Järjen ja tunteen tarinoita

Niin paljon kuin tykkään tehdä käsitöitä, niin jotenkin se on minusta yksistään vähän tylsää hommaa. Sen sijaan on aivan loistavaa yhdistää kirjat ja neulominen samaan hetkeen. Mulle sopii niin hyvin se, että korviin soljuu äänikirja ja sormien läpi juoksee villametri jos toinenkin.

Yksi ihan ehdoton neulekirjaston kuunneltava on Enni Mustosen (oikeasti Kirsti Manninen) Järjen ja tunteen tarinoita -sarja. Sarjasta löytyy viisi kirjaa, jotka toimisivat varmaan itsenäisinäkin teoksina, mutta sarjana se on aivan ehdoton. Neljä ensimmäistä kirjaa sijoittuu sen verran kauemmas historiaan, että niistä nautin kaikkein eniten. Viimeinen kirja sitoo sarjan nykypäivään, joten sen kohdalla innostukseni hieman lopahti, vaikka sekin kirja päihitti keskimääräisteokset mennen tullen. Sarjan kirjat ovat:

• Nimettömät
• Mustasukkaiset
• Lipunkantajat
• Sidotut
• Parittomat

Mustosen teemoja mielestäni ovat rakkauden lisäksi rikkaus ja köyhyys, vahvat naiset ja se, miten välillä ihminen joutuu päätöksissään järjen ja tunteen ristiriitaan. Mustonen sitoo tapahtumat tiiviisti Suomen historiaan ja kuvaa sen tapahtumia henkilöidensä kautta. Juuri tämä yhdistelmä tekee kirjoista niin mielenkiintoisia ilman, että kirjoista tulee historiajaarittelua. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja niiden kohtaloihin jää kiinni. Siksi ensimmäisen kirjan jälkeen tulee kuunneltua se toinenkin ja kolmas jne. Myös kirjojen kieli oli sellaista, että tykkäsin siitä kovasti.

Herkkua käsissä ja herkkua korville

Mustosen sarja tuli kuunneltua kokonaan vuoden 2016 aikana. Sarjaan liittyy yksi käsityöprojekti, joka alkoi viime kesänä ja on nyt loppusuoralla. Kuvassa pieni makupala siitä. On mielenkiintoista, miten tietyt projektit nivoutuvat mielessä tiettyihin kirjoihin. Tässä kävi juuri niin, kun käsissä oli makoisa työ ja korvissa kirjahunajaa. Jokohan malttaisin seuraavassa postauksessa kirjoittaa siitä kässätyöstä omankin tekstin...


I was happy to find a very enjoyable book series by Enni Mustonen. Five books in the series of "Järjen ja tunteen tarinoita" was such a joy when knitting some delicious colours in a long lasting project, which requires a post of its own. 

Oksasen Norma

Huom! Sisältää juonipaljastuksia.

Tämän teoksen ajattelu saa aikaan sen, että päänahkaa alkaa väkisinkin kutittaa. Mutta palataanpa ajassa taaksepäin. Kun minulla oli vielä melko tuoreessa muistissa Sofi Oksasen Puhdistus, en oikein tiennyt, mitä odottaa uudemmalta Norma-romaanilta. No, olinpa sitten odottanut mitä tahansa, niin en ainakaan tätä. Kun Puhdistus tuntui romaanilta, jossa lähes kaikki olisi voinut olla totta, Norma liikkui niin fiktion, sadun ja rikosromaanin välimaastoissa, että en aina tiennyt, miten suhtautua siihen.

Tarina kertoi Norma-tytöstä, jonka äiti oli juuri tehnyt itsemurhan. Myöhemmin paljastui, että kuolema olikin murha ja että murhaan liittyivät kampaamo, hiustenpidennykset, ihmiskauppa, laittomat adoptiot, maailmanlaajuinen rikosliiga, suvuissa periytyvät taudit ja salaisuudet sekä aivan liikaa kasvava tukka. Monta naisia koskevaa asiaa oli saatu nivottua mukaan. Väkisinkin ajatukset ohjattiin siihen, miten outoja asioita kauneudenhoito ja muu turhamaisuus saakaan ihmisiä tekemään. Koko kirja oli huutomerkki tämän asian äärellä.

Riittävästi karvaa

Tarina tuli kuunneltua alusta loppuun, mutta samanlaista elämystä en siitä saanut kuin Sofin aiemmasta kirjasta. Ihme olisikin ollut, jos kirjailija vielä toiseen kertaan olisi yltänyt samaan. Nyt tuntui siltä, että kirjan tarkoituksena oli nostaa esiin tiettyjä teemoja korostetun suorasukaisesti niin, että kenellekään ei jää epäselväksi, mihin huomio halutaan kiinnittää. Tämähän on tietysti menestyvän kirjailijan etuoikeus. Näkökulman tuputus tarinan uskottavuuden kustannuksella teki minulle kuitenkin sen, että kirja jätti jotenkin kylmäksi. Jään silti mielenkiinnolla odottamaan Sofin seuraavaa vetoa.

I managed to listen through Norma by Sofi Oksanen. It was too hairy for my taste. If you read the book, you'll know what I mean. I could not decide whether it was a fairy tale or a detective story and thus I was somewhat at unease in its company.

Pitkäveteiset Tunnit

Olen jo pitkään halunnut lukea Michael Cunningham:n kirjan Tunnit. Kirjahan on maailmankuulu ja palkittu. Myös siitä tehty elokuva on ollut mm. Oscareiden kohteena. Onhan elokuva tietysti hyvien näyttelijöiden tekemä, kun siinä on niin Nicole Kidman kuin Meryl Streep:kin. Täytyyhän tässä kirjassa siis olla jotain tutustumisen arvoista.

Kun aloin haroa läpi äänikirjaa, olin hyvin pian ajatuksissani takaisin niissä vuosissa, kun "jouduin" opiskeluaikana tutustumaan englanninkieliseen kirjallisuuteen. Kun kirjan esikuvana on Virginia Woolf, ja kirja tukeutuu tähän kulttiseen kirjailijaan ja tämän henkilöhahmoihin, niin olin taas niissä lukuisissa tunneissa, kun haahuilin läpi Woolfin vaikeaa tekstiä ymmärtämättä, miksi kaikki piti esittää niin vaikein sanakääntein. Jos Woolf on vaikeaa suomeksi, niin koittakaapa lukea hänen tekstiään englanniksi. Toisaalta alkuperäisteos on aina käännöstään parempi.

Pitkäveteistäkö? Ei vaan mielenkiintoista kiveä.

