Korissa kuusi käsityökirjaa

Kuten edellisessä postauksessa tunnustin, tulin ostaneeksi kuusi käsityökirjaa. Kirjat ovat sellaisia, että niitä tulee ihan varmasti selattua kerta toisensa jälkeen. Ei ollut ollenkaan hassumpi juttu ostaa kirjoja, jotka tiesi jo hyviksi, kun oli tullut tutustuttua osaan niistä kirjaston avulla. Ostoskoriin pudonneet kirjat olivat nämä:



Kuvassa ylärivissä:

• Virpi Marjaana Siira - omA KOPPA. Ympyrä - virkattuja variaatioita
• Sanna Vatanen - Neulo. Virkkaa. Kirjo. Ekolangasta!
• Erika Knight - Tyylikkäät silmukat 

Kuvassa alarivissä:

• Bente Presterud Rövik - Sydämellisiä lahjoja neuloen
• Debbie Stoller - Stitch'n bitch. Sankarineulojan käsikirja
• Jonna Hietala - Kerällä. Kotiin ja ylle. 45 nopeaa käsityötä.

Siiran Oma Koppa -kirja on ulkoasultaan semmoinen mukava poikkeus yleisessä valtavirrassa. En tiedä, tuleeko kirjasta tehtyä yhtään ohjetta, mutta kirjaa tulee varmasti käytettyä yleisenä inspiroitumiskirjana. Kivoja kuvia ja tekstejä kyllä löytyy tästä kirjasta. Ja virkkaukseen liittyvää huumoria. Tästähän on ilmestynyt jo saman tekijän neliöitä varioiva kirja, mutta ehkä se tulee ostoslistalle myöhemmin.

Sanna Vatasen ekolangoista kertovia kirjoja tarvittaisiin markkinoille useampiakin, jotta saataisiin enemmän tietoa ekologisista vaihtoehdoista vaikeissa lankavalinnoissa. Tämän tyyppisten kirjojen sanoma menee harmittavan nopeasti vanhaksi, kun lankatehtailla on taipumus vaihtaa lankamerkkejä ja brändejä tiheästi. Perussanoma ei tietenkään muutu. Ekologisuus riippuu pitkälle myös siitä, tehdäänkö tuotteet käyttöön vai pelkästään tekemisen ilosta. Turhaan tehty on minusta ihan yhtä epäekologinen kuin turhaan ostettu.

Olen kovasti tykästynyt Erika Knightin kirjoihin, joita löytyy sekä neulomisesta että virkkaamisesta. Nyt koriin sattui virkkauskirja. Minulle parasta antia ovat ehkä kirjan mallikertaosuus, jossa on erilaisia virkaten tehtyjä pintoja. Niistä saa erinomaisia inspiraatioita omiin töihin. Pidän myös Knightin tavasta käyttää materiaaleja, sillä niissä korostuu luonnonmateriaalien käyttö: villaa, puuvilla, pellavaa. Nam.

Rövikin (tai siis oikeammin Roevikin tai vielä oikeammin Rovik norjalaisella ö:llä, joka ei nyt suostu astumaan esiin näppäimistöstä) kirja oli se kirja, jonka otin vähän ylläri-pylläriksi koriin. Ajattelin, että kunhan nyt katselisi kirjan edes kerran läpi, kun nuo syrämmet eivät oikein ole mun juttu. Mutta annas olla. Kirjan selailuun meni hetki jos toinenkin, koska kuvat ja mallit antoivat ideoita vaikka mihin. Tämä oli siis korin isoin iloinen yllätys, vaikka ei siis muita kuin sydämiä sisälläkään.

Debbie Stollerin Stitch'n bitch -kirjojen tekniikkaosuudet ovat minusta antoisia, mutta ohjeosuudet eivät tarjoa oikein mitään. Vaikka ohjeet jäävät tekemättä, niin tekniikkaosuuksien vinkit korvaavat ohjeiden puutteet. Lisäksi kirjan käännös on mitä mainioin. Se tirauttaa aina välillä naurutkin tekstiä tai varsinkin otsikoita lukiessa. Näppärät käännökset on tehnyt Kaija Koirikivi (jee!).

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä on Tampereella vaikuttavan Jonna Hietalan kirja Kerällä. Kirjassa oli paljon hyvää, mutta ehkäpä en oikein enää kuulu sen kohderyhmään. Vaikka yksinkertaiset neuleohjeet kuinka kiinnostaisivat, niin minulla ei ole käyttöä paidoille, joissa on ylisuuret kaula-aukot, tai pipoille, jotka yltävät paljon pään yläpuolelle. Olisipa kiva olla vielä nuori tai edes hyväkroppainen. Kirjan lankavalinnat ovat kuitenkin kiinnostavia, joten tähänkin kirjaan tulee varmasti palattua usein.

