Kaikki alkoi tosiaan jo aikaisin keväällä mukavan tuntuisesta langasta ja haaveesta saada jotain lämmikettä hartioille, kun sitä istuskellaan kesällä helteisen päivän jälkeen terassilla. Lanka on Hjertegarn:n Woolcott, joka on puoleksi villaa ja puoleksi puuvillaa. Se oli kaupassa niin mukavan tuntuista ja vielä konepestävääkin, joten en missään nimessä halunnut jättää sitä kauppaan.
Huiville löytyi kiinnostava ohje ja piirros surffaamalla ankarasti. Sitten tartuttiin vyötteen ehdottamaan nelosen koukkuun, joka oli tuntunut niin sopivalta edellisessä työssä (ks. virkattu päiväpeitto). Värkkäsin ja värkkäsin ja kohta oli 100 grammaa lankaa virkattu huivin aluksi. Mutta joku tuntui väärältä. Lanka ei luistanut koukulla sujuvasti, ja lopputulos ei ollut toivomani kaltainen. Sitten alkoi hillitön kokeiluvaihe, jossa vaihtelin koukkuja eri paksuisiksi. Kohta mulla oli 4,5 mm:n koukulla tehty samankokoinen huivin poikanen. Ei se tuntunut vieläkään oikealta. Ostin paremman, muissa töissä hyväksi havaitsemani vitosen koukun, mutta tilanne ei korjaantunut ollenkaan, vaan muuttui huonommaksi, jos mahdollista. Olin jo kyllästynyt koko työhön ja laittanut sen kokonaan syrjään, kun yksi yö vaan päätin, että teen sen vitosen koukulla, oli miten oli. Ostin halvan samankokoisen koukun, ja sillä sitten nitkutettiin puoli kiloa lankaa loppuun saakka. Nelosen koukulla lopputulos oli siistimpi, mutta liian tiivis. Vitosen koukulla osa säikeistä irtosi ilkeästi, mutta aikaansaannos oli sopivan letkeä olematta lötkö.
Työssä oli kuitenkin edelleen hankaluuksia. Välillä kipeät kädet estivät tekemisen, välillä kätköily tuli esteeksi kässätöihin. Helteitä ei kuulunut, joten mitään kiirettä ei tuntunut senkään puolesta olevan. Vähitellen työ kuitenkin valmistui. Viimeinen este on kuitenkin pingotus, jota työ odottaa edelleen. Mutta ehkä jonain päivänä tämän saa siirrettyä valmistuneisiin töihin ja esiteltyä tämän kunnolla, kun viimeistely on tehty.
Kesällä uumoilin, että tehdään työ sitten loppuun, kun ne helteet tulevat. Aina kun tuli mieleen, että pitäisikö se hartiahuivi viimeistellä, niin ulkona satoi vaakasuoraan ja asteita oli noin viisitoista. Eipä tullut senkään puolesta kiirettä. Odottelusta tuleekin siis odotettua pidempi, kun mennee ensi kesään ennen kuin työtä voi käyttää siinä tarkoituksessa, johon sen alunperin aloitin.
I wanted to make a shawl for the summer and sit under in in the evenings once the hot days are over. Well the hot days never came and the shawl is still unfinished. I managed to crochet half a kilo of half wollen half cotton yard in "Mother of the bride" aka "South Bay Shawl". I liked the pattern, but had a lot of problems finding a hook, which would allow smooth crocheting.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluan varmistaa, että yksikään kommentti ei jää minulta lukematta, joten kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos kommentista ja kärsivällisyydestä!