Ei mikään turha kirja Emmiltä

Nyt kun on niin monta keskeneräistä käsityötä kesken eikä niistä oikein ole muuta raportoitavaa kuin että edistyvät kukin tahdillaan, niin voisin laittaa vaihteeksi viestiä luetuista kirjoista. En taida edes viitsiä raapustaa sanasia kirjoista, jotka ovat menneet "toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos" eli eivät ole jättäneet kummoistakaan jälkeä sisuskaluihin, vaan ravistan muutaman rivin teoksista, jotka ovat aiheuttaneet jotain sisäistä liikehdintää. Sellaiset kirjat ovat hyviä, joista muistaa vielä pitkän ajan jälkeenkin, että kannattipa lukea.

Emmi Itärannan Teemestarin kirja on luokiteltu tieteiskirjallisuudeksi, mutta minusta se ei tee oikeutta tälle kirjalle ja sen tarinalle. Tieteiskirjaksi tämän tekee ehkä se, että se sijoittuu tulevaisuuteen. Mutta niinhän teki aikanaan Orwellin 1984:kin. Kirjoissa on jotain samaa. Mutta jos Orwellin kirja on villi ja väkivaltainen, Emmin kirjan perusvire on paljon inhimillisempi, vaikka kyllä siinäkin on ihmisen pahuus läsnä. Ehkä nämä kirjat osuvat samaan lauseeseen siksi, että ovat molemmat dystopioita (haa, opin uuden sanan). Dystopia on kuulemma epätoivottava tulevaisuus, jossa yhteiskunta on kehittynyt epätoivotulla tavalla. Juuri siitä Teemestarin kirjassa on kyse. Kirja käsittelee tulevaisuutta pessimistisen realistisesti.

Emmin kirjan englanninkielinen nimi on Memory Of Water, joka viittaa tarinan aikaan, jolloin vedestä on tullut lähes kadonnut hyödyke. Ensin päähenkilön isä ja sittemmin päähenkilö itse toimivat kylässään teemestareina, joten veden puute on ammatissa ilmeinen ongelma. Mutta juoneen liittyy tietysti salaisuus, jota ei kannattane paljastaa tässä. Kun vesi aina vain vähenee, ongelmat lisääntyvät. Kirja käsittelee vaikeaa aihetta läheltä ihmistä. Tarinan loppu oli ainakin itselle yllätys. Vaikka tarinan aihe oli ahdistava, lukukokemus oli silti positiivinen.

Some books are just better than others. The bad ones are not worth writing anything, but I could write a few rows of those that have touched my soul. One of those books has been Memory of Water (Teemestarin kirja) by Emmi Itäranta, which is a dystopia telling a story of time when water has become a scarce commodity.

Pitkä päiväpeittoprojekti edessä

Tammikuussa tuli laitettua alulle useampiakin projekteja. Kun tuo suunnittelu ja ideointi on usein koko projektin parasta antia, niin siitä pitää ottaa kaikki irti. Tammikuun postauksessa mainittu taulu intoutti aloittamaan takkahuoneen maton lisäksi myös sängynpeitteen teon samaiseen huoneeseen. Peitteen värisävyt tulivat seinälle ripustetusta Vallilan kangastaulusta, joten värien valinnalla ei tarvinnut vaivata pientä päätään.

Kaikki sävyt löytyivät helposti markettien hyllyistä, kun sopeutui siihen, että värien ja sävyjen on löydyttävä 7 Veljestä langoista. Langaksi halusin mahdollisimman luonnollisen materiaalin, koska sängyllä loikoilee enimmäkseen koira. Akryylilanka, joka ehkä muutoin olisi peitteeseen ok, käsittääkseni sähköistyy, mutta en halua koiralle napsauksia, kun se köllii ja kellistelee sängyllä. Toisaalta 7 Veljestä langan tekokuitu tekee lankaan sellaista kestävyyttä, jota se tässä kaipaa juuri siitä samasta syystä. Koira saattaa raapia joskus petiään, joten langan täytyy kestää tämä. Toivottavasti materiaalivalinta oli oikea.



Villalangat sängynpeitteeseen

Muut sävyt tuntuivat ihan hyvältä, mutta en ollut yhtään innoissani sarjan beigestä. Se on sellainen minusta likainen väri, mutta parempaakaan ei ole nyt tarjolla. Toisaalta väri on semmoinen "luonnollinen", joten se saa nyt kelvata. Muut värit ovat minusta oikein mukavia: luonnonvalkoinen, neljä eri harmaata, farkun sininen ja vaalean sininen.



Aaltoja (ripple pattern)

Mallia mietin pitkään. Minua on kutkuttanut pitkään tehdä jotain kuusikulmioista, mutta tuon mallina olleen taulun aihe on enemmän tuollainen luontojuttu kuin mikään graafinen asetelma. Siksakkiakin mietin, mutta sekin on mielestäni liian jyrkkä muoto tähän. En myöskään halunnut reikäistä mallia, kun juuri niihin koloihin koiran kynsi voisi tarttua. Niinpä mentiin meriaiheisesti aaltoa päin (ripple pattern), josta löytyy minusta ihanat kuvat ja ohjeet attic24-blogista. Halusin hitusen pidemmän aallon kuin attic24:n mallissa, joten mulla on kavennysten ja lisäysten välillä viisi pylvästä neljän sijaan. Muutin aaltojen suuntaa siten, että molemmat reunat päätyvät "alas". Näin päin päättyvä reuna oli minusta helpompi toteuttaa kuin se, jossa reuna päätyy "ylös". Tässä välttyy ikävältä ketjusilmukan reiän hakemiselta, kun jokaisen pylvään saa tehdä oikeaan silmukkariviin, eikä käännöksen ketjuun. Toivottavasti ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Kun edessä oli oletettavasti pitkä projekti, maltoin kerrankin tehdä myös mallipalan. Siinä kokeilin, miten sommittelisin raidat ja värit keskenään. Halusin sekoitella eri levyisiä raitoja, millä saisin tietyt värin yliedustettua skaalassa. Halusin myös tehdä myös minipieniä raitoja, mutta kiinteät silmukat eivät toimineet pylväiden joukossa. Yhdestä kerroksesta tuli liian kapea ja kahdesta liian leveä. Kapeaan raitaan käytetty silmukka oli loppujen lopuksi joku ihmeen venytetty ketju- tai kiinteä silmukka tai mikä se nyt olikaan. Jostain perustekniikkakirjasta löysin sellaisenkin. Ei ole tullut ennen käytettyä sellaista, mutta tähän se vaikutti oikealta ratkaisulta. Kannattaa siis aina välillä palata ihan niihin perusjuttuihin, kun niistä saa työkaluja erilaisten ongelmien ratkaisuun.




Mallipala esikuvansa oikeassa laidassa

Mutta nyt on kasassa saavillinen lankakeriä, koukku ja mallipala. Sitten ei tarvitse virkata kuin reilu kaksi metriä moista mallia riittävän leveänä. Aika pitkä projekti siis. Eikun virkkaamaan. Saapa nähdä, milloin tämän työn voi kuitata keskeneräisestä valmistuneiden pariin. Varsinkin kun on ne kaksi muutakin projektia (matto ja villapaita) työn alla.

I want to make a blanket for a sofa used mainly by  the dog. This demanding user requires high quality solutions for the bed cover: natural material (wool), no holes in the pattern (the nails might slip into them too easily) etc. As the starting point for this work is the painting on canvas, it was easy to select the colours. This is shouting for waves instead of zig-zag or other more graphical pattern. This is definately a long project, as it requires crocheting for over two meters. 

Paitaa pukkaa

Mieluisesta swetarista otettiin malli itselle tarkoitettuun neulottuun villapaitaan. Osviittaa otettiin myös Novitan perusohjeesta naisen neulepuseroksi, joka on tosin tehty aivan toisesta langasta. Kun tässä on jonkinlainen sininen kausi meneillään, tuntui soveliaalta ottaa pääväriksi Novitan 7 veljestä langan vaaleansininen sävy (väri 127). Jotakin jujua piti keksiä tähän(kin) tekeleeseen, ja tällä kertaa se jokin oli valinta tehdä mohairlangalla (valkoinen Anisia) ohuita raitoja muutoin yksiväriseen neuleeseen.

Paitalangat

Kun mallia piti soveltaa, tuntui viisaalta tehdä mallitilkku. Tosin en tiedä, kuinka viisasta se oli tässä tapauksessa, kun tein sen eri kokoisilla puikoilla kuin millä lähdin tekemään lopullista versiota. Mutta tämmöinen höpsistely sopii pitkästä aikaa ensimmäiseen villapaitakokeiluun. Mallineule osoitti, että mohairlangan laitto mukaan ei tuonut ihan niin selkeää vaihtelua pintaan kuin oletin, mutta toisaalta tämmöinen hempeäkin vaihtelu on ihan ok. Mietin jonkin verran sitä, kannattaako tämmöisen ulkonäköseikan takia tehdä muutoin konepestävästä puserosta käsin pestävä, mutta tämä oli kuitenkin ratkaisuni tällä kertaa.

Mallitilkkua

Ihanat puiset pyöröpuikot paidan pinnalla

Halusin tehdä helman sivuihin pienet halkiot kuten malliswetarissakin, joten tein alun suorilla puikoilla. Aloitin sekä taka- ja etukappaleen rinnakkain ja tein molempien reunaan sileää neuletta. Väliin tein yhden nurjan kerroksen, jonka kohdalta käänsin reunan kaksinkerroin. Se taipuu silloin paljon nätemmin kuin ilman nurjaa kerrosta. Ajattelin, että taitettu, kaksinkertainen reuna toisi lisäpainoa helmaan ja vetäisi sitä päällä ollessa alaspäin. Mene ja tiedä. Aika näyttää.

Kun reuna oli tehtynä, yhdistin etu- ja takakappaleet pyöröpuikoille ja sitten homma eteni ihan suihkinalla, kun sai tehdä pitkään pelkkää sileää. Seitsemästä kerroksesta kahdessa oli mukana mohairia, joten pintaan syntyi hentoinen raita. Kuljetin lankaa kutimen mukana niin, ettei raidoista tullut ylimääräistä pääteltävää. Vasta hihansuiden kohdalla tuli pätkittävää, kun mohairkerä oli raitojen kohdalla aina väärässä päässä kudinta. Sen siitä saa, kun tekee raitasuhteen 2/7. Päädyin tähän suhteeseen laskeskelemalla menekkiä ja koittamalla arvioida, mihin raitamäärään lanka riittäisi. Jotain laskelmassa meni pieleen, koska nyt näyttäisi siltä, että lanka olisi riittänyt paksumpaankin raitaan.

Vielä hihaton paita

Vielä pitäisi sutaista paitaan hihat, ja sitten tämä tekele olisi viimeistelyä vaille valmis. Minusta nuo hakaneuloin kiinnitetyt saumat olisivat kyllä toisaalta aika kivat. Välttyisi ainakin siltä ompeluvaiheelta.

This will become a wollen sweater like the cotton one that I used to have for years. As I am living some kind of blue season, this light blue colour seemed like a natural choice. Two out of seven rows have a white mohair yarn next to the wollen one. It would be nice to get the sleeves ready, too.