Minusta kirjatilaus oli edullinen, kun kirjojen keskihinnaksi tuli alle 10 euroa kappaleelta. Vielä kun löytäisi täpötäydestä kirjahyllystä tilan näille kirjoille. No, tehdään se myöhemmin. Nyt lisätään edelliseen postaukseen pari kuvaa.

I bought six books full of nice pictures, interesting patterns and yarns, good tips and sources of inspiration. Now I would need to carry out a cleaning project to find space for these books in full bookshelves. Maybe later. Now I will add a couple of pictures to the previous entry.

Harrastuksen lieveilmiöitä

Minulla ei ole ollut vielä kovinkaan pitkää aikaa tätä käsityöinnostusta. Olen varmaan vieläkin hieman "kuherruskuukausi"-vaiheessa, kun koko ajan tulee lisää asioita, jotka pistävät ällistyttämään. Aika, jona tein aikanaan kässätöitä, oli sellainen, että ainoat vinkit ohjeista ja malleista tulivat kirjoista, muutamista käsityölehdistä ja satunnaisista kokeneempien kässäilijöiden vinkeistä. Nettimaailma on kyllä muuttanut tämän homman täysin.

Ensimmäisenä törmäsin käsityöblogeihin ja olen edelleen niiden pauloissa. Ihailen blogeista toisten töitä ja hienoja kirjoituksia valokuvineen. Ihmettelen, kuinka nopeasti ihmiset saavat valmista aikaan ja kuinka aktiivisesti he pitävät yllä blogejaan. Blogeista luin uusista tuntemattomista aiheista kuten lankalaihiksista, joiden tarkoituksena on keventää kaappeihin kerääntynyttä lankakuormaa. Teemaan tutustuessa pelkkä ajatuskin lankalaihiksesta tuntui huvittavalta. Kuka ihme nyt ostaisi lankaa etukäteen, jos ei vielä tiedä, mitä siitä voisi tehdä, kun muutenkin kaappitila tahtoo olla kortilla. Ihan pöhkön touhua tuommoinen. Tämän perusteella tein oikein tietoisen päätöksen, että minulla ei kertyisi kaappeihin lankaa tulevaisuuden varalle ja aina olisi kesken maksimissaan kaksi käsityötä (no, tällä hetkellä niitä on kolme, mutta tämä onkin poikkeustilanne).

Toinen ihmettelemäni aihe oli into hankkia käsityökirjoja. Miksi hankkia kirjoja, kun netti on pullollaan erilaisia saitteja jopa ilmaisine ohjeineen. Ensimmäinen oire siitä, että olin itsekin sairastumassa "käsityökirjatautiin" oli se, että aloin kantaa kirjastosta kotiin kaiken mahdollisen virkkaamisesta ja neulomisesta. Mikä tahansa kävi. Käväisin jopa lankavärjäyskirjojen parissa, mutta se vavahdutti minut hereille, että nyt tämä taitaa mennä överiksi ja että koitetaanpa pitää tämä homma mahdollisuuksien rajoissa. Kilokaupalla kirjoja kulki kuitenkin kirjaston ja kodin väliä, ja iltaisin nukahdettiin niiden ääreen. Minulle oli jo noin neljäkymmentä vuotta riittänyt Mary Oljen virkkauskirja ja muuta en ollut tarvinnut. Miksi siis tarvitsisin nytkään mitään muuta.

No, eihän siinä mennyt montakaan kuukautta, kun huomasin itse tilanneeni kuusi käsityökirjaa ja viisi kiloa virkkauslankaa (Novitan Virkkauslanka). Olin siis itse sairastunut lanka- ja kirjahamstraustautiin. On mulla kyllä suunnitelma langoille, mutta tässä on vielä ainakin kolme työtä kesken ennen sitä. (Parhaiten on edistynyt päiväpeitto, josta on tehty jo yli puolet). Mutta silti. Osan kirjoista ostin siksi, että olin jo lainannut ne kirjastosta, joten tiesin ne hyviksi. Osa tuli silti ihan hetken inspiraatiolla. Mutta ei se minusta ollut huono kauppa. Yhden kirjan hinnaksi tuli keskimäärin alle kymppi, joten minusta se ei ollut huono ostos hyvästä lukemistosta. Täytyykin kirjoittaa ihan oma juttunsa näistä kirjoista tarkemmin, kun olen niin tykännyt lukea myös muiden kommentteja lukemistaan kässäkirjoista.

