sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Istu pois a.k.a. Ihastuttavat istuinaluset

Jos nyt vaikka malttaisi kirjoittaa auki tämän projektin, josta jo viimeksi hieman vihjasin. Viime kesä taisi olla kylmä ja kolea, kun joululahjoja miettiessä tuli mieleen, että tuttavien mökille voisi tehdä satsin lämpimiä villaisia istuinalusia. Kun kyseinen perhe on aika suuri, ja porukassa on usein myös nuorison kumppaneita, niin laskeskelin, että taidanpa tehdä näitä alusia samantien seitsemän kappaletta. Ihan kiva haaste!


Keskeneräinen alunen


Ensin oli pakko hankkia testilankaa, kun en oikein tiennyt, millaista mallia käyttäisin. Ensin tein testilangoista ruudullista mallia, mutta sitten törmäsin liukuvärjättyyn Drops Big Delight -lankaan, jota ainakin tällä hetkellä saa 16 eri värisävyä. Langassa on valmiiksi pitkät liu'ut värejä, joten siitä saa ihan mukavan paksuisia raitoja tämän kokoiseen työhön. Raidat hoitavat tarvittavan vaihtelun, joten mitään kuviota ei tarvinnut alkaa miettiä.


Ihastuttavat istuinaluset
Langat: Drops Big Delight
Menekki: á 300g
Puikot: 5,5-7,0mm pyöröt
Ohje: oma
Tehty: toukokuu 2016-helmikuu 2017


Huovuttamisen testaus oli luku sinänsä. Onneksi tein sen, koska en olisi millään uskonut, kuinka paljon kappale menee koneessa kasaan. Näin pystyin laskemaan, kuinka suuri kappaleesta pitää tehdä, että siitä tulee huovutuksen jälkeen sopivan kokoinen (n. 40*45 senttiä). Tein kappaleet onteloneulonnalla kaksinkertaiseksi, joten lopullisesta kappaleesta tuli myös mukavan paksu. Yhteen aluseen meni 300 grammaa lankaa, ja sain käytettyä langan lähes viimeiseen metriin asti, kun tein työtä aina yhdeltä kerältä kerrallaan.


Ennen huovutusta


Joulun alla sairastuin sitten flunssaan, ja lahjaneulontojen aikataulu meni ihan pieleen. Mutta pian joulun jälkeen sain jo toimitettua uusille omistajille ensimmäisen setin alusia. Toinen setti odottaa vielä toimitusta, mutta onneksi tässä on vielä kesään aikaa. Vaikka projekti on ollut melko pitkä, olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.



Huovutuksen jälkeen

PS. Osallistuin näillä istuinalusilla ekaa kertaa elämässäni KALliin. Kyseessä oli To Boldly Go Where You Have Not Gone Before-KAL. Siinä oli ideana tehdä jotain uutta ensimmäistä kertaa. No, KAL on ensimmäinen, johon osallistun, ja tulipa tässä projektissa tutustuttua myös huovuttamiseen. Molempia täytynee harjoitella jatkossa lisää.


These are the delightful seating pads, that I have been working on since last summer. I suppose last summer was cold, as I started making seating pads for a family with cottage. It was worth while to do testing pieces, as both the pattern and felting required some thinking. But the first set of pads have been delivered to the new owners, and the second (last) set is just about ready. I am very pleased with these pads. I participate in To Boldly Go Where You Have Not Gone Before-KAL with these PADs. It was the very first KAL I participated in and I got familiar with felting by this project.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluan varmistaa, että yksikään kommentti ei jää minulta lukematta, joten kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos kommentista ja kärsivällisyydestä!