Tunnustus: liikaa UFOja

Keskeneräinen röijy

Kun kässäilyinto iski päälle uudelleen noin 2,5 vuotta sitten, naureskelin muiden blogikirjoituksille, joissa tuskailtiin keskeneräisten töiden määrää. Ajattelin, että mitä ihmettä, mikseivät he vain tee yhtä työtä valmiiksi ja aloita sitten seuraavaa. No, mulla ei varmaan vielä siinä vaiheessa ollut neuloosi levinnyt joka soluun, mutta nyt tauti on tainnut levitä joka paikkaan, kun olen itse aivan samassa jamassa.

Keskeneräinen kauluri

Nykyään aivot työstävät uusia suunnitelmia sellaisella vauhdilla, että kädet eivät millään pysy perässä. Mutta kässätöiden suunnittelu on vähintään yhtä nautinnollista kuin niiden tekeminen. Joskus projektit eivät vaan solju valmiiksi alusta loppuun, vaan into tyssähtää milloin mihinkin seikkaan. Yksi työ jäi kesken esimerkiksi siksi, että kävin ostamassa työhön napit ja kotiin tullessa huomasin, että ostin yhden napin liian vähän. En ole ostanut nappeja lisää enkä koskenut työhön tuon jälkeen. Voi, voi. On huono tapa lannistua ensimmäiseen vastoinkäymiseen.

Keskeneräinen villapaita

Seurauksena liiallisesta innosta energiaan nähden on kasa on keskeneräisiä töitä, joista vain yksi työ on oikeasti aktiivinen. Miksiköhän on niin vaikeaa tarttua uudelleen neuleeseen tauon jälkeen. Tuntuu, että vie suhteettoman kauan aikaa selvittää, missä olinkaan menossa ja mitä piti tehdä seuraavaksi.

Keskeneräinen viitta

Kun en edes ole mikään sukkaneuloja, niin kaikki työni ovat useimmiten melko isoja ja työläitä. Tällä hetkellä kesken ovat mm.:
- raidallinen kauluri (en enää tykkää edes väriyhdistelmästä)
- vaaleansininen villapaita (paidasta on tulossa liian paksu minun tarpeisiin)
- oranssi viitta (ne napit)
- monivärinen virkattu matto (testipaloja tehty ja suunnitelmaa pitää muuttaa)
- harmaa liivi/huivi/röijy (oli aktiivinen WIP ainakin eiliseen asti, kunnes huomasin, että neulos voi sitten kuitenkin olla liian pehmeää ja venyvää)
No, elämä on.

Keskeneräinen matto

Lisäksi tulevien töiden lista on kasvanut kasvamistaan. Mulla on mielessä niin monta työtä, jotka ehdottomasti haluan tehdä ja jotka ehdottomasti haluan itselleni. Näitä esittelin mm. edellisessä lankapostauksessani, jossa tuleviin projekteihin on jo langatkin hankittuna. Ainakaan pariin vuoteen ei pitäisi ihastua mihinkään uuteen malliin, koska jonossa on jo aikamoinen määrä ihanuuksia. Kohta pitää löytää Ravelryn, lehtien, kirjojen ja podcastien tilalle joku (verkko)kauppa, josta voi ostaa lisää aikaa ja energiaa toteuttaa kaikki suunnitelmat. Tai sitten mun pitäisi jotenkin jäädyttää suunnittelun ehtymätön lähde, joka varsinkin öisin pulppuaa uutta tavaraa tuutistaan. Mutta asiat voisivat toki olla paljon pahemmin.



I have some confessions to make. When I restarted knitting and crocheting about 2,5 years ago, I did not understand, how people had so many UFOs (Unfinished Objects). Well, one should never say never, as I am in the same situation now. I tend to give up very easily when I face some problems with my objects. For instance when I bought some buttons for my cape, I managed to buy as many as I needed. Then my interest towards to finish the cape flopped totally. In the pictures you can see some of my UFOs. Only one (the shawl at the top) is a WIP, while the others are just hidden somewhere in the back of the closet. 

