Viime viikolla koin yhtäkkisen kauhun tunteen, kun tajusin, että minulla ei ole kässämessuille mitään sopivaa päällepantavaa eikä puikoiltakaan ole tulossa mitään sellaista, mitä haluaisin esitellä. Yhtäkkiä koko syksy oli valahtanut kalenterista, joten kässämessuviikonloppu pääsi yllättämään. Mutta menossa ollaan tietenkin! Mutta nyt on tukka värjätty ja hiukset palmikoitu, joten nyt ollaan paremmin tikissä vuoden isoimpaan kässäjuhlaan.
Monet perinteiset kässämessuvalmistelut ovat kuitenkin vielä tekemättä: messukartta on vielä värittämättä ja kohteet valitsematta. Mutta näillä mennään! Suunnitelmissa on osallistua messuille perjantaina ja sunnuntaina, jolloin messuille on hieman edullisemmat lippuhinnat. Viime vuoden lauantaista jäi mieleen järkyttävä ruuhka, jonka yritän näin välttää, vaikka tiedän, että messut ovat vilkkaat jokaisena päivänä. Messujärjestäjä on luvannut parannuksia kävijöille. Saapa nähdä, miten järjestelyt onnistuvat tällä kertaa ja lyödäänkö taas uusi kävijäennätys näillä Euroopan mittakaavassakin suurilla messuilla.
Onneksi tämän pimeän vuodenajan katkaisee ensin messut ja sitten joulu. Joulunalusaikana puikoilla on usein
sellaista, mitä ei viitsi vielä esitellä, joten sen puoleenkin on blogissa vähän hiljaisempaa. Mutta koiralle valmistuneen peiton voi sentään esitellä, vaikka peiton historia on vähän ikävä. Peitto sai nimittäin alkunsa hutiksi osoittautuneesta nettilankaostoksesta. Netissä kun ei pääse hypistelemään lankaa eikä tutustumaan sen todelliseen väriin ja tuntumaan. Messut ovat siinä mielessä erinomainen tilaisuus tutustua materiaaleihin, kun ne pääsee näkemään livenä. Tämän vuoksi suosin aina kivijalkakauppoja ja messuja, kun teen kässähankintoja.
Mutta minulla eivät langat jää varastoon makaamaan. Keksin, että ei olisi pahitteeksi, että koira saa autoon villaisen alusen, joten tuumasta toimeen. Aloitin summassa riittävästi silmukoita ja mietin kuviota. Päätin tehdä peittoon ruutuja erilaisilla pintaneuleilla. Tarkoituksena oli upottaa kokonainen kilo lankaa peittoon, mutta ihan siihen ei kärsivällisyys riittänyt. Väännettyäni peittoa yli 700 grammaa oli mitta täynnä ja peitto riittävän kokoinen. Oikein hyvä viltti siitä tuli koiralle.
It is almost time for the highlight of the year. The Finnish Craft and Design fair takes place this coming weekend in my home town (Tampere, Finland). I am so excited about this event, which I am going to attend on Friday and Sunday. There is so much to see that one day is simply not enough for this event.
It is very unfortunate that the web stores cannot offer real samples of yarns. The colors are difficult to photograph. It is also impossible to convey, how the yarn feels against your skin. That is why it is difficult to shop yarn via web, but I do it every now and then with the risk. Buying brown Novita Isoveli for a pullover was a bad idea. But soon I discovered that our dog would benefit from having a woolen piece in his car cage. I chose some textured patterns for the blanket. After 700 grams I felt I had had my share of this project, and it was time to move to a new one. But the blanket is really useful piece for our dog.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LV: Bulky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LV: Bulky. Näytä kaikki tekstit
torstai 15. marraskuuta 2018
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Vaihteeksi pehmeitä paketteja
Siitä on aikaa, kun näistä käsistä on lähtenyt viimeksi pehmeitä paketteja, mutta täksi jouluksi nyt niitä tuli muutama. Pääsinpä jopa yllättämään lähipiirin näillä lahjoilla, mikä on ihan kiva, ettei tule aina niitä samoja. Enemmänkin oli tarkoitus saada valmiiksi, mutta ei sitä ihan niin paljoa ehdikään kuin mitä pää ehtii suunnitella. Jotain jäi vielä puikoillekin. Varsinkin, kun piti tehdä ja purkaa, tehdä ja purkaa, kun ei ollut nuo tekniikat ihan heti hallussa.
