Syysunelmia

Jopa jotakin, kesä hurahti ihan muissa kuin käsitöiden merkeissä. Yhtään ei kiinnostanut katsella keskeneräisiä töitä, kun ne oli kaikki suunniteltu ja varattu ikään kuin hellekesän jutuiksi, joten niillähän ei menneenä kesänä tehnyt siis mitään. Koko into käsitöihin lopahti, ja yhtään työtä ei tainnut edistyä moneen kuukauteen. Mutta annas olla.

Kun illat alkoivat hämärtää ja sää kylmetä, huomasin taas naputtelevani mm. Novitan, Dropsin ja Ravelryn sivuilla. Käsityökirjat ja lehdet tuli kaivettua esiin. Erilaiset mallit sekä värien ja materiaalien kirjo alkoi olla taas viimeinen ajatus iltaisin ennen kuin uni tuli. Ja niin sitä oltiin taas koukussa. Kirjallinen lista kaikesta siitä, mitä aikoo tehdä, alkoi taas kasvaa.

Keskeneräisiä töitä on vaikka muille jakaa, mutta uudet projektit huutavat kovempaa puoleensa. Minkä sille tekee, kun nauttii suunnittelusta niin paljon. Tämän hetken tilanne on se, että aloitettuja, mutta keskeneräisiä töitä on viisi. Lisäksi suunnitelmia on aika moneen muuhun työhön, joista osaan on jopa lankojakin hankittuna. Tämän vuodenajan ongelma alkaa vaan olla se, että kässätyösuunnitelmista alkaa osittain tulla hys-hys-hommia. ;-)

Kesän aikana on tullut liikuttua korvat auki ja tarkasteltu lähipiiriä, mitä he voisivat olla vailla. Onneksi ei kukaan ole pyytänyt mitään, koska siitähän tulisi kauhea stressi, jos niin kävisi. On vaan kiva pähkäillä itsekseen salaisia juonia ja miettiä, että kumpi on pahempi: saajalleen tarpeeton lämmike vai se, kun tulee vain pyöriteltyä peukaloitaan. Vastaus tietysti riippuu siitä, mistä näkökulmasta tätä miettii. Minulle tuottaa niin suunnatonta iloa etsiä malleja, miettiä värejä ja sovittaa niitä korvien välissä yhteen. Aina parempi, kun keksin jonkun, joka voisi tarvita kyseisen hyödykkeen, jolloin tekemisestä tulee paljon mielekkäämpää. Aika itsekästä hommaa siis. Onneksi tarpeettoman hyödykkeen voi lahjoittaa vaikka SPR:lle tai myydä sen kirpputorilla.

Joka tapauksessa omissa nurkissa on riittävästi kaikkea kesken jäänyttä, jotka pitäisi saada valmiiksi ja viimeisteltyä. En vaan saa työtä puristettua valmiiksi, jos hoksaan tekoprosessin aikana jonkin hankaluuden, joka jää vaivaamaan. Tai ei sen tarvitse olla hankaluuskaan. Tarvitaan vain joku asia, josta tiedän, että lopullisesta työstä ei tule sellainen kuin mitä visiossani ajattelin. Siihen se motivaatio sitten lyssähtää. Jotenkin pitäisi vaan opetella tekemään työ loppuun saakka ja sietämään sitä epätäydellisyyden tilaa, joka "huonosta" työstä tulee.

Ensinnäkin kesken on viime postauksessa esitelty hartiahuivi. Vaikka kyseinen huivi ei ole valmis, niin sama malli on aloitettu aivan toisen tyyppisellä, fingering-vahvuisella langalla. Kun ensimmäinen viritys tehtiin kolmioksi, niin tämä toinen versio on lähes ympyrä istuvuuden parantamiseksi. Saa nähdä, millaisen tuloksen muutokset tuottavat.

Kolmanneksi keskeneräisten loputtomasta pinosta löytyy virkattu palamatto, johon on jo tehty muutama pala valmiiksi. Tämän ongelmana on nyt se, että kude on tosi paksua ja eri väreistä tulee eri kokoisia paloja (!). En tiedä, saisiko nämä jotenkin kastelemalla ja pingottamalla riittävän samankokoisiksi yhdistelyä varten vai mikä on ratkaisu ongelmaan. Niinpä tämäkin työ odottaa uutta inspiraatiota valmistuakseen.

Neljäntenä keskeneräisten listalla esittelen jo vuosia sitten pussinpohjalle jääneen kaulurin. Tein jo samalla mallilla aikanaan yhden kappaleen, mutta siitä tuli liian löpsö, joten ryhdistäydyin ja aloitin toisen oikeammilla silmukkamäärillä. Sitten kun työssä olisi pitänyt aloittaa merkittävä lisäysten teko, motivaatio lopahti. Ensimmäisestä versiosta tehdyt muistiinpanot näyttävät niin monimutkaisilta, että voipi olla, että tämä keskeneräinen työ menee purkuun.

Viidenneksi pussien syövereistä löytyy viime keväänä aloitettu villapusero. Kuvassa on puseron yksinäinen hiha, joka odottaa mm. paria itselleen. Etu- ja takakappale sillä jo olisi seurakseen. Kesäiltojen pusero piti tästä tulla, mutta enemmän taidettiin viime kesänä käyttää kunnon takkia, kun oli liian kylmä villapuserolle. Tai ei nyt aivan. Kunhan yritän keksiä jotain tekosyitä siihen, että työ ei edisty.



Tarkimmat ehkä jo huomasivat, että keskeneräisten kuvaussessioon tunkeutui myös yksi ylimääräinen tassupari. Kuvataanpa nyt nekin, kun ovat tuossa niin tarjolla. Näiden tassujen päällä oleva otus toki vie paljon aikaani pois muilta harrastuksilta, myös käsitöiltä. Mutta siitä en voi valittaa.

I have a long list of unfinished objects, which some people call UFOs. There are number of reasons why each of these items have not been finished. One of the reasons are those two paws in the last photo and the creature on them, as he manages to engage my time and energy quite effectively.

Morsiamen äiti odottaa helteitä

Ei, kyse ei ole naimisiin menosta eikä anopiksi ryhtymisestä. Minä en ole morsiamen äiti, vaan "Mother of the bride" on sen virkkausmallin nimi, johon innostuin jo keväällä. Mallin toinen nimi on "South Bay Shawl", mutta kumpikin nimi ja mielikuva olivat tällä kertaa kaukana siitä todellisuudesta, jossa olin tämän kässätyön kanssa.

Kaikki alkoi tosiaan jo aikaisin keväällä mukavan tuntuisesta langasta ja haaveesta saada jotain lämmikettä hartioille, kun sitä istuskellaan kesällä helteisen päivän jälkeen terassilla. Lanka on Hjertegarn:n Woolcott, joka on puoleksi villaa ja puoleksi puuvillaa. Se oli kaupassa niin mukavan tuntuista ja vielä konepestävääkin, joten en missään nimessä halunnut jättää sitä kauppaan.

Huiville löytyi kiinnostava ohje ja piirros surffaamalla ankarasti. Sitten tartuttiin vyötteen ehdottamaan nelosen koukkuun, joka oli tuntunut niin sopivalta edellisessä työssä (ks. virkattu päiväpeitto). Värkkäsin ja värkkäsin ja kohta oli 100 grammaa lankaa virkattu huivin aluksi. Mutta joku tuntui väärältä. Lanka ei luistanut koukulla sujuvasti, ja lopputulos ei ollut toivomani kaltainen. Sitten alkoi hillitön kokeiluvaihe, jossa vaihtelin koukkuja eri paksuisiksi. Kohta mulla oli 4,5 mm:n koukulla tehty samankokoinen huivin poikanen. Ei se tuntunut vieläkään oikealta. Ostin paremman, muissa töissä hyväksi havaitsemani vitosen koukun, mutta tilanne ei korjaantunut ollenkaan, vaan muuttui huonommaksi, jos mahdollista. Olin jo kyllästynyt koko työhön ja laittanut sen kokonaan syrjään, kun yksi yö vaan päätin, että teen sen vitosen koukulla, oli miten oli. Ostin halvan samankokoisen koukun, ja sillä sitten nitkutettiin puoli kiloa lankaa loppuun saakka. Nelosen koukulla lopputulos oli siistimpi, mutta liian tiivis. Vitosen koukulla osa säikeistä irtosi ilkeästi, mutta aikaansaannos oli sopivan letkeä olematta lötkö.

Työssä oli kuitenkin edelleen hankaluuksia. Välillä kipeät kädet estivät tekemisen, välillä kätköily tuli esteeksi kässätöihin. Helteitä ei kuulunut, joten mitään kiirettä ei tuntunut senkään puolesta olevan. Vähitellen työ kuitenkin valmistui. Viimeinen este on kuitenkin pingotus, jota työ odottaa edelleen. Mutta ehkä jonain päivänä tämän saa siirrettyä valmistuneisiin töihin ja esiteltyä tämän kunnolla, kun viimeistely on tehty.

Kesällä uumoilin, että tehdään työ sitten loppuun, kun ne helteet tulevat. Aina kun tuli mieleen, että pitäisikö se hartiahuivi viimeistellä, niin ulkona satoi vaakasuoraan ja asteita oli noin viisitoista. Eipä tullut senkään puolesta kiirettä. Odottelusta tuleekin siis odotettua pidempi, kun mennee ensi kesään ennen kuin työtä voi käyttää siinä tarkoituksessa, johon sen alunperin aloitin.

I wanted to make a shawl for the summer and sit under in in the evenings once the hot days are over. Well the hot days never came and the shawl is still unfinished. I managed to crochet half a kilo of half wollen half cotton yard in "Mother of the bride" aka "South Bay Shawl". I liked the pattern, but had a lot of problems finding a hook, which would allow smooth crocheting.