Pakostakin mietin, onko kirjan tunnettuus lähtenyt liikkeelle juuri siitä, että kirjailija ottaa toisen arvostetun kirjailijan mallikseen ja taituroi siitä teoksen, en tiedä. Jotain kutkuttavaa kirjassa on, mutta en tiedä, mikä olisi se tunnetila, että ottaisin kirjan uudelleen luettavaksi. Nykyään sitä jotenkin kaipaa vain jotain kevyttä, helppoa ja mukavaa viihdykettä kässätöiden seuraksi. Tai en minä tiedä, onko tuokaan oikein sanottu. Viihdyin valtavan hyvin esimerkiksi Sofi Oksasen Puhdistuksen seurassa, joka ei todellakaan ole kevyttä eikä aina niin mukavaakaan luettavaa. Silti Tunnit ei tehnyt ollenkaan samaa vaikutusta.

No, Tunnit oli vaikea kirja, mutta toisaalta onneksi sen aikana tehty käsityö oli helppo. Tai sitten keskeneräisten korista oli pakko ottaa helpoin työ, kun muuten olisivat silmukat menneet sekaisin teosta kuunnellessa, kun siihen oli pakko keskittyä vähän liikaakin, jotta olisi pysynyt kuviossa mukana.

Finally I managed to listen through Tunnit (The Hours, 1998.) by Michael Cunningham. The book was far too boring and complicated for my taste. Complicated without being impressive. Too similar to its paragon by Virginia Woolf, although I used to spend a lot of time with Woolf while majoring in English a long time ago. However, The Hours was not my cup of tea (or coffee).

Onnellinen mies

Motivaatio lukemiseen voi olla moninainen. Yksi motivaatio voi olla kätköilyyn liittyvän mysteerin ratkaiseminen. Mysteerikätköjäkin on moneen lähtöön, mutta perusidea on, että esimerkiksi lukemalla kirjan löydät oikean ratkaisun, jonka perusteella pystyt hakemaan kätkön. Ratkaisu on kätkön oikeat koordinaatit, kun taas julkaistussa mysteerikätkössä on ns. bogusnaatit, joista et kyseistä purkkia löydä.

Tämä idea oli mielessä, kun käteen tarttui joskus jo kouluaikana luettu kirja Onnellinen mies. Sen muisti, että kirjassa oli insinööri ja sillanrakentaja, mutta juuri muuta ei kirjasta muistanutkaan. Ihan hauskan veijaritarinanhan on Arto Paasilinna kirjoittanut. Teos on ihan helppoa ja kivaa kuunneltavaa. Tarinassa on kivaa ironiaa kunnista, kunnan luottamustehtävistä ja suomalaisten jähmeästä päätöksentekokulttuurista. Vastapainona kirjasta löytyy yritteliäisyyttä, menestystä ja rakkauttakin. Ja mysteerin ratkaisukin löytyi. Kirja pisti miettimään, mikä on se asia, joka tekee itse kunkin onnelliseksi. Siitäpä tulikin mieleen oheinen kuva.

Jossain kaukana

Motivation to read a book can be digged from various sources. This time the motivation to read (or actually listen to) Arto Paasilinna's Onnellinen mies (The Happy Man) was to solve a mystery cache. Mystery cache is a cache, which has been published with bogus coordinates, with which you cannot find the cache. But reading the book revealed the right ones. The book made me wonder about the variety of things that make people happy. For some reason that made me think about the attached photo.

Suomen kaunein sana

Mikä olisikaan suomen kaunein sana. Voisiko se olla vaikka "hääyöaie". Hääyöaie on ainakin Sophie Kinsellan romaanin (alkuperäinen teos Wedding Night) suomennoksen nimi. Englanninkielinen nimi ei ole yhtään niin kiinnostava kuin suomenkielinen. Kirjapostauksen kuvitukseksi sopii kuitenkin tuo tammikuussa valmistunut huivi, jonka mallina on Mother of the Bride.

Mother of the Bride pingottumassa

Olen lukenut Sophien kirjoja vuosien varrella silloin tällöin. Kun olin tarttunut sattumalta ensimmäiseen himoshoppaaja-kirjaan, piti tuota sarjaa lukea vähän enemmänkin. Sophie kirjoittaa ns. chick lit:iä. En tiedä suomennosta, mutta wikipedian mukaan se on "kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti". Vaikka kirjailijaan tuli tutustuttua himoshoppaajasarjan kautta, onhan näitä kirjoja muitakin.

Hääyöaie kirjassa oli jotenkin liikaa sxxxiä mun makuun, vaikka olisihan nimestä jo pitänyt arvata, mikä on jutun keskipisteessä. Kirjan teema ja juoni jotenkin pursusivat himokkaiden hetkien ja ajatusten kuvauksia ihan kyllästymiseen asti. Hauskaa tässä oli se, että sxxxiä pyrittiin saamaan ja antamaan, mutta ajoittain sen toteutuminen oli vähintäänkin haastavaa. Tämä näkökulma liittyy myös kirjan juoneen kiinteästi, joten ei siitä sen enempää, ettei tule juonipaljastuksia.

Kun tämäkin taideteos tuli nautittua äänikirjana, sitä tuli verrattua kirjailijan toiseen romaaniin eli kirjaan nimeltä Kevytkenkäinen kummitus, josta pidin paljon Hääyöaietta enemmän. Osansa siihen teki lukija Erja Manto (ah!), kun taas Hääyöaietta oli päässyt lueskelemaan Anna Saksman.

What is the most beautiful word in Finnish. Could it be "Hääyöaie". That is at least the name of one of Sophie Kinsella's chick lit books. I got to know the author by her Shopaholic-series, but she has written some other books, too. Unfortunately I was not so keen on this Hääyöaie (Wedding Night) as for instance Twenties Girl was much more entertaining in my humble opinion.

Sekava kirja ja uusi nappi

Koen suurta viehätystä englantilaisiin sarjoihin ja kirjoihin. Kun joulukuun käsityörupeamaan piti löytää tunnelmaan sopivaa luettavaa, käteen tarttui Maeve Binchyn Koko kadun kasvatti äänikirjana. Alku vaikutti ihan lupaavalta, mutta kun olin mielestäni juuri päässyt perille päähenkilöiden sielunmaisemasta, juttu hyppäsi ihan joihinkin muihin henkilöihin. Koko kirja hyppelikin tarinasta ja henkilöstä toiseen, vaikka jotain yhteistä kaikilta henkilöiltä löytyikin.