Kun etsii netistä tietoa langoista ja ohjeista, niin tulee törmättyä kaikenlaisiin innostaviin blogeihin. Ihan ensimmäinen inspiraatio tuli eilen tein -blogin kissan korista, joka oli minusta niin ihana. Ihan pinkkiä ei tästä omasta tekeleestä ei tullut. Virkattu kissan kori piti saada alulle äkkiä, ja käsiin tarttui harmaa trikookude, kun joku oli tainnut mainita pitävänsä harmaasta ja mielessä olleet kissatkin ovat harmaasävyisiä. Korin katto tehtiin pari kertaa, kun ensin siitä tuli "savupiipullinen" versio, joka näytti ihan tyhmältä. Sitten purettiin ja kiireessä tehtiin katto, joka taisi olla kissoille liian matala. Kun ei ollut oikein tarkkaa muistikuvaa kissojen koosta, ne tuli arvioitua todellista pienemmiksi. Tämä olkoon nyt tämmöinen prototyyppi, josta voi sitten miettiä, ryhtyykö vielä uudelleen kissan kodin rakentajaksi. Pitäisihän molemmilla olla oma koti vai mitä.
Muutenkin innostuin noista paksuista kuteista tehtävistä koreista. Niistä saa kyllä mukavan nopeasti valmista - ainakin periaatteessa. Mutta kun tekee pyöreää koria, olisi kiva, jos pohja olisi tasainen pyöreä eikä pullea pallo tai kupera kuppi. Näin ollen tuli tehtyä pari koria aika moneen kertaan, mutta nekin tekeleet menivät kissan korin kanssa samaan pakettiin. Kissan korin jämäkuteesta tuli yksi kori ja toinen syntyi kapeasta valkoisesta ontelokuteesta. Samalla sai vähän tuntumaa näihin erilaisiin materiaaleihin. Paksu kude ja koukku tuntui alkuun kädessä tosi oudolta ja kaupassa neuvottu veitsiote koukusta ei meinannut ensin ollenkaan luonnistua, mutta kun oli aikansa vääntänyt kudetta, niin lopulta se tuntui sitten luontevammalta. Sillä saa paljon enemmän voimaa vetämiseen, kun napakoista silmukoista on välillä haastavaa saada kude läpi. Koreista ei ole kunnon kuvia, joten niiden ulkonäkö jätetään ihan mielikuvituksen varaan.
Kummilasten riemuksi (vai ehkä enemmänkin omaksi iloksi) tuli nakuteltua myös Red Heart Reflective langasta pari nopsaa pipoa. Tämä oli taas yksi niistä löydöistä, jollaisia on ilmestynyt kauppoihin. Tässä on mukana heijastinlanka, joka tekee kudelmasta lievästi heijastavan. Salamavalon välkkeessä vaikutuksen näkee hyvin, mutta ulkona se taitaa olla huomattavasti miedompi. Pipot oli nopea kutoa kutosen puikoilla. Otin mallia Red Heart:n pipo-ohjeesta, mutta taisin soveltaa sitä hieman. Toiseen pipoon tuli 80 silmukkaa ja toiseen 76. Pipojen korkeudeksi tuli n. 20 senttimetriä, ja enempää ei kahdesta kerästä olisi tullutkaan. Koirakin pääsi poseeraamaan näiden taikapipojen kanssa.
It's Christmas time and some people will get some soft packages as present. This will mostly come as a suprise. The cats were not sure what to thing about there new house. Maybe the house is a bit too small as I did not remember their size correctly. But at least the other one found herself corfortable in it. The teenagers got themselves magic beanie hats, which reflect the light. The dog posed with the hat with and without the flash.

| Mikä ihmeen mökki tuo on |
| Kissan kori Kude: trikoinen matonkude Koukku: 8 mm Ohje: sovellettu eilen tein -kori |

![]() |
| Taikapipo (ja koira) Lanka: Red Heart Reflective Puikot: 6mm sukkapuikot Ohje: sovellettu Red Heart pipo |
![]() |
Taikapipo salamalla kuvattuna |
Avainsanat:
2014,
Asusteet,
Inspiraatio,
Joulu,
Koira,
Kori,
Kuteet,
L: Akryylisekoite,
Lahjat,
LV: Bulky,
Neulottu,
Pipo,
Sisustus,
Valmiit,
Virkattu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)