Ratas-matto on rakas matto

Kun kerrankin on mielessä järkevä lahja kummipojalle, niin tätihän taipuu vaikka ässä-mutkalle, jotta poika saa lahjan. ;-) Nuori mies toivoi omaan huoneeseensa virkattua mattoa, mutta tädin toteutustahti on sen verran hidas, että malli ehti muuttua matkalla jo monta kertaa. Mielessä on ehtinyt olla neliskanttista, pyöreää, kuusikulmioisista paloista tehtyä ja mitä niitä nyt onkaan. Siinä meni kuukausi jos toinenkin hommaa miettiessä.

Homma konkretisoitui hieman, kun oltiin pojan kanssa kaupassa, josta löytyi ontelokuteita. Näin sai poika valita mieleisensä värit, mutta mallin valinnan täti piti tiukasti omissa näpeissään. Ne näpit ja niiden kunto kun nimittäin asettivat rajoja sille, minkälaisen maton sitä voi rustata. Hyvänä hetkenä aloitettiin sitten pyöreän Ratas-maton värkkäys. Ajankohta sopi myös sen puolesta, että talvella ison ja raskaan tekeleen virkkaaminen on jotenkin kivempaa kuin kesällä. Ohje on Lankavan ja löytyy ilmaisohjeena netistä.

Eko-matto / Rug
Kude: Eko Ontelokude (n. 3.6 kg)
    Koukku: 9 mm
Ohje: Sovellettu Ratas-matto
 Tehty: 01-02/2016

Maton virkkaus sujui käsien näkökulmasta hyvin. Tyypillinen tahti oli nimittäin saada pari-kolme kerrosta valmiiksi ja sitten oli vuorossa melkein saman verran purkutöitä. Lankavan ohje oli ok, mutta silti minun käsialalleni sen verran vääränlainen, että soveltamishommiin jouduttiin. Kun Kulta osallistui projektiin ja suoritti täsmälliset matemaattiset laskelmat piin säteestä, piirin pituudesta ja hammasrattaiden määrästä, niin homma alkoi edetä vauhdikkaammin. Kerta toisensa jälkeen olen saanut todeta, että kässäily on tunteiden ja hempeilyn lisäksi myös matematiikkaa. Se ratkaisee monet vastaan tulleet ongelmat, vaikka olisi kiva laittaa onnistumiset taidon piikkiin.

Maton kooksi oli määritelty maksimissaan 130 senttiä halkaisijaltaan, ja jäin siitä sentin verran. Lahjan saaja saa karvat kaupan päälle, kun tuo otus (Koira) meinaa aina omia melkein kaikki tekeleet. Sitä on mahdoton pitää irti töistä ja pois kuvista. Se sanoo aina koko kropallaan: "Tää on mun ja mää nukun tässä!"

When my godson places a request for a gift, the aunt does everything to make that wish come true. This time the wish was a new rug for his room. He got to select the colors himself, but the aunt kept the selection of pattern and material to herself. Now the rug is ready, although the Dog always tries to own the ready made items to himself.

Syysunelmia

Jopa jotakin, kesä hurahti ihan muissa kuin käsitöiden merkeissä. Yhtään ei kiinnostanut katsella keskeneräisiä töitä, kun ne oli kaikki suunniteltu ja varattu ikään kuin hellekesän jutuiksi, joten niillähän ei menneenä kesänä tehnyt siis mitään. Koko into käsitöihin lopahti, ja yhtään työtä ei tainnut edistyä moneen kuukauteen. Mutta annas olla.

Kun illat alkoivat hämärtää ja sää kylmetä, huomasin taas naputtelevani mm. Novitan, Dropsin ja Ravelryn sivuilla. Käsityökirjat ja lehdet tuli kaivettua esiin. Erilaiset mallit sekä värien ja materiaalien kirjo alkoi olla taas viimeinen ajatus iltaisin ennen kuin uni tuli. Ja niin sitä oltiin taas koukussa. Kirjallinen lista kaikesta siitä, mitä aikoo tehdä, alkoi taas kasvaa.