Koin kirjan hyvin sekavana. Ehkä vain tykkään enemmän kirjoista, jotka keskittyvät selvästi vain muutamien henkilöiden sielunmaiseman kuvaamiseen. Kyllähän teos antoi kuvauksen ihan uskottavista hahmoista ja yhdenlaisesta yhteisöstä, mutta mutta. Kirja alkoi siitä, kun yhden perheen sukulainen Amerikasta tuli pitkälle vierailulle kaupunkiin. Minua olisi enemmän kiinnostanut se, millaisena tämä henkilö näkee yhteisön, koska tulee sen ulkopuolelta. Mutta nämä ovat taas näitä makuasioita. Tällä kertaa tämä kirja ei oikein kolahtanut. Olikohan joulustressillä jotain osuutta asiaan, en tiedä.

Koira katsoo kevätauringon siltaa

Seuraan innolla lukuisia käsityöblogeja. Matkan varrella seurantakanavaa on tullut vaihdettua. Tällä hetkellä käytän itse bloglovin'ia, vaikka siitä(kin) meni hieman maku, kun mobiilisovellus vaati pääsyä identiteettiin. Käytän ajoittain myös blogipolkua, joten lienee loogista, että lisään myös sen vaihtoehdon myös omaan blogiini. Seurantanappi löytyy sivupalkista, olkaa hyvät. Mitä sovellusta itse käytät blogien seuraamiseen?

I managed to listen through Koko kadun kasvatti (Minding Frankie) by Maevy Binchy, although I found the book unlogical and incoherent. The book told about a certain group of people with their interconnecting stories, but I failed to get into it. At the beginning a relative from the States comes for a visit. I would have found it more interesting if the story would have followed her, as she could have had interesting views about the community, as she came from abroad. But this time this book did not impress me. Maybe the Xmas stress was too overwhelming, I do not know.

I have used several tools to follow other handicraft blogs and I enjoy doing that. Most often I use Bloglovin', but sometimes I visit Blogipolku, too. I guess it is logical to have both of these buttons in my blog, too. Which tool do you use for following your favorite blogs?

Romantiikkaa Jane Austenin tapaan

Jälleen oli mahdollisuus palata Englantiin hienojen neitien ja herrojen pariin. Kuvaukset 1700- ja 1800-lukujen elämästä ovat kiinnostavaa luettavaa. Ihmisten suhteissa on niin paljon protokollaa ja sääntöjä, että todellisten ajatusten tulo esiin vaatii paljon aikaa tai jonkun epätodennäköisen sattuman. Tämä teennäisen oloinen jäykkyys tekee henkilöistä arvokkaan oloisia, vaikkakin ero sisäisen ja ulkoisen olemuksen välillä on välillä jopa hieman huvittavaa. Jälleen kerran tällaiseen maailmaan sijoittuu Jane Austen:n romaani Viisasteleva sydän, joka tuli kuunneltua äänikirjana joulukäsitöiden lomassa. Nyt on ollut otollinen aika äänikirjoille ja sisäharrastuksille, kun kelit ovat vähintäänkin haastavat.

Kirjassa nuori neito oli jo kihloissa, mutta perui kihlauksen. Mies lähti merille, vaurastui, palasi entistä komeampana ja kohteliaampana. Rakkaus leimahti uudelleen, mutta neito piti silti etäisyyttä ihastukseensa. Hän seurasi sivusta, kuinka mies piti seuraa muille naisille ja luulikin tämän rakastuneen vallan toiseen naiseen. Moninaisten juonen käänteiden jälkeen kävi kuitenkin selväksi, että molempien sydän sykki edelleen toiselle, joten onnellinen loppu oli odotettavissa. Tarina oli jotensakin ennustettava, mutta silti aina jännittää, saako päähenkilö lopulta onnen vai ei ja mitä ihmeellisiä sattumia tarvitaan, että ihmisten todelliset ajatukset tulevat ilmi.

Kirjan kuuntelun nautinto tuli suurelta osin siitä, että lukijana on Erja Manto, jota kuuntelisi vaikka herätyskellon äänenä. Äänikirjoissa lukijalla on niin iso merkitys, koska hän pystyy joko luomaan tai tuhoamaan tunnelman. Manto on lukija, joka todennäköisesti ohjailee minuakin uusiin lukukokemuksiin, koska hän on lukenut äänikirjoiksi sellaisia kirjoja, joita ei tulisi muuten avattua.

Once again it was time for some romantic affairs by Jane Austen. In Viisasteleva sydän (Persuasion; audio book) the contradiction between the characters' internal and external being is sometimes a bit funny and the plot is somewhat predictable, but still you always patiently wait and see, whether the main character(s) will reach the state of happiness she is dreaming about. And of course she does. A big part of the enjoyment of the audio book came from the reader Erja Manto, who is great at creating athmospheres and feelings.

Rinkka pokkarin kannessa teki sen

Kun kirjan kannessa on hyvä näyttelijä (Reese Witherspoon) aivan liian iso rinkka selässään, on pakko pysähtyä katsomaan tarkemmin, mistä on kyse. Kannessa kehutaan myös, että kirja on ollut New York Times:n #1 ja että siitä on tehty elokuva. No, kai on tehty elokuva, kun tunnettu näyttelijä on pokkarin kannessa. Nainen vaeltamassa on sellainen mielikuva, jota on vaikea ohittaa. Kun kirjan nimi on vielä Villi Vaellus, niin opushan tarttui käteen ja lähti luettavien pinoon.

Kirjan kirjoittaja Cheryl Strayed ei ole alunperin ollut nimeltään Strayed (suom. eksynyt, harhautunut, karannut), vaan on vaihtanut nimensä myöhemmin elämänsä varrella. Kirja on omaelämäkerrallinen, joten kirja kertoo Cherylin omasta vaelluksesta hänen kulkiessaan vaativaa, linnuntietä yli 1600 kilometriä pitkää vaellusreittiä USAn länsiosassa. Takaumien avulla käymme läpi Cherylin aiempaa elämää, josta ei ole puuttunut miehiä, väkivaltaa, viinaa ja huumeita. Vaellus on naisen tapa etsiä itseään ja miettiä sekä mennyttä että tulevaa elämäänsä.

Kirja oli helppoa, mutta ei aina niin kivaa luettavaa. Olen lukenut, että joidenkin ihmisten mielestä vaelluksesta ja sen aikana koetusta luonnosta kirjoitetut pätkät ovat pitkästyttäviä, mutta minä en kokenut näin. Minulle tarina vaelluksesta olisi riittänyt, mutta henkilölle itselleen se kasvun paikka, jota hän kaipasi, oli tietysti oleellinen. Kun kertomus perustuu todelliseen henkilöön, niin on jännä lukea, millaisiin ponnistuksiin ihminen ryhtyy etsiessään itseään. Kirja ei minusta ollut mikään kaunokirjallinen mestariteos, mutta hyvää luettavaa silti. Seuraavaksi pitäisi joko katsoa elokuva tai etsiä alkuperäisteos riippuen siitä, haluaako syventää kirjan elämystä vai latistaa osan yksityiskohdista näkymättömiin.

