maanantai 28. joulukuuta 2015

Kaikki samaan koriin

En enää muista, mitä tarkoitusta varten olen ostanut vihreää ontelokudetta, koska minulla ei ole itselläni sille mitään käyttöä. Epäilen, että alun perinkin on ollut ajatuksena tehdä tästä läheiseen perheeseen virkattu kori, koska siellä tykätään vihreästä. Ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Virkattu kori
Lanka: Eko Ontelokude (1 kg)
  Koukku: 8 mm
 Ohjeet: oma (yhdistelty Lankavan ohjeista)
Tehty: marras-joulukuussa 2015

Tähän ei tarvittu muuta kuin yksi vyyhti (n. 1 kg) paksumpaa ontelokudetta ja kasin virkkuukoukku. Kannattaa muuten olla tarkkana, mistä kuteensa ostaa. Meillä täällä päin on kude lankakaupassa yli kolmanneksen kalliimpaa kuin perinteisemmässä matonkudekaupassa. Se on jo sellainen hintaero, että se kannattaa huomioida, varsinkin, jos tekee jotain vähänkään isompaa juttua.



Yhdistin ohjeessa kahta mallia: Lankavan “Kahvallinen kori” ja “Virkattu kori”. Kun en osannut päättää, teenkö korin kiinteillä vai pylväillä, niin laitoin molempia - vuorotellen kerros kutakin. Tein kerrokset spiraalina ja yhdistin ne piilosilmukoin. Kun en osaa tehdä kerroksen vaihtoa nätiksi, niin koristelin "ongelman" piilosilmukkakuvioinnilla. Ennen koristelua olin taittanut yläreunan kaksin kerroin, koska matalammalle korille on ehkä enemmän käyttöä kuin ämpärimäiselle.




Valmis kori täytettiin mm. kynttilöin, Vallilan servietein, Mokkamestareiden joulukahvilla, mainiolla kotimaisella Napue-ginillä ja hyvällä tonicilla sekä hyvillä pähkinöillä. Tuttavaperhe sai korin jouluksi perinteisen kukan sijaan.

This is a self-made crocheted basket for friends. It is full of yammy items and other things. Candles and paper napkins are not meant to be eaten. 

4 kommenttia:

  1. Ihana kori! Virkkailin myös itse korin, mutta ohuemmasta langasta ja tärkkäsin sen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Välillä on kiva, kun tulee kerralla valmista eikä tarvi odottaa tärkkäilyn kuivumista. Voisihan sitä laittaa mukaan tukimuoviakin, mutta näissä paksuissa kuteissa ei tarvi sitäkään.

      Poista
  2. Hieno kori tuli! Minäkin tein muutaman korin joululahjaksi :) nuo hintaerot voivat olla ihan merkittäviä etenkin jos mattoa tms virkkaa. Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäät. Se on just niin, että isommissa töissä sen hintaeron huomaa. Noista parista kaupasta vertaillessani maton hinta olisi ollut joko 75 euroa tai yli satasen. :O

      Poista

Haluan varmistaa, että yksikään kommentti ei jää minulta lukematta, joten kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos kommentista ja kärsivällisyydestä!