Keskeneräisiä töitä on vaikka muille jakaa, mutta uudet projektit huutavat kovempaa puoleensa. Minkä sille tekee, kun nauttii suunnittelusta niin paljon. Tämän hetken tilanne on se, että aloitettuja, mutta keskeneräisiä töitä on viisi. Lisäksi suunnitelmia on aika moneen muuhun työhön, joista osaan on jopa lankojakin hankittuna. Tämän vuodenajan ongelma alkaa vaan olla se, että kässätyösuunnitelmista alkaa osittain tulla hys-hys-hommia. ;-)

Kesän aikana on tullut liikuttua korvat auki ja tarkasteltu lähipiiriä, mitä he voisivat olla vailla. Onneksi ei kukaan ole pyytänyt mitään, koska siitähän tulisi kauhea stressi, jos niin kävisi. On vaan kiva pähkäillä itsekseen salaisia juonia ja miettiä, että kumpi on pahempi: saajalleen tarpeeton lämmike vai se, kun tulee vain pyöriteltyä peukaloitaan. Vastaus tietysti riippuu siitä, mistä näkökulmasta tätä miettii. Minulle tuottaa niin suunnatonta iloa etsiä malleja, miettiä värejä ja sovittaa niitä korvien välissä yhteen. Aina parempi, kun keksin jonkun, joka voisi tarvita kyseisen hyödykkeen, jolloin tekemisestä tulee paljon mielekkäämpää. Aika itsekästä hommaa siis. Onneksi tarpeettoman hyödykkeen voi lahjoittaa vaikka SPR:lle tai myydä sen kirpputorilla.

Joka tapauksessa omissa nurkissa on riittävästi kaikkea kesken jäänyttä, jotka pitäisi saada valmiiksi ja viimeisteltyä. En vaan saa työtä puristettua valmiiksi, jos hoksaan tekoprosessin aikana jonkin hankaluuden, joka jää vaivaamaan. Tai ei sen tarvitse olla hankaluuskaan. Tarvitaan vain joku asia, josta tiedän, että lopullisesta työstä ei tule sellainen kuin mitä visiossani ajattelin. Siihen se motivaatio sitten lyssähtää. Jotenkin pitäisi vaan opetella tekemään työ loppuun saakka ja sietämään sitä epätäydellisyyden tilaa, joka "huonosta" työstä tulee.

Ensinnäkin kesken on viime postauksessa esitelty hartiahuivi. Vaikka kyseinen huivi ei ole valmis, niin sama malli on aloitettu aivan toisen tyyppisellä, fingering-vahvuisella langalla. Kun ensimmäinen viritys tehtiin kolmioksi, niin tämä toinen versio on lähes ympyrä istuvuuden parantamiseksi. Saa nähdä, millaisen tuloksen muutokset tuottavat.

Kolmanneksi keskeneräisten loputtomasta pinosta löytyy virkattu palamatto, johon on jo tehty muutama pala valmiiksi. Tämän ongelmana on nyt se, että kude on tosi paksua ja eri väreistä tulee eri kokoisia paloja (!). En tiedä, saisiko nämä jotenkin kastelemalla ja pingottamalla riittävän samankokoisiksi yhdistelyä varten vai mikä on ratkaisu ongelmaan. Niinpä tämäkin työ odottaa uutta inspiraatiota valmistuakseen.

Neljäntenä keskeneräisten listalla esittelen jo vuosia sitten pussinpohjalle jääneen kaulurin. Tein jo samalla mallilla aikanaan yhden kappaleen, mutta siitä tuli liian löpsö, joten ryhdistäydyin ja aloitin toisen oikeammilla silmukkamäärillä. Sitten kun työssä olisi pitänyt aloittaa merkittävä lisäysten teko, motivaatio lopahti. Ensimmäisestä versiosta tehdyt muistiinpanot näyttävät niin monimutkaisilta, että voipi olla, että tämä keskeneräinen työ menee purkuun.

Viidenneksi pussien syövereistä löytyy viime keväänä aloitettu villapusero. Kuvassa on puseron yksinäinen hiha, joka odottaa mm. paria itselleen. Etu- ja takakappale sillä jo olisi seurakseen. Kesäiltojen pusero piti tästä tulla, mutta enemmän taidettiin viime kesänä käyttää kunnon takkia, kun oli liian kylmä villapuserolle. Tai ei nyt aivan. Kunhan yritän keksiä jotain tekosyitä siihen, että työ ei edisty.



Tarkimmat ehkä jo huomasivat, että keskeneräisten kuvaussessioon tunkeutui myös yksi ylimääräinen tassupari. Kuvataanpa nyt nekin, kun ovat tuossa niin tarjolla. Näiden tassujen päällä oleva otus toki vie paljon aikaani pois muilta harrastuksilta, myös käsitöiltä. Mutta siitä en voi valittaa.

I have a long list of unfinished objects, which some people call UFOs. There are number of reasons why each of these items have not been finished. One of the reasons are those two paws in the last photo and the creature on them, as he manages to engage my time and energy quite effectively.

Taulusta mattoon

Kuten oli jo aiemmin puhetta, Edelfeltin taulusta suunnistetaan kohti sini-harmaa-beige -sävyistä takkahuoneen mattoa. Sen suunnittelu onkin ollut pitkä ja monivaiheinen projekti ennen kuin toteutus alkaa hahmottua. Ensimmäinen haaste oli materiaali. Ihan ensimmäisenä ajattelin tehdä maton ontelokuteesta, kun se oli tullut tutuksi ennen joulua. Mulla oli pari vyyhteä ontelokuitua, jolla testasin materiaalin valmistelua virkkauskäyttöön. Kun tajusin, että materiaali kutistuu reippaasti pesussa, halusin kokeilla, miten kutistaminen onnistuu pesukoneessa ja kuivausrummussa. Ja onnistuihan se - toisaalta. Pesin ensin vihreän vyyhdin, ja hermoa alkoi kiristää, kun näin, millaiselle sökkyrälle vyyhti meni rummussa. Jos edessä olisi matollisen verran kudepyykkiä, vyyhtien oikominen vaatisi pidempää pinnaa kuin mikä mulle on suotu. Sitten mentiin suunnitelmaan B, joka vaatikin pidempää valmistelua.

Sotkuista vihreää, mutta pesupussin ansiosta suorempaa beigeä

Virkkasin valkoisesta minikuteesta vyyhdille pesupussin, jossa pesin beigen vyyhdin. Tein pesupussiin pitkän nyörin, jolla solmin pussin riittävän tiukalle vyyhdin ympäri. Pussi pyöri mukana myös kuivausrummussa. Kun levitin lähes kuivan vyyhdin vielä rättipatterille, poistin pesupussin vyyhdin päältä. Heti näki, että vyyhti oli lähes sellainen kuin se oli ollut ostettaessa paitsi, että kutistunuthan se selvästi oli. Jatkossa pesen vyyhdit aina näin, jos tulen tehneeksi niistä jotakin. Ei sen pesupussin olisi tarvinnut olla niin vahvaa materiaalia kuin mitä minikude on, mutta sitä sattui olemaan mulla saatavilla, joten mun verkkokassi on nyt sitten sitä.