The book Wild: from Lost to Found on the Pacific Crest Trail by Cheryl Strayed caught my attention as Reese Wetherspoon is standing on the book cover with a huge backpack. It is a story of a lost woman finding herself during a long trail. And like someone said it is not a Cinderella story at all. On the contrary it was too rough for me at times, not due to the stories from the trail but from her (true) life before that. The story of the trail experience would have been enough for me.

Voi Seppo, minkä teit

Ei olisi uskonut vielä vuosi sitten, että meikäläinen intoutuu lukemaan kotimaista rikoskirjallisuutta oikein toden teolla. Mutta käsiin osui jostain syystä Seppo Jokisen Koskinen ja siimamies ja se oli sitten menoa se. Kerta toisensa jälkeen tuli poimittua aina seuraava komisario Koskisesta kertova dekkari. Kai siinä veti puoleensa tarinoiden sijoittuminen Tampereelle, ja juonenkäänteiden osuminen tuttuihin paikkoihin.

Noin vuoden aikana tuli kahlattua läpi toistaiseksi julkaistu sarja eli

• Koskinen ja siimamies
• Koskinen ja raadonsyöjä
• Koskinen ja pudotuspeli
• Koskinen ja taikashow
• Koskinen ja kreikkalainen kolmio
• Hukan enkelit
• Piripolkka
• Vilpittömässä mielessä
• Suurta pahaa
• Sana sanaa vastaan 
• Lyöty mies
• Räätälöity ratkaisu
• Ajomies
• Hervantalainen
• Vihan sukua
• Mustat sydämet

No, yksi uusi kirja on ehtinyt jo luku-urakan aikana ilmestyä, joten jossain vaiheessa pitänee ottaa sekin työn alle. Kirjan päähenkilö, keski-ikäinen poliisimies on ihanan inhimillinen otus omine virheineen ja vaikeuksineen. Ei mitään sankariainesta siis. Suhde naisiin on hieman kivikkoinen, mutta ihan kauheisiin ylilyönteihin ei olla toistaiseksi sorruttu tällä saralla. Suhde työkavereihin on ihanan mutkaton, ja kuvaus poliisien lojaalisuudesta toisiaan kohtaan ihailtavaa.

Ihan kaikki kirjat eivät sijoitu kotisuomeen, mutta nekin menettelevät, vaikka Koskinen sijoittaminen ulkomaille ei suju ihan ongelmitta. Alkusarjan kirjat juurruttavat kaverin vain niin tiivisti Manseen, että muut ympäristöt tuntuvat oikeasti vierailta. Kreikka vielä menettelee (Kreikkalainen kolmio), mutta vierailu Australiassa (Mustat sydämet) jotenkin ontuu.

Kirjat ovat helppoa luettavaa. Tekstin arkirealismi on osuvaa, mutta samalla hieman koskettavaa. Voisihan sitä omaksi ilokseen lukea jotain hieman enemmän romantisoituakin tekstiä, mutta sen verran hyvin on ilmeisesti viihdytty tämänkin parissa, että aina on pitänyt laittaa seuraava kirja varaukseen, kun edellinen on luettu. Niin hyvin tuntuvat kiertävän sarjan vanhemmatkin teokset kirjastosta lainaan, että välillä piti hetki odottaakin ennen kuin seuraavan kirjan sai käsiinsä. Nyt odottaa vain viimeisin teos sopivaa lukuhetkeä.

I have suprised myself by reading some finnish detective stories by Seppo Jokinen. He writes about policeofficer called Koskinen from Tampere. This middle aged man has some private problems of his own, but succeeds in solving the crimes taking place in Tampere and elsewhere. He gets to perform his skills abroad in a couple of books, but mainly the plots are situated in the same city.

Hyvä kesädekkari

Jos ei kässätyöt nappaa, niin ota käteen kirja. Luin dekkarin, jota kelpaa kyllä suositella vaikkapa kesälukemistoksi. Kesähän on kätköilyn ja dekkareiden kulta-aikaa. Niinpä uskallan mainostaa Ursula Poznanskin kirjaa VII5I, jossa nuo kaksi kesään liittyvää asiaa yhdistyvät hienolla tavalla.

Kirja liikkuu kätköilyn maailmassa ja voisi toimia vaikka oppaana kyseiseen harrastukseen, koska siinä myös selitetään teemaan liittyviä termejä yksi toisensa jälkeen. Kyse ei kuitenkaan ole oppikirjamainen, vaan teema aukeaa pikku hiljaa, kun kirjan päähenkilö pääsee tai joutuu tutustumaan kätköilyn saloihin työnsä kautta.

Kirjan kansi lupaa jo paljon, siinä lukee: "Suuren luokan psykologinen trilleri, joka yllättää jokaisella käänteellään". En ole koskaan ymmärtänyt termiä "psykologinen trilleri", mutta jos se tarkoittaa näin hyvää kirjaa, niin kutsuttakoon sitä miksi tahansa. Trilleri kirja on joka tapauksessa, ja ruumiita (siis useita) on luvassa. Monta potentiaalista murhaajaakin vilahtaa juonen käänteissä, mutta lopputulos onnistuu silti yllättämään. Luin kirjan parissa päivässä, kun ei sitä malttanut laskea käsistään. Pistä viestiä, jos kirja saa sinut innostumaan.

Sitten pari muuta päivitystä: Pihalla ei enää kuki lumipalloheisi, kun sen hento kukinta loppui sateen ja tuulen myötä. Ensimmäinen erä penkissä olevista mansikoista meni räkättirastaiden suihin ennen kuin saimme viriteltyä esteeksi aidan. Melkoiset orgiat niillä ilmeisesti oli ollutkin, sillä piha oli melkoisessa siivossa niiden jäljiltä. Kesken ollut kässätyö on valmis, mutta odottaa pingottamista. Viimeksi tätä odotusvaihetta kesti pari viikkoa. Katsotaan, meneekö nyt enemmän vai vähemmän. Vaara on, että aika pitenee, jos kelit suosivat. Mutta ehkä jossain vaiheessa on vaihteeksi luvassa taas kässäuutisia.

If you want to read a great book, read VII5I (FÜNF) by Ursula Poznanski. That is a good thriller and just right as summer reading. Geocaching is a strong theme in the book. I read it in two days, as I could not let it off my hands, as the plot was so interesting. Please, let me know, if you the book hooked you as well. There is hope that the next posting will be about crocheting as there is one ready piece waiting to be finalized.

