Näytetään tekstit, joissa on tunniste Säärystimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Säärystimet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. joulukuuta 2014

Ihan ok ekaksi työksi

Säärystimet
Lanka: Novita 7 Veljestä, Polkka (141g)
Puikot: 4mm
Ohje: Oma
Neulotut säärystimet valmistuivat. Ihan mukiin ja jalkaan menevät tuli näistä ensimmäisistä pitkiin aikoihin tehdyistä kudelmista. Noista valmiiksi "raitaisista" langoista saa kyllä helposti näyttävät näköistä pintaa, ja käytetty väriyhdistelmä oli varsin mieluinen. Sukkapuikoilla oli peräti 60 silmukkaa, kun tykkään, että sisällä säärystimet saavat vaikka rullautua nilkkoihin, mutta ulkