästi vahvoja kemikaaleja ja tekisin siitä rätin. En ymmärrä. Mutta viikko sitten en ymmärtänyt näiden pääsiäisaskartelujenkaan päälle. Nyt ei ole ihan lääkitykset kohdallaan, mutta ehkä ne saataisiin takaisin kohdilleen niin, että jäljelle jäisivät vain "normaalit" diagnoosti: neuloosi ja virkkuuporoosi. Kaikki tämä muu on ihan ylimääräistä. Vai mitä.

Pääsiäiskoristeita
 Lanka: Emilie baby garn
 Koukku: 3
Ohjeet: omat ja muiden sovellettuna

Hyvää pääsiäistä!

And a very happy easter to you, too! One could never believe, that this person would start making hobby crafts, but I did. I made two egg-shaped units for easter eggs and two basket shaped units for what else than easter eggs, too. Then I decorated some birch branches with wooden beads. Maximum performance with my skills, I would say. I hope to get the medication right so that I would not need to make this kind of efforts in the future.

Korissa kuusi käsityökirjaa

Kuten edellisessä postauksessa tunnustin, tulin ostaneeksi kuusi käsityökirjaa. Kirjat ovat sellaisia, että niitä tulee ihan varmasti selattua kerta toisensa jälkeen. Ei ollut ollenkaan hassumpi juttu ostaa kirjoja, jotka tiesi jo hyviksi, kun oli tullut tutustuttua osaan niistä kirjaston avulla. Ostoskoriin pudonneet kirjat olivat nämä:



Kuvassa ylärivissä:

• Virpi Marjaana Siira - omA KOPPA. Ympyrä - virkattuja variaatioita
• Sanna Vatanen - Neulo. Virkkaa. Kirjo. Ekolangasta!
• Erika Knight - Tyylikkäät silmukat 

Kuvassa alarivissä:

• Bente Presterud Rövik - Sydämellisiä lahjoja neuloen
• Debbie Stoller - Stitch'n bitch. Sankarineulojan käsikirja
• Jonna Hietala - Kerällä. Kotiin ja ylle. 45 nopeaa käsityötä.

Siiran Oma Koppa -kirja on ulkoasultaan semmoinen mukava poikkeus yleisessä valtavirrassa. En tiedä, tuleeko kirjasta tehtyä yhtään ohjetta, mutta kirjaa tulee varmasti käytettyä yleisenä inspiroitumiskirjana. Kivoja kuvia ja tekstejä kyllä löytyy tästä kirjasta. Ja virkkaukseen liittyvää huumoria. Tästähän on ilmestynyt jo saman tekijän neliöitä varioiva kirja, mutta ehkä se tulee ostoslistalle myöhemmin.

Sanna Vatasen ekolangoista kertovia kirjoja tarvittaisiin markkinoille useampiakin, jotta saataisiin enemmän tietoa ekologisista vaihtoehdoista vaikeissa lankavalinnoissa. Tämän tyyppisten kirjojen sanoma menee harmittavan nopeasti vanhaksi, kun lankatehtailla on taipumus vaihtaa lankamerkkejä ja brändejä tiheästi. Perussanoma ei tietenkään muutu. Ekologisuus riippuu pitkälle myös siitä, tehdäänkö tuotteet käyttöön vai pelkästään tekemisen ilosta. Turhaan tehty on minusta ihan yhtä epäekologinen kuin turhaan ostettu.

Olen kovasti tykästynyt Erika Knightin kirjoihin, joita löytyy sekä neulomisesta että virkkaamisesta. Nyt koriin sattui virkkauskirja. Minulle parasta antia ovat ehkä kirjan mallikertaosuus, jossa on erilaisia virkaten tehtyjä pintoja. Niistä saa erinomaisia inspiraatioita omiin töihin. Pidän myös Knightin tavasta käyttää materiaaleja, sillä niissä korostuu luonnonmateriaalien käyttö: villaa, puuvilla, pellavaa. Nam.

Rövikin (tai siis oikeammin Roevikin tai vielä oikeammin Rovik norjalaisella ö:llä, joka ei nyt suostu astumaan esiin näppäimistöstä) kirja oli se kirja, jonka otin vähän ylläri-pylläriksi koriin. Ajattelin, että kunhan nyt katselisi kirjan edes kerran läpi, kun nuo syrämmet eivät oikein ole mun juttu. Mutta annas olla. Kirjan selailuun meni hetki jos toinenkin, koska kuvat ja mallit antoivat ideoita vaikka mihin. Tämä oli siis korin isoin iloinen yllätys, vaikka ei siis muita kuin sydämiä sisälläkään.

Debbie Stollerin Stitch'n bitch -kirjojen tekniikkaosuudet ovat minusta antoisia, mutta ohjeosuudet eivät tarjoa oikein mitään. Vaikka ohjeet jäävät tekemättä, niin tekniikkaosuuksien vinkit korvaavat ohjeiden puutteet. Lisäksi kirjan käännös on mitä mainioin. Se tirauttaa aina välillä naurutkin tekstiä tai varsinkin otsikoita lukiessa. Näppärät käännökset on tehnyt Kaija Koirikivi (jee!).

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä on Tampereella vaikuttavan Jonna Hietalan kirja Kerällä. Kirjassa oli paljon hyvää, mutta ehkäpä en oikein enää kuulu sen kohderyhmään. Vaikka yksinkertaiset neuleohjeet kuinka kiinnostaisivat, niin minulla ei ole käyttöä paidoille, joissa on ylisuuret kaula-aukot, tai pipoille, jotka yltävät paljon pään yläpuolelle. Olisipa kiva olla vielä nuori tai edes hyväkroppainen. Kirjan lankavalinnat ovat kuitenkin kiinnostavia, joten tähänkin kirjaan tulee varmasti palattua usein.

Minusta kirjatilaus oli edullinen, kun kirjojen keskihinnaksi tuli alle 10 euroa kappaleelta. Vielä kun löytäisi täpötäydestä kirjahyllystä tilan näille kirjoille. No, tehdään se myöhemmin. Nyt lisätään edelliseen postaukseen pari kuvaa.

I bought six books full of nice pictures, interesting patterns and yarns, good tips and sources of inspiration. Now I would need to carry out a cleaning project to find space for these books in full bookshelves. Maybe later. Now I will add a couple of pictures to the previous entry.

Harrastuksen lieveilmiöitä

Minulla ei ole ollut vielä kovinkaan pitkää aikaa tätä käsityöinnostusta. Olen varmaan vieläkin hieman "kuherruskuukausi"-vaiheessa, kun koko ajan tulee lisää asioita, jotka pistävät ällistyttämään. Aika, jona tein aikanaan kässätöitä, oli sellainen, että ainoat vinkit ohjeista ja malleista tulivat kirjoista, muutamista käsityölehdistä ja satunnaisista kokeneempien kässäilijöiden vinkeistä. Nettimaailma on kyllä muuttanut tämän homman täysin.

Ensimmäisenä törmäsin käsityöblogeihin ja olen edelleen niiden pauloissa. Ihailen blogeista toisten töitä ja hienoja kirjoituksia valokuvineen. Ihmettelen, kuinka nopeasti ihmiset saavat valmista aikaan ja kuinka aktiivisesti he pitävät yllä blogejaan. Blogeista luin uusista tuntemattomista aiheista kuten lankalaihiksista, joiden tarkoituksena on keventää kaappeihin kerääntynyttä lankakuormaa. Teemaan tutustuessa pelkkä ajatuskin lankalaihiksesta tuntui huvittavalta. Kuka ihme nyt ostaisi lankaa etukäteen, jos ei vielä tiedä, mitä siitä voisi tehdä, kun muutenkin kaappitila tahtoo olla kortilla. Ihan pöhkön touhua tuommoinen. Tämän perusteella tein oikein tietoisen päätöksen, että minulla ei kertyisi kaappeihin lankaa tulevaisuuden varalle ja aina olisi kesken maksimissaan kaksi käsityötä (no, tällä hetkellä niitä on kolme, mutta tämä onkin poikkeustilanne).

Toinen ihmettelemäni aihe oli into hankkia käsityökirjoja. Miksi hankkia kirjoja, kun netti on pullollaan erilaisia saitteja jopa ilmaisine ohjeineen. Ensimmäinen oire siitä, että olin itsekin sairastumassa "käsityökirjatautiin" oli se, että aloin kantaa kirjastosta kotiin kaiken mahdollisen virkkaamisesta ja neulomisesta. Mikä tahansa kävi. Käväisin jopa lankavärjäyskirjojen parissa, mutta se vavahdutti minut hereille, että nyt tämä taitaa mennä överiksi ja että koitetaanpa pitää tämä homma mahdollisuuksien rajoissa. Kilokaupalla kirjoja kulki kuitenkin kirjaston ja kodin väliä, ja iltaisin nukahdettiin niiden ääreen. Minulle oli jo noin neljäkymmentä vuotta riittänyt Mary Oljen virkkauskirja ja muuta en ollut tarvinnut. Miksi siis tarvitsisin nytkään mitään muuta.

No, eihän siinä mennyt montakaan kuukautta, kun huomasin itse tilanneeni kuusi käsityökirjaa ja viisi kiloa virkkauslankaa (Novitan Virkkauslanka). Olin siis itse sairastunut lanka- ja kirjahamstraustautiin. On mulla kyllä suunnitelma langoille, mutta tässä on vielä ainakin kolme työtä kesken ennen sitä. (Parhaiten on edistynyt päiväpeitto, josta on tehty jo yli puolet). Mutta silti. Osan kirjoista ostin siksi, että olin jo lainannut ne kirjastosta, joten tiesin ne hyviksi. Osa tuli silti ihan hetken inspiraatiolla. Mutta ei se minusta ollut huono kauppa. Yhden kirjan hinnaksi tuli keskimäärin alle kymppi, joten minusta se ei ollut huono ostos hyvästä lukemistosta. Täytyykin kirjoittaa ihan oma juttunsa näistä kirjoista tarkemmin, kun olen niin tykännyt lukea myös muiden kommentteja lukemistaan kässäkirjoista.

Tässä kuvassa piti olla vain viisi kiloa Virkkauslankaa

 

Viimeisin villitykseni on ollut tutustua naamakirjan käsityöaiheisiin ryhmiin ja instagrammin vastaaviin tileihin. Näistä lyhyt kokemukseni on, että eivät taida olla mun juttu. Instagrammissa on kyllä hienoja kuvia töistä, mutta sitten niiden ohessa on pitkät selostukset, joita pitää skrollata ja joissa ei tyypillisesti ole yhtään välimerkkiä. Ei välimerkkejä, mutta jotain ihmeellisiä hymiö- ja merkkijonoja, joiden merkitystä en ymmärrä. Ovat jotain sellaista kieltä, joiden sanakirja minulta puuttuu. Naamakirjan ryhmät ovat kivoja siltä osin kuin niissä ihmiset esittelevät omia töitään. Mutta sitten on se lukuisa joukko (anteeksi jo etukäteen) täysin uusavuttomia ihmisiä, jotka kyselevät perustekniikkaohjeita (mitähän siellä koulujen käsityötunneilla nykyään opetetaan) tai pistävät muut keksimään, mitä tekisi seuraavaksi (inspiraatiota voi etsiä itsekin) tai lainaavat luvatta muiden kuvia/ohjeita/lehtiä/kirjoja (se on muuten laitonta) tai kyselevät muuten tyhmiä, kun eivät viitsi esimerkiksi tehdä mallipalaa langastaan tai pistää hakusanaansa guugleen (ihan aikuisten oikeasti). Mulla ei vaan ole niin pitkä pinna, että jaksaisin näitä, joten jatkossa pidän mölyt mahassani ja jätän moiset hullutukset, kun ne eivät minulle sovi.

Mutta kun tämän harrastuksen parissa on pitänyt jo muutama kerta pyörtää omatkin puheensa, niin eihän sitä koskaan tiedä, mihin tämä vielä minut kuljettaa. En olisi muutama kuukausi sitten uskonut hurahtavani lanka- tai kirjaostoksiin, mutta niin vaan niistäkin tuli totta. Seuraavaksi löydän itseni varmaan jostain käsityökerhosta. Niin varmaan, mutta "never say never".

PS. Piti ottaa jotain kuviakin tähän juttuun, mutta olivat järjestäneet siihen kohtaan auringonpimennyksen, joten eihän siinä valossa mitään kuvia oteta.

PS2. Lisäsin tähän pari kuvaa myöhemmin. Yritin ottaa kuvaa hamstratuista langoista, mutta tuo yksi olio ilmestyy aina esiin, kun kaivan kameran esiin. Sitä paitsi langat toimivat parhaiten tyynynä.

Lankojen parempi käyttötarkoitus





I was supposed to take a few photos of my new investments: six books and five kilos of yarn, but I could not, as there was some sort of eclipse of the sun happening just when I had the inspiration. That is so typical with my luck. Edit: I added a couple of picture of the yarn later. As you can see, it´s impossible to take a camera out without attracting the hairy creature. Besides the yarns make a much better pillow than anything else.  

Koskettavia kohtaloita Afganistanista

Kun jostain kirjasta tehdään elokuva, minulla yleensä herää kiinnostus sitä kirjaa, ei niinkään sitä elokuvaa kohtaan. Näin kävi jälleen Leijapoika-kirjan kohdalla. Kirja kertoo kahdesta pikkupojasta, jotka ovat toisaalta niin samanlaisia, mutta toisaalta erilaisia. He kuuluvat eri yhteiskuntaluokkaan, joten heidän ystävyytensä joutuu koetukselle. Kirja sijoittuu Afganistaniin, tarkemmin sanottuna Kabuliin. Tarina ei ole mitään lastenleikkiä, sillä yhteiskunnasta paljastuu sen varjopuolet hyvinkin raa'alla tavalla. 

Vaikka tarina on rankka, se nostatti kiinnostuksen kirjailijaa kohtaan. Kävi ilmi, että kirjan kirjoittaja Khaled Hosseini on alun perin kotoisin Afganistanista, mutta hän asuu ja toimii nykyisin jenkeissä. Kuvaukset Afganistanista ovat kuitenkin niin uskottavia, että jotenkin lapsuusvuodet kyseisessä maassa välittyvät tarkoista kuvauksista ympäristöstä makuineen ja tuoksuineen niin, että luodut maisemat ja tunnelmat ovat hätkähdyttävän uskottavia.

Hosseinilta tuli luettua heti perään myös toinen hyvä kirja Tuhat loistavaa aurinkoa, mikä oli myös vaikuttava lukukokemus. Toinen kirja oli vielä ensimmäistäkin rankempi ja paneutuu naisten asemaan Afganistanissa. Myös hänen kolmas kirjansa Ja vuoret kaikuivat pitää kyllä ottaa lukulistalle. Jos kaipaat kepeää kevätlukemista, älä valitse näitä kirjoja, mutta jos raskaampi linja käy, niin nämä kannattaa lukea.

Very often when there is a new film published I get interested in the story and the book behind it. That is what happened with the Kite Runner by Khaled Hosseini. This reading experience encouraged me to read also Thousand splendid suns by the same author. I will definately read his third book And the mountains echoed at some point, too.

Ei mikään turha kirja Emmiltä

Nyt kun on niin monta keskeneräistä käsityötä kesken eikä niistä oikein ole muuta raportoitavaa kuin että edistyvät kukin tahdillaan, niin voisin laittaa vaihteeksi viestiä luetuista kirjoista. En taida edes viitsiä raapustaa sanasia kirjoista, jotka ovat menneet "toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos" eli eivät ole jättäneet kummoistakaan jälkeä sisuskaluihin, vaan ravistan muutaman rivin teoksista, jotka ovat aiheuttaneet jotain sisäistä liikehdintää. Sellaiset kirjat ovat hyviä, joista muistaa vielä pitkän ajan jälkeenkin, että kannattipa lukea.

Emmi Itärannan Teemestarin kirja on luokiteltu tieteiskirjallisuudeksi, mutta minusta se ei tee oikeutta tälle kirjalle ja sen tarinalle. Tieteiskirjaksi tämän tekee ehkä se, että se sijoittuu tulevaisuuteen. Mutta niinhän teki aikanaan Orwellin 1984:kin. Kirjoissa on jotain samaa. Mutta jos Orwellin kirja on villi ja väkivaltainen, Emmin kirjan perusvire on paljon inhimillisempi, vaikka kyllä siinäkin on ihmisen pahuus läsnä. Ehkä nämä kirjat osuvat samaan lauseeseen siksi, että ovat molemmat dystopioita (haa, opin uuden sanan). Dystopia on kuulemma epätoivottava tulevaisuus, jossa yhteiskunta on kehittynyt epätoivotulla tavalla. Juuri siitä Teemestarin kirjassa on kyse. Kirja käsittelee tulevaisuutta pessimistisen realistisesti.

Emmin kirjan englanninkielinen nimi on Memory Of Water, joka viittaa tarinan aikaan, jolloin vedestä on tullut lähes kadonnut hyödyke. Ensin päähenkilön isä ja sittemmin päähenkilö itse toimivat kylässään teemestareina, joten veden puute on ammatissa ilmeinen ongelma. Mutta juoneen liittyy tietysti salaisuus, jota ei kannattane paljastaa tässä. Kun vesi aina vain vähenee, ongelmat lisääntyvät. Kirja käsittelee vaikeaa aihetta läheltä ihmistä. Tarinan loppu oli ainakin itselle yllätys. Vaikka tarinan aihe oli ahdistava, lukukokemus oli silti positiivinen.

Some books are just better than others. The bad ones are not worth writing anything, but I could write a few rows of those that have touched my soul. One of those books has been Memory of Water (Teemestarin kirja) by Emmi Itäranta, which is a dystopia telling a story of time when water has become a scarce commodity.