Ei ylpeyttä eikä ennakkoluuloja

Olen aina rakastanut englantilaisia tv-sarjoja ja kirjoja. On ollut selvää, että Jane Austenin tuotantoon pitää tutustua ennen pitkää. On varsinainen ihme, että en ole lukenut hänen teoksiaan tai sitten en vaan muista niin tehneeni. Pelkästään mielikuva 1800-luvun Englannista saa ainakin minussa jonkun paikan resonoimaan semmoisella taajuudella, että pieni mielihyvän hykerrys alkaa tuntua joka paikassa. Menemättä sen enempää Iso-Britannian siirtomaapolitiikkaan tai siihen kummalliseen ylemmyydentunteeseen, joka maan kansalaisilla jostain kumman syystä on, maassa ja sen kansassa on paljon sellaista, joka on suorastaan huvittavaa tai muuten vain koomista. Ehkä osa maan ja sen historian vetovoimasta on juuri tämän ristiriidan vuoksi niin voimakasta ja vetoaa ainakin meikäläiseen. Kyse on jostain aivan muusta kuin jenkkien aikaansaamasta fiiliksestä. Molemmissa maissa on tullut asuttua, joten muutakin kuin telkkarin kautta välittynyttä kosketuspintaa on näihin kulttuureihin.

Mutta siis takaisin Jane Austeniin. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ei osunut käsiin äänikirjana, joten piti ottaa se, mitä oli tarjolla ja tällä kertaa se oli Neito vanhassa linnassa. Kirjassa on odotetusti neitoja, nuoria miehiä, ihastuksia, tanssiaisia, kihlauksia ja se otsikonkin lupaava linna. Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti, sillä se tekee lukijalle selväksi, että kyse on kirjoittajan mielikuvituksen tuotteesta, jonka kohteena on lukija. Tämä tuodaan tekstissä selvästi esille. Niin paljon ymmärrystä minulta ei löytynyt 1800-luvun alun kirjallisuudesta, että ymmärtäisin, miksi Austen on näin vahvasti korostanut kirjailijan roolia, mutta ehkä opin sekin joskus.

Äänikirjoista on jo sen verran kokemusta, että olen oppinut, että lukijalla on erittäin suuri merkitys. Tässä kirjassa lukijana on Erja Manto, jonka ääni on niin luonteva ja monipuolinen, että hän voisi varmaan lukea vaikka puhelinluetteloa (nuori sukupolvi kysyy nyt "mikä se on"), että sekin kuulostaisi kiinnostavalta.

Neito pääsi kirjassa ansaitsemiinsa nuoren naisen seikkailuihin ja oppi jatkuvasti uutta ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirja oli aikuistumistarina, jota siivitti tietysti ihastumiset ja pettymyksetkin. Mutta pääasia on, että tarinan loppu on onnellinen. Yritin jo löytää seuraavaa Austenia pyörimään levylautasella, mutta pienestä kirjastostamme ei vielä löytynyt tälle kokemukselle jatkoa. Ehkä täytyy mennä hieman merta edemmäs kalaan.

Taklasin Puhdistuksen äänikirjana

Jotenkin olisi mukavampaa raportoida käsitöiden valmistumisesta, mutta aina se ei ole mahdollista. Mulla on edelleen se pitkä päiväpeittoprojekti kesken, mutta nyt uskaltaa jo taas puhua siitä ääneen, koska sen verran lähellä ollaan valmistumista, että jossain seuraavista postauksista tullaan varmaan jo kuulemaan siitäkin. Ikävää, kun kirjaharrastus tuntuu jotenkin sekundääriseltä tuohon käsityöhommaan verrattuna blogatessa, vaikka molemmat harrastukset ovat rakkaita. Kirjoja ei pitäisi ollenkaan vähätellä - varsinkin, kun ollaan erinomaisen teoksen äärellä kuten nyt.

Sofi Oksasen Puhdistus kuuluu jälleen siihen sarjaan teoksia, että kirja on luettava jo sen saamien palkintojen ja ilmiön vuoksi. Olen yrittänyt aloittaa kirjaa ennenkin perinteisesti lukien, mutta vasta nyt sain kirjan kunnolla alkuun, kun keksin, että kirjan voisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä myös äänikirjana. Kiitos tästä kuuluu käsityöblogisiskoille, joiden sivuilta keksin tämän moniajomahdollisuuden.

Pelkäsin, että äänikirjana kuuntelu veisi kirjasta pois vivahteita tai jotenkin muuttaisi "lukunautintoa". Mutta se olikin yllättävän helppoa ja antoisaa. Toki on aina järjestettävä hetki, jolloin kirjaa voi kuunnella keskittyneesti. Noin tunnin mittaiset levyt ovat aina juuri sopiva rupeama, johon jaksaa keskittyä yhdellä istumalla. Ja mikä parasta, samalla voi tehdä ainakin helppoa käsityötä ilman, että menettää mitään kirjasta. Ja samalla tulee tehtyä silmukka poikineen. Kätevää.

Tiesin, että kirja kertoo Viron vapautumisesta ja naisten asemasta. Osasin odottaa, että se on raaka ja sisältää väkivaltaa, mutta silti hätkähtelin kuvausten julmuutta ja aiheella mälläämistä. Mutta varmasti juuri ne pystyivät luomaan sen lähtemättömän jäljen, jonka kirja jättää. En ole koskaan ollut väkivaltaromaanien ystävä. Silti tämä aspekti ei kaikesta huolimatta jäänyt päällimmäisenä mieleen kirjasta. Se kertoo niin paljon muustakin.

Kirjan kerroksellisuus on sen parasta antia. Se liikkui ajasta toiseen sujuvasti ja aina siirtymässä jäi kutittelemaan, että mitenhän tarina jatkuu siinä toisessa ajassa. Se piti osaltaan mielenkiintoa yllä. Tykkäsin myös Oksasen tavasta kuvata asioita ja varsinkin hetkiä, jotka tapahtuivat enemmänkin henkilöiden muistoissa tai ajatuksissa. Kirja alkaa hetkestä, jolloin kirjan päähenkilö Aliide Truu yrittää tappaa kärpästä lätkällään. Heti tiesin, että tulen pitämään kirjasta, kun tuollaisen sinänsä merkityksettömän hetken kuvaus imaisi niin mukaansa. Kirja piti kyllä otteessaan ihan loppuun asti. On aina kummallista, kun näin vaikeista asioista lukeminen on kuitenkin loppujen lopuksi nautinto. Siihen liittyy jotain sellaista maagista, mitä ei osaa selittää.

