Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viimeistely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viimeistely. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. elokuuta 2018

Boheemi viitta

Lankavarastoon oli ajautunut oransseja Novitan lankoja. Kun sieltä löytyi aloe veralla kuorrutettua Nallea ja lähes samanväristä Rosea, tuli ajatus yhdistää nämä samaan työhön. Kumpikaan langoista ei yksinään miellyttänyt, mutta yhdessä niistä näytti tulevan oikein mukavaa pintaa. Värikin vain parani, kun kirkkaampi Nalle taitettiin hieman tummemmalla Rosella. Olen niin monta kertaa iloisesti yllättynyt yhdistäessäni kahta rumaa lankaa yhdeksi kauniiksi väriksi. Kuvissa väri näyttää liian kirkkaalta, mutta on luonnossa sopivasti murrettu, mutta silti ihanan lämmin oranssi.




Viitan ohjeen valinta oli helppo, kun siinä yhdistettiin juuri nämä langat keskenään. Muuten en ollut ollenkaan innostunut Novitan ohjeesta, kun huomasin, että vaate olisi pitänyt tehdä erillisistä paloista. Luettuani ohjeen läpi, en keksinyt mitään syytä siihen, miksei työtä voisi tehdä saumattomana, joten menin omalla taktiikalla ja loin kaikki silmukat yhtä aikaa. Vaikka ohjeen saumallisuus oli vastenmielistä, niin vastapainoksi tykkäsin kovasti tavasta, jolla ylävartaloon tehtiin muotoiluja. Olkapäillä oli muotolaskoksia siten, että muoto oli paitsi kiva katsoa myös kiva päällä.




Viitan viimeistely oli pitkä ja monivaiheinen matka. Ensin meni viikkoja, että pääsin nappikauppaan asti. Kun vihdoin pääsin sinne, ostin liian vähän nappeja. Harmitukseltani meni vielä enemmän viikkoja ennen kuin pääsin nappikauppaan uudelleen. Tähän työhön tuntui sopivan erinomaisesti pitkulaiset kiinnittimet, ja ne näyttivätkin hyvältä, kun vihdoin pääsivät nappilistaan asti.




Mutta tämä ei ollut muutenkaan mikään Strömsö-projekti, kun neuletiheyteni ei täsmännyt annettuun. Tai oikeastaan kerrostiheyteni ei täsmännyt, vaikka silmukkatiheyteni oli oikea. Harmikseni en uskaltanut kauheasti lisätä kerrosmäärää, kun pelkäsin, että valmis vaate venähtäisi. Neule kuitenkin piti hyvin kuosinsa kastelussa, joten en saanut pingotettuakaan työhön riittävästi toivottua pituutta. Ratkaisu oli antaa vaate hoikemmalle ihmiselle, jonka päällä viitta näyttää vähintäänkin riittävän pituiselta. Uusi omistaja toivoi vaatteeseen taskuja, joten ne piti vielä tekaista. Taskut toimitettiin erillisinä pitkillä langanpäillä varustettuna, joilla ne voi ommella paikoilleen. Näin vältyin itse ompeluhommilta. Kätevää!


Oranssi viitta
Lanka: Novita Nalle Aloe Vera Solids ja Novita Rose
Menekki: n. 500 g
Puikot: 8,0 mm
Ohje: Novita Neulottu Viitta
Tehty: tammikuu 2016 - huhtikuu 2018


Työn valmistuminen kesti yli kaksi vuotta, ja kahden podcastaajan ansiosta viitta tuli ylipäätään viimeisteltyä. Valmis työ meni jo päättyneisiin Maikin Kontin UfoKALiin ja Urbaanimaalaisen Novita-KALiin, joita on kiittäminen inspiraatiosta. Pieni potku persuksille on aika ajoin tarpeen.


It took more than two years to finish this cape made of two Novita yarns: Novita Nalle ja Novita Rose Mohair. I owe to two finish podcasters and their knit-alongs that the cape got finished after all. I thought that the pattern could have been seamless, but it was not. But no worries, I made it seamless anyway as there was no reason to have seams. I loved the way the shoulder line was designed. Unfortunately my gauge was a bit off and the garment was not long enough for me. I gave it away to a slimmer person who it fits perfectly. Win-win!

tiistai 1. elokuuta 2017

Feather and fan - Sulkia ja tuulettimia (!?!?)

Kun edelliset tekeleet ovat menneet hieman pieleen, on ollut ihanaa aloittaa uutta. Minua on pitkään kutkuttanut kasa huiviohjeita, joista otin työn alle ensimmäisenä feather and fan -mallin, johon netistä löytyy lukuisia ohjeita. Lankoina työssä on ensinnäkin minulle hyvin epätyypillinen Novita Säde, jossa on mukana kaikenlaisia tekokuituja ja kaiken lisäksi myös paljetteja. Säteen mukana kuljetan pörröistä Drops Kid-Silk -lankaa, joten lankayhdistelmä on minulle todella kummallinen. Mutta lankojen tuntu alpakan jälkeen on ollut ihmeen sensuelli, joten työ on maistunut. Tavoitteena oli tehdä yksinkertainen suorakaide, mutta alku piti tehdä uudelleen noin kahdeksan kertaa ihan oman, tyhmän pään vuoksi. Se kun ei usko tiheyksien kokeiluun ja sen lisäksi muuttaa mieltään ihan omiaan aikojaan.



Mallineule on näyttävyyteensä nähden todella helppo. Kolme neljästä kerroksesta neulotaan normaalisti oikein tai nurin, ja vain joka neljännellä kerroksella tehdään taikoja siten, että kuviosta tulee halutunlainen. Tämä osoittautui niin helpoksi neuleeksi, että se kulki mukana monessa kesäreissussa ja edistyi varsin joutuisasti.



Minulle haastavin vaihe on ilman muuta valmiin työn viimeistely. Tällä kertaa oli niin paljon intoa, että langanpäätkin tuli pääteltyä samantien. Mutta pingottaminen odotti oman aikansa ennen kuin sain tartuttua tuumasta toimeen. Mutta sekin oli nyt mieluisaa, kun pääsi kokeilemaan pingoittamista raudoilla. Se tuottikin varsin suoran ja kauniisti pitsin avaavan lopputuloksen. Tyytyväinen olen mä!



Vielä en ihan osaa kuvitella, millaiseen tilaisuuteen laittaisin tuon huivin päälle. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että olen prosessineuloja enkä projektineuloja, kun työt saattavat jäävät viimeistelyä vaille valmiiksi koriin odottamaan kuuta nousevaa. Minusta on vaan niin ihanaa suunnitella ja neuloa näitä töitä. Serkkulikan kanssa olikin juuri puhetta, että käsitöissä on ihan parasta niiden tekeminen. Just niin, niin onkin! Seuraava pitsihuivikin on jo puikoilla, joten eiköhän tästä putkesta jotain aikanaan taas putkahda uloskin.

Feather and Fan Exercise
Langat: Novita Säde ja Drops Kid-Silk
Menekki: 370g
Puikot: 6,0mm cubics-pyöröt
Ohje: Feather and Fan -mallineule soveltaen

Tehty: kesä-heinäkuussa 2017


This feather and fan shawl was knit very quickly. I made this with two yarns which included mostly unnatural fibers, but also a little bit of silk. Another yarn included sequins and thus bling, bling effect could not be avoided.