Tässä kuvassa piti olla vain viisi kiloa Virkkauslankaa

 

Viimeisin villitykseni on ollut tutustua naamakirjan käsityöaiheisiin ryhmiin ja instagrammin vastaaviin tileihin. Näistä lyhyt kokemukseni on, että eivät taida olla mun juttu. Instagrammissa on kyllä hienoja kuvia töistä, mutta sitten niiden ohessa on pitkät selostukset, joita pitää skrollata ja joissa ei tyypillisesti ole yhtään välimerkkiä. Ei välimerkkejä, mutta jotain ihmeellisiä hymiö- ja merkkijonoja, joiden merkitystä en ymmärrä. Ovat jotain sellaista kieltä, joiden sanakirja minulta puuttuu. Naamakirjan ryhmät ovat kivoja siltä osin kuin niissä ihmiset esittelevät omia töitään. Mutta sitten on se lukuisa joukko (anteeksi jo etukäteen) täysin uusavuttomia ihmisiä, jotka kyselevät perustekniikkaohjeita (mitähän siellä koulujen käsityötunneilla nykyään opetetaan) tai pistävät muut keksimään, mitä tekisi seuraavaksi (inspiraatiota voi etsiä itsekin) tai lainaavat luvatta muiden kuvia/ohjeita/lehtiä/kirjoja (se on muuten laitonta) tai kyselevät muuten tyhmiä, kun eivät viitsi esimerkiksi tehdä mallipalaa langastaan tai pistää hakusanaansa guugleen (ihan aikuisten oikeasti). Mulla ei vaan ole niin pitkä pinna, että jaksaisin näitä, joten jatkossa pidän mölyt mahassani ja jätän moiset hullutukset, kun ne eivät minulle sovi.

Mutta kun tämän harrastuksen parissa on pitänyt jo muutama kerta pyörtää omatkin puheensa, niin eihän sitä koskaan tiedä, mihin tämä vielä minut kuljettaa. En olisi muutama kuukausi sitten uskonut hurahtavani lanka- tai kirjaostoksiin, mutta niin vaan niistäkin tuli totta. Seuraavaksi löydän itseni varmaan jostain käsityökerhosta. Niin varmaan, mutta "never say never".

PS. Piti ottaa jotain kuviakin tähän juttuun, mutta olivat järjestäneet siihen kohtaan auringonpimennyksen, joten eihän siinä valossa mitään kuvia oteta.

PS2. Lisäsin tähän pari kuvaa myöhemmin. Yritin ottaa kuvaa hamstratuista langoista, mutta tuo yksi olio ilmestyy aina esiin, kun kaivan kameran esiin. Sitä paitsi langat toimivat parhaiten tyynynä.

Lankojen parempi käyttötarkoitus





I was supposed to take a few photos of my new investments: six books and five kilos of yarn, but I could not, as there was some sort of eclipse of the sun happening just when I had the inspiration. That is so typical with my luck. Edit: I added a couple of picture of the yarn later. As you can see, it´s impossible to take a camera out without attracting the hairy creature. Besides the yarns make a much better pillow than anything else.  

Koskettavia kohtaloita Afganistanista

Kun jostain kirjasta tehdään elokuva, minulla yleensä herää kiinnostus sitä kirjaa, ei niinkään sitä elokuvaa kohtaan. Näin kävi jälleen Leijapoika-kirjan kohdalla. Kirja kertoo kahdesta pikkupojasta, jotka ovat toisaalta niin samanlaisia, mutta toisaalta erilaisia. He kuuluvat eri yhteiskuntaluokkaan, joten heidän ystävyytensä joutuu koetukselle. Kirja sijoittuu Afganistaniin, tarkemmin sanottuna Kabuliin. Tarina ei ole mitään lastenleikkiä, sillä yhteiskunnasta paljastuu sen varjopuolet hyvinkin raa'alla tavalla. 

Vaikka tarina on rankka, se nostatti kiinnostuksen kirjailijaa kohtaan. Kävi ilmi, että kirjan kirjoittaja Khaled Hosseini on alun perin kotoisin Afganistanista, mutta hän asuu ja toimii nykyisin jenkeissä. Kuvaukset Afganistanista ovat kuitenkin niin uskottavia, että jotenkin lapsuusvuodet kyseisessä maassa välittyvät tarkoista kuvauksista ympäristöstä makuineen ja tuoksuineen niin, että luodut maisemat ja tunnelmat ovat hätkähdyttävän uskottavia.

Hosseinilta tuli luettua heti perään myös toinen hyvä kirja Tuhat loistavaa aurinkoa, mikä oli myös vaikuttava lukukokemus. Toinen kirja oli vielä ensimmäistäkin rankempi ja paneutuu naisten asemaan Afganistanissa. Myös hänen kolmas kirjansa Ja vuoret kaikuivat pitää kyllä ottaa lukulistalle. Jos kaipaat kepeää kevätlukemista, älä valitse näitä kirjoja, mutta jos raskaampi linja käy, niin nämä kannattaa lukea.

Very often when there is a new film published I get interested in the story and the book behind it. That is what happened with the Kite Runner by Khaled Hosseini. This reading experience encouraged me to read also Thousand splendid suns by the same author. I will definately read his third book And the mountains echoed at some point, too.