I had tried to read the novel Purge (in Finnish: Puhdistus) by Sofi Oksanen in the traditional way as a book, but for some reason I did not succeed. But when I changed the paper version to the audiobook I started getting results. This novel was really an Experience with capital E. It was rough and full of violence but also beautiful in its own strange way.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin....

Tämä ei ole ihanan sään vuoksi oikein sopiva aihe tälle päivälle, mutta kun kerran ulkotöitä on jo tehty kunnon sallima määrä, niin täytyy siirtyä näihin sisätöihin ja jatkaa päivän hyvää saldoa blogin parissa.

Jotkut ilmiöt ovat vain sellaisia, että niihin on pakko perehtyä itsekin. Jotkut eivät edes aluksi oikein kiinnosta, mutta kun ne niiden suosio vaan kasvaa ja kasvaa, niin paine tutustua asiaan lisääntyy. Tällaiseksi muodostui Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajasta kertova kirjasarja, johon kuuluvat:

Mielensäpahoittaja
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja

Tykkäsin ekasta kirjasta, jossa oli sopivasti Havukka-ahon ajattelijaa, suomalaista umpimielisyyttä ja sukupolvien välistä kuilua, jotka ovat kaikki omalla tavallaan hellyttäviä ilmiöitä. Odotusarvo kahden muun kirjan osalta nousi ensimmäisen luettuani, mutta erityisesti Ruskeakastike ei oikein avautunut mulle. Se tarkasteli ruokamieltymyksiä ja sukupuolien erilaisia rooleja ruuanlaitossa. Aiheet ovat turhankin tuttuja, mutta ehkäpä juuri siksi kirja ei ollut kiinnostava, koska se tarjosi minusta liian tunkevasti sitä yhtä ja samaa ilmiötä eikä sitten oikeastaan mitään muuta. Kolmannelta kirjalta en sitten paljoa odottanutkaan, mutta sepä yllätti taas positiivisesti, vaikka ei yltänyt ensimmäisen tasolle.

Samaan syssyyn tuli sitten sattumoisin katsottua Mielensäpahoittaja-elokuvakin, johon oli sopivasti sotkettu osioita kaikista kirjoista. Se oli kiitos hyvien näyttelijäsuoritusten oikein mukava katsomiskokemus. Tosin nytkin kirja päihittää minkä tahansa leffan mennen tullen, vaikka leffa onkin ollut vuoden 2014 katsotuin elokuva.

Kyllähän tästä ilmiöstä ymmärtää (ainakin osin), miksi tästä on kohistu muutama vuosi. Oikein mukavaa viihdettä tämä on ja lisäksi siinä on kiinnostava tvisti. Jos tuntee oikukkaita vanhoja miehiä, niin sitten nämä teokset sattuvat oikein kohdilleen.

Finally I made myself to read the "Mielensäpahoittaja"-series by Tuomas Kyrö. I also got the chance to see the movie based on the series. It has been introduced with the name "The Grump" refering to the cranky old man, which is the main character in the series and the movie. Nice entertainment and very amusing especially if you happen to know any cranky old men in the real life. 

Korissa kuusi käsityökirjaa

Kuten edellisessä postauksessa tunnustin, tulin ostaneeksi kuusi käsityökirjaa. Kirjat ovat sellaisia, että niitä tulee ihan varmasti selattua kerta toisensa jälkeen. Ei ollut ollenkaan hassumpi juttu ostaa kirjoja, jotka tiesi jo hyviksi, kun oli tullut tutustuttua osaan niistä kirjaston avulla. Ostoskoriin pudonneet kirjat olivat nämä:



Kuvassa ylärivissä:

• Virpi Marjaana Siira - omA KOPPA. Ympyrä - virkattuja variaatioita
• Sanna Vatanen - Neulo. Virkkaa. Kirjo. Ekolangasta!
• Erika Knight - Tyylikkäät silmukat 

Kuvassa alarivissä:

• Bente Presterud Rövik - Sydämellisiä lahjoja neuloen
• Debbie Stoller - Stitch'n bitch. Sankarineulojan käsikirja
• Jonna Hietala - Kerällä. Kotiin ja ylle. 45 nopeaa käsityötä.

Siiran Oma Koppa -kirja on ulkoasultaan semmoinen mukava poikkeus yleisessä valtavirrassa. En tiedä, tuleeko kirjasta tehtyä yhtään ohjetta, mutta kirjaa tulee varmasti käytettyä yleisenä inspiroitumiskirjana. Kivoja kuvia ja tekstejä kyllä löytyy tästä kirjasta. Ja virkkaukseen liittyvää huumoria. Tästähän on ilmestynyt jo saman tekijän neliöitä varioiva kirja, mutta ehkä se tulee ostoslistalle myöhemmin.

Sanna Vatasen ekolangoista kertovia kirjoja tarvittaisiin markkinoille useampiakin, jotta saataisiin enemmän tietoa ekologisista vaihtoehdoista vaikeissa lankavalinnoissa. Tämän tyyppisten kirjojen sanoma menee harmittavan nopeasti vanhaksi, kun lankatehtailla on taipumus vaihtaa lankamerkkejä ja brändejä tiheästi. Perussanoma ei tietenkään muutu. Ekologisuus riippuu pitkälle myös siitä, tehdäänkö tuotteet käyttöön vai pelkästään tekemisen ilosta. Turhaan tehty on minusta ihan yhtä epäekologinen kuin turhaan ostettu.

Olen kovasti tykästynyt Erika Knightin kirjoihin, joita löytyy sekä neulomisesta että virkkaamisesta. Nyt koriin sattui virkkauskirja. Minulle parasta antia ovat ehkä kirjan mallikertaosuus, jossa on erilaisia virkaten tehtyjä pintoja. Niistä saa erinomaisia inspiraatioita omiin töihin. Pidän myös Knightin tavasta käyttää materiaaleja, sillä niissä korostuu luonnonmateriaalien käyttö: villaa, puuvilla, pellavaa. Nam.

Rövikin (tai siis oikeammin Roevikin tai vielä oikeammin Rovik norjalaisella ö:llä, joka ei nyt suostu astumaan esiin näppäimistöstä) kirja oli se kirja, jonka otin vähän ylläri-pylläriksi koriin. Ajattelin, että kunhan nyt katselisi kirjan edes kerran läpi, kun nuo syrämmet eivät oikein ole mun juttu. Mutta annas olla. Kirjan selailuun meni hetki jos toinenkin, koska kuvat ja mallit antoivat ideoita vaikka mihin. Tämä oli siis korin isoin iloinen yllätys, vaikka ei siis muita kuin sydämiä sisälläkään.

