torstai 16. marraskuuta 2017

Parasta aikaa

Marraskuu on parasta aikaa käsitöiden parissa. Tähän on monta syytä, mutta niistä suinkaan pienin ei ole se, että jokavuotinen käsityöharrastajien päätapahtuma Suomen Kädentaidot alkaa huomenna. Siis jo HUOMENNA! Tampereella on taas monituhatpäinen ja innostunut joukko osaajia ja näiden ihailijoita. Yksi messuihin liittyvä harhakäsitys lienee se, että messut on tarkoitettu vain harrastajille. Mutta se on mitä parhain paikka myös ihastella ja hankkia erilaisia valmiita käsitöitä.

Näytteilleasettajia selaillessa on niin monta teemaa, joita voisi tänä vuonna tutkia tarkemmin, joten päätöksen tekeminen on haastavaa. Eivätkä messujärjestäjät ole jättäneet tätä tähän: tarjolla on yhtä aikaa myös mm. Nukkekotimessut ja Pienoisrautatiepäivät. Ihan varmasti tuossa on jo jokaiselle jotakin.





Marraskuu on parasta aikaa tälle blogille myös siksi, että sillä on synttärit. Blogi täyttää kolme vuotta! Niin paljon on saatu ja koettu käsitöiden ja muiden samanhenkisten parissa näiden kolmen vuoden aikana, että hyvillä mielin tätä harrastusta jatkaa myös eteenpäin (eteenpäin kerien tottakai).

Edelleen marraskuussa on hyvää se, että joulu lähestyy, ja kaikki kaavaillut joululahjat tuntuvat vielä mahdollisilta. Tänä vuonna lahjavalmisteluissa on kuitenkin iso, mutta mukava mutta: Tour de Sweater. Tässä leikkimielisessä yhteisneulonnassa on tarkoitus tehdä yksi neulepaita kuukaudessa kuuden kuukauden ajan, joten kiirettä riittää. Edellisen blogissa raportoidun paidan teko kesti vuoden, joten se antaa hieman perspektiiviä, millaiseen hulluuteen sitä on lähtenyt mukaan.

Marraskuu luo blogin kannalta sellaisen haasteen, että kaikkia suunnitelmia ja tekeleitä ei voi vielä esitellä julkisesti, joten loppusyksystä meinaa väkisinkin syntyä pientä painetta kohti ensi vuotta. Mutta vielä on vuotta jäljellä. Nautitaan ensiksi messuista ja mietitään sitten taas muuta. Messujärjestäjä on tarjonnut sisäänpääsyn joukolle blogisteja, joten perästä kuuluu!


November is the best time of the year for a crafter in many ways. Firstly it is the month, when the huge Finnish Craft and Design fair takes place in Tampere, Finland. Secondly in November all the intended Xmas gifts still seem possible to finish, although this year we have a big obstacle on the way. That is "Tour the Sweater" in which the challenge is to knit six sweaters or cardigans in six months. The needles get very busy with that project. In November it is a challenge that not all finished objects can be presented in the blog. Some objects have to wait until after Xmas to be presented for obvious reasons. But let's enjoy the wonderful fair first. The organizer grants admission to a group of bloggers and thus you will hear about the fair later!