perjantai 17. heinäkuuta 2015

Hyvä kesädekkari

Jos ei kässätyöt nappaa, niin ota käteen kirja. Luin dekkarin, jota kelpaa kyllä suositella vaikkapa kesälukemistoksi. Kesähän on kätköilyn ja dekkareiden kulta-aikaa. Niinpä uskallan mainostaa Ursula Poznanskin kirjaa VII5I, jossa nuo kaksi kesään liittyvää asiaa yhdistyvät hienolla tavalla.

Kirja liikkuu kätköilyn maailmassa ja voisi toimia vaikka oppaana kyseiseen harrastukseen, koska siinä myös selitetään teemaan liittyviä termejä yksi toisensa jälkeen. Kyse ei kuitenkaan ole oppikirjamainen, vaan teema aukeaa pikku hiljaa, kun kirjan päähenkilö pääsee tai joutuu tutustumaan kätköilyn saloihin työnsä kautta.

Kirjan kansi lupaa jo paljon, siinä lukee: "Suuren luokan psykologinen trilleri, joka yllättää jokaisella käänteellään". En ole koskaan ymmärtänyt termiä "psykologinen trilleri", mutta jos se tarkoittaa näin hyvää kirjaa, niin kutsuttakoon sitä miksi tahansa. Trilleri kirja on joka tapauksessa, ja ruumiita (siis useita) on luvassa. Monta potentiaalista murhaajaakin vilahtaa juonen käänteissä, mutta lopputulos onnistuu silti yllättämään. Luin kirjan parissa päivässä, kun ei sitä malttanut laskea käsistään. Pistä viestiä, jos kirja saa sinut innostumaan.

Sitten pari muuta päivitystä: Pihalla ei enää kuki lumipalloheisi, kun sen hento kukinta loppui sateen ja tuulen myötä. Ensimmäinen erä penkissä olevista mansikoista meni räkättirastaiden suihin ennen kuin saimme viriteltyä esteeksi aidan. Melkoiset orgiat niillä ilmeisesti oli ollutkin, sillä piha oli melkoisessa siivossa niiden jäljiltä. Kesken ollut kässätyö on valmis, mutta odottaa pingottamista. Viimeksi tätä odotusvaihetta kesti pari viikkoa. Katsotaan, meneekö nyt enemmän vai vähemmän. Vaara on, että aika pitenee, jos kelit suosivat. Mutta ehkä jossain vaiheessa on vaihteeksi luvassa taas kässäuutisia.

If you want to read a great book, read VII5I (FÜNF) by Ursula Poznanski. That is a good thriller and just right as summer reading. Geocaching is a strong theme in the book. I read it in two days, as I could not let it off my hands, as the plot was so interesting. Please, let me know, if you the book hooked you as well. There is hope that the next posting will be about crocheting as there is one ready piece waiting to be finalized.