Debbie Stollerin Stitch'n bitch -kirjojen tekniikkaosuudet ovat minusta antoisia, mutta ohjeosuudet eivät tarjoa oikein mitään. Vaikka ohjeet jäävät tekemättä, niin tekniikkaosuuksien vinkit korvaavat ohjeiden puutteet. Lisäksi kirjan käännös on mitä mainioin. Se tirauttaa aina välillä naurutkin tekstiä tai varsinkin otsikoita lukiessa. Näppärät käännökset on tehnyt Kaija Koirikivi (jee!).

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä on Tampereella vaikuttavan Jonna Hietalan kirja Kerällä. Kirjassa oli paljon hyvää, mutta ehkäpä en oikein enää kuulu sen kohderyhmään. Vaikka yksinkertaiset neuleohjeet kuinka kiinnostaisivat, niin minulla ei ole käyttöä paidoille, joissa on ylisuuret kaula-aukot, tai pipoille, jotka yltävät paljon pään yläpuolelle. Olisipa kiva olla vielä nuori tai edes hyväkroppainen. Kirjan lankavalinnat ovat kuitenkin kiinnostavia, joten tähänkin kirjaan tulee varmasti palattua usein.

Minusta kirjatilaus oli edullinen, kun kirjojen keskihinnaksi tuli alle 10 euroa kappaleelta. Vielä kun löytäisi täpötäydestä kirjahyllystä tilan näille kirjoille. No, tehdään se myöhemmin. Nyt lisätään edelliseen postaukseen pari kuvaa.

I bought six books full of nice pictures, interesting patterns and yarns, good tips and sources of inspiration. Now I would need to carry out a cleaning project to find space for these books in full bookshelves. Maybe later. Now I will add a couple of pictures to the previous entry.

Harrastuksen lieveilmiöitä

Minulla ei ole ollut vielä kovinkaan pitkää aikaa tätä käsityöinnostusta. Olen varmaan vieläkin hieman "kuherruskuukausi"-vaiheessa, kun koko ajan tulee lisää asioita, jotka pistävät ällistyttämään. Aika, jona tein aikanaan kässätöitä, oli sellainen, että ainoat vinkit ohjeista ja malleista tulivat kirjoista, muutamista käsityölehdistä ja satunnaisista kokeneempien kässäilijöiden vinkeistä. Nettimaailma on kyllä muuttanut tämän homman täysin.

Ensimmäisenä törmäsin käsityöblogeihin ja olen edelleen niiden pauloissa. Ihailen blogeista toisten töitä ja hienoja kirjoituksia valokuvineen. Ihmettelen, kuinka nopeasti ihmiset saavat valmista aikaan ja kuinka aktiivisesti he pitävät yllä blogejaan. Blogeista luin uusista tuntemattomista aiheista kuten lankalaihiksista, joiden tarkoituksena on keventää kaappeihin kerääntynyttä lankakuormaa. Teemaan tutustuessa pelkkä ajatuskin lankalaihiksesta tuntui huvittavalta. Kuka ihme nyt ostaisi lankaa etukäteen, jos ei vielä tiedä, mitä siitä voisi tehdä, kun muutenkin kaappitila tahtoo olla kortilla. Ihan pöhkön touhua tuommoinen. Tämän perusteella tein oikein tietoisen päätöksen, että minulla ei kertyisi kaappeihin lankaa tulevaisuuden varalle ja aina olisi kesken maksimissaan kaksi käsityötä (no, tällä hetkellä niitä on kolme, mutta tämä onkin poikkeustilanne).

Toinen ihmettelemäni aihe oli into hankkia käsityökirjoja. Miksi hankkia kirjoja, kun netti on pullollaan erilaisia saitteja jopa ilmaisine ohjeineen. Ensimmäinen oire siitä, että olin itsekin sairastumassa "käsityökirjatautiin" oli se, että aloin kantaa kirjastosta kotiin kaiken mahdollisen virkkaamisesta ja neulomisesta. Mikä tahansa kävi. Käväisin jopa lankavärjäyskirjojen parissa, mutta se vavahdutti minut hereille, että nyt tämä taitaa mennä överiksi ja että koitetaanpa pitää tämä homma mahdollisuuksien rajoissa. Kilokaupalla kirjoja kulki kuitenkin kirjaston ja kodin väliä, ja iltaisin nukahdettiin niiden ääreen. Minulle oli jo noin neljäkymmentä vuotta riittänyt Mary Oljen virkkauskirja ja muuta en ollut tarvinnut. Miksi siis tarvitsisin nytkään mitään muuta.

No, eihän siinä mennyt montakaan kuukautta, kun huomasin itse tilanneeni kuusi käsityökirjaa ja viisi kiloa virkkauslankaa (Novitan Virkkauslanka). Olin siis itse sairastunut lanka- ja kirjahamstraustautiin. On mulla kyllä suunnitelma langoille, mutta tässä on vielä ainakin kolme työtä kesken ennen sitä. (Parhaiten on edistynyt päiväpeitto, josta on tehty jo yli puolet). Mutta silti. Osan kirjoista ostin siksi, että olin jo lainannut ne kirjastosta, joten tiesin ne hyviksi. Osa tuli silti ihan hetken inspiraatiolla. Mutta ei se minusta ollut huono kauppa. Yhden kirjan hinnaksi tuli keskimäärin alle kymppi, joten minusta se ei ollut huono ostos hyvästä lukemistosta. Täytyykin kirjoittaa ihan oma juttunsa näistä kirjoista tarkemmin, kun olen niin tykännyt lukea myös muiden kommentteja lukemistaan kässäkirjoista.

Tässä kuvassa piti olla vain viisi kiloa Virkkauslankaa

 

Viimeisin villitykseni on ollut tutustua naamakirjan käsityöaiheisiin ryhmiin ja instagrammin vastaaviin tileihin. Näistä lyhyt kokemukseni on, että eivät taida olla mun juttu. Instagrammissa on kyllä hienoja kuvia töistä, mutta sitten niiden ohessa on pitkät selostukset, joita pitää skrollata ja joissa ei tyypillisesti ole yhtään välimerkkiä. Ei välimerkkejä, mutta jotain ihmeellisiä hymiö- ja merkkijonoja, joiden merkitystä en ymmärrä. Ovat jotain sellaista kieltä, joiden sanakirja minulta puuttuu. Naamakirjan ryhmät ovat kivoja siltä osin kuin niissä ihmiset esittelevät omia töitään. Mutta sitten on se lukuisa joukko (anteeksi jo etukäteen) täysin uusavuttomia ihmisiä, jotka kyselevät perustekniikkaohjeita (mitähän siellä koulujen käsityötunneilla nykyään opetetaan) tai pistävät muut keksimään, mitä tekisi seuraavaksi (inspiraatiota voi etsiä itsekin) tai lainaavat luvatta muiden kuvia/ohjeita/lehtiä/kirjoja (se on muuten laitonta) tai kyselevät muuten tyhmiä, kun eivät viitsi esimerkiksi tehdä mallipalaa langastaan tai pistää hakusanaansa guugleen (ihan aikuisten oikeasti). Mulla ei vaan ole niin pitkä pinna, että jaksaisin näitä, joten jatkossa pidän mölyt mahassani ja jätän moiset hullutukset, kun ne eivät minulle sovi.