LP-lankakeriä ja linssilude, jonka lelukori on nyt väliaikaisesti muussa käytössä (sori)

Makustelin materiaaleja matonkudekaupoissa ja päädyin lopulta ostamaan ontelokuteet Tampereen Poppanavakasta. Kuteet olivat mielestäni siellä kohtuuhintaisia verrattuna moneen muuhun paikkaan, ja halusin ostaa kuteet kuitenkin niin läheltä, että pääsisin hypistelemään niitä ennen ostopäätöstä. No, kuinkas sitten kävikään. Kaupan valikoimista löytyikin yksivärinen LP-tyyppinen kude aika pitkillä lenksulangoilla, mutta siinä oli mun työhön juuri sopivat värit. Juttelin myyjän kanssa ja kyselin, millaista kude olisi virkata. Tästä ei oikein ollut kokemusta, joten loppujen lopuksi otimme molemmat sitä koevirkkaukseen. Ensimmäiset yritykset olivat karmaisevat, ja myyjäkin sanoi samaa. Oletteko koskaan virkanneet sokkona? Kudetta virkatessa ei nähnyt yhtään, mitä oli tehnyt! Ja purkaminen oli vielä vaikeampaa kuin tekeminen. Siinä tuli aika monta iltaa väkerrettyä kuteen parissa. En kuitenkaan halunnut luovuttaa, koska oli rakastunut kuteen väreihin ja sävyihin. Ajan kanssa homma alkoi toimia, kun tottui siihen, että virkkaus menee käsikopelolla eikä silmillä. Myyjäkin oli saanut mallivirkkauksen tehtyä, joten liikkeestä löytyy nyt mallimatto kyseisestä materiaalista.

Koepaloja

Enää ei ollut kuin yksi haaste: millaisella mallilla mentäisiin. Kuteen olomuoto oli huomioitava mallissa. Koska pelkään käsieni jaksamista raskaan maton kanssa, haluan ilman muuta tehdä palamaton. Tein aika monta erilaistakin testipalaa, jotka pikku hiljaa ohjasivat oikeaan suuntaan. Aika pian tuli selväksi, että en halua paloihin reikiä. Ympärivirkattu palakaan ei tuntunut täydelliseltä - ja täydelliseen tietysti tähdätään. Sitten tein neliöt edestakaisvirkkauksella: *1ks, 1 kjs* 1ks jne. ja toisella kierroksella sitten päinvastoin *1kjs, 1ks kaareen* 1kjs jne. Tämä vaikuttaisi mahdolliselta mallilta. Testasin myös palojen yhdistämistä, mutta vieläkään en tiedä, miten loppujen lopuksi sen teen. Tämä on ollut jo toistaiseksi työläs prosessi, mutta olen vielä toiveikas lopputuloksesta. Muutama pala on valmiina, ja niiden teko ei kestäkään kovin kauan, joten sen puolesta tästä voisi vaikka virkattu mattokin syntyä.



Hyväksytyt mallipalat

Heading from the painting towards the rug. It has been a long process with the selection of colours, materials and pattern. My projects are always actively accompanied by the Dog, who thinks that he should be photographed instead of these stupid wefts, which are now all over the place - they have taken over even the toy basket. Poor Dog!

Tammikuu on suunnittelukuu

Tässä kuussa ei taida syntyä paljoa valmista, mutta monta uutta työtä on kehittelyn alla. Kun on ollut pitkän aikaa tekemättä käsitöitä, niin tietämättään takaraivoon on keräytynyt monta monituista ideaa ja ajatusta, joita voisi toteuttaa. Niin paljoa käsityöpurema ei ole vielä iskenyt, että haluaisin tehdä töitä pelkästään tekemisen ilosta, mutta se varmaan johtuu pelkästään siitä, että noita ihan oikeita tarpeitakin on kasaantunut. Tulee ihan mieleen, että pitääkö tässä vähän jarrutella, ettei inspiraatiokaivo tyhjene. Mutta tuskinpa siitä niinkään käy, vaan eiköhän sitä aina tule joku inspiraation lähde uutta työtä varten.