Mutta kun tämän harrastuksen parissa on pitänyt jo muutama kerta pyörtää omatkin puheensa, niin eihän sitä koskaan tiedä, mihin tämä vielä minut kuljettaa. En olisi muutama kuukausi sitten uskonut hurahtavani lanka- tai kirjaostoksiin, mutta niin vaan niistäkin tuli totta. Seuraavaksi löydän itseni varmaan jostain käsityökerhosta. Niin varmaan, mutta "never say never".

PS. Piti ottaa jotain kuviakin tähän juttuun, mutta olivat järjestäneet siihen kohtaan auringonpimennyksen, joten eihän siinä valossa mitään kuvia oteta.

PS2. Lisäsin tähän pari kuvaa myöhemmin. Yritin ottaa kuvaa hamstratuista langoista, mutta tuo yksi olio ilmestyy aina esiin, kun kaivan kameran esiin. Sitä paitsi langat toimivat parhaiten tyynynä.

Lankojen parempi käyttötarkoitus





I was supposed to take a few photos of my new investments: six books and five kilos of yarn, but I could not, as there was some sort of eclipse of the sun happening just when I had the inspiration. That is so typical with my luck. Edit: I added a couple of picture of the yarn later. As you can see, it´s impossible to take a camera out without attracting the hairy creature. Besides the yarns make a much better pillow than anything else.  

Koskettavia kohtaloita Afganistanista

Kun jostain kirjasta tehdään elokuva, minulla yleensä herää kiinnostus sitä kirjaa, ei niinkään sitä elokuvaa kohtaan. Näin kävi jälleen Leijapoika-kirjan kohdalla. Kirja kertoo kahdesta pikkupojasta, jotka ovat toisaalta niin samanlaisia, mutta toisaalta erilaisia. He kuuluvat eri yhteiskuntaluokkaan, joten heidän ystävyytensä joutuu koetukselle. Kirja sijoittuu Afganistaniin, tarkemmin sanottuna Kabuliin. Tarina ei ole mitään lastenleikkiä, sillä yhteiskunnasta paljastuu sen varjopuolet hyvinkin raa'alla tavalla. 

Vaikka tarina on rankka, se nostatti kiinnostuksen kirjailijaa kohtaan. Kävi ilmi, että kirjan kirjoittaja Khaled Hosseini on alun perin kotoisin Afganistanista, mutta hän asuu ja toimii nykyisin jenkeissä. Kuvaukset Afganistanista ovat kuitenkin niin uskottavia, että jotenkin lapsuusvuodet kyseisessä maassa välittyvät tarkoista kuvauksista ympäristöstä makuineen ja tuoksuineen niin, että luodut maisemat ja tunnelmat ovat hätkähdyttävän uskottavia.

Hosseinilta tuli luettua heti perään myös toinen hyvä kirja Tuhat loistavaa aurinkoa, mikä oli myös vaikuttava lukukokemus. Toinen kirja oli vielä ensimmäistäkin rankempi ja paneutuu naisten asemaan Afganistanissa. Myös hänen kolmas kirjansa Ja vuoret kaikuivat pitää kyllä ottaa lukulistalle. Jos kaipaat kepeää kevätlukemista, älä valitse näitä kirjoja, mutta jos raskaampi linja käy, niin nämä kannattaa lukea.

Very often when there is a new film published I get interested in the story and the book behind it. That is what happened with the Kite Runner by Khaled Hosseini. This reading experience encouraged me to read also Thousand splendid suns by the same author. I will definately read his third book And the mountains echoed at some point, too.

Ei mikään turha kirja Emmiltä

Nyt kun on niin monta keskeneräistä käsityötä kesken eikä niistä oikein ole muuta raportoitavaa kuin että edistyvät kukin tahdillaan, niin voisin laittaa vaihteeksi viestiä luetuista kirjoista. En taida edes viitsiä raapustaa sanasia kirjoista, jotka ovat menneet "toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos" eli eivät ole jättäneet kummoistakaan jälkeä sisuskaluihin, vaan ravistan muutaman rivin teoksista, jotka ovat aiheuttaneet jotain sisäistä liikehdintää. Sellaiset kirjat ovat hyviä, joista muistaa vielä pitkän ajan jälkeenkin, että kannattipa lukea.

Emmi Itärannan Teemestarin kirja on luokiteltu tieteiskirjallisuudeksi, mutta minusta se ei tee oikeutta tälle kirjalle ja sen tarinalle. Tieteiskirjaksi tämän tekee ehkä se, että se sijoittuu tulevaisuuteen. Mutta niinhän teki aikanaan Orwellin 1984:kin. Kirjoissa on jotain samaa. Mutta jos Orwellin kirja on villi ja väkivaltainen, Emmin kirjan perusvire on paljon inhimillisempi, vaikka kyllä siinäkin on ihmisen pahuus läsnä. Ehkä nämä kirjat osuvat samaan lauseeseen siksi, että ovat molemmat dystopioita (haa, opin uuden sanan). Dystopia on kuulemma epätoivottava tulevaisuus, jossa yhteiskunta on kehittynyt epätoivotulla tavalla. Juuri siitä Teemestarin kirjassa on kyse. Kirja käsittelee tulevaisuutta pessimistisen realistisesti.

Emmin kirjan englanninkielinen nimi on Memory Of Water, joka viittaa tarinan aikaan, jolloin vedestä on tullut lähes kadonnut hyödyke. Ensin päähenkilön isä ja sittemmin päähenkilö itse toimivat kylässään teemestareina, joten veden puute on ammatissa ilmeinen ongelma. Mutta juoneen liittyy tietysti salaisuus, jota ei kannattane paljastaa tässä. Kun vesi aina vain vähenee, ongelmat lisääntyvät. Kirja käsittelee vaikeaa aihetta läheltä ihmistä. Tarinan loppu oli ainakin itselle yllätys. Vaikka tarinan aihe oli ahdistava, lukukokemus oli silti positiivinen.

Some books are just better than others. The bad ones are not worth writing anything, but I could write a few rows of those that have touched my soul. One of those books has been Memory of Water (Teemestarin kirja) by Emmi Itäranta, which is a dystopia telling a story of time when water has become a scarce commodity.