Kun seuraa muiden kanssasisarten (missä muuten veljet?) kässäblogeja, on niistä ammennettavissa monenlaista oppia. Minulla ei mielestäni ole tilaa varastoida kilokaupalla ylimääräistä lankaa, vaan yritän säilyttää malttia siinä, että ostan materiaalia vain työn alla olevaan hommaan. Jossain vaiheessa näistä tietysti kertyy ylijäämiä varastoon, mutta koitan nyt mahdollisuuksien mukaan toteuttaa ekologisuutta tässäkin, niin että varastot pysyisivät hallinnassa. Vaikeaa se on, kun kaupoissa on niin kiinnostavan tuntuisia materiaaleja, jotka pitäisi saada mukaan heti. Mutta on ollut tehtävä tietoinen päätös, että etukäteen lankoja ei hamstrata. Toinen tietoinen päätös on tehty siitä, että työn alla saa olla vain kaksi työtä kerrallaan. Tunnen itseni riittävän hyvin tietääkseni, että näistä molemmista tekisi mieli laistaa, mutta koitetaan nyt näillä "säännöillä" edetä tässä harrastuksesta. Tulee paremmin sitten valmistakin.

Inspiraation lähde: taulusta kohti mattoa ja päiväpeittoa

Mutta asiaan: Ostimme takkahuoneeseen X vuotta sitten sen väreihin sopivan maton. Kuinkas sitten kävikään: matto ei tainnut olla paikoillaan kuukauttakaan, kun koira oksensi matolle. Mattoon jäi sitten tahra, ja lattia on peitetty milloin milläkin. Viime syksynä näin kaupassa Vallilan kankaan Leikkiviä poikia rannalla, joka on tehty Albert Edelfeltin maalauksen pohjalta. Maalaus on muuten äänestetty vuonna 2013 Suomen kaikkien aikojen merkittävimmäksi maalaukseksi. Se on siis ohittanut Haavoittuneen enkelin (Simberg) ja Taistelevat metsot (von Wright). Minulle tämä ei ollut valintakriteeri, vaan se, että kangas sopi täydellisesti takkahuoneemme väreihin. Ostimme kankaan ja teimme siitä "taulun" ripustamalla se yksinkertaisesti verhotankoihin. Istuskelin monta kertaa katselemassa taulua ja keksin, että voisin tehdä samoilla sävyillä huoneeseen maton. Siitä alkoi pitkä suunnitteluprosessi, joka on vieläkin kesken. Tämä on virkattu matto on projekti numero 1.

Kun ratkesi, että matto-ongelma voisi ratketa, tuli mieleen, että myös saman huoneen sängynpeiteongelma pitäisi ratkaista. Sängyllä on nyt keltainen, liian kapea peite, joka ei tahdo pysyä kunnolla paikoillaan. Siihen pitäisi saada sävyihin sopiva päiväpeite, jolla koira voisi sitten kölliä. (Tämä sänky on ainoa, jolle koira saa mennä lupaa kysymättä). Tästäpä tuli suunnitteluprojekti numero 2.

Jo edellisessä postauksessa puhuin villapaidasta, jonka mallin otin vanhasta swetarista. Tämä on siis päässä pyörivä projekti numero 3. No, siinähän ne sitten menivät omat säännöt roskakoriin, kun useampia töitä pyörittää yhtä aikaa. Voihan sitä yrittää perustella esimerkiksi sillä, että aina pitää olla virkkaus ja neule yhtä aikaa työn alla, niin niitä voi sitten vaihtaa, kun kädet väsyvät yhteen tekniikkaan. Seli, seli.

Värimaailma näihin kaikkiin tuleviin töihin otetaan takkahuoneen sisustuksesta ja taulusta, kun se nyt miellyttää silmää kovasti. Seinien väri on Tikkurilan Tunne Väri -kartan sävy Lemmikki (H353), joka on säilynyt vuosienkin jälkeen tykättyjen värien listalla. Toivottavasti nyt ei pukkaa taivaan sinistä joka paikkaan niin paljoa, että siihen kyllästyisi. Pitää palata näihin suunnitelmiin, kun hieman täsmentyvät.

January is time for planning. A very famoush Finnish painting by Edelfelt illustrating some kids playing in the sand is now my source of inspiration for a carpet and bedcover. This seems to be a period of this light blue colour, as I will use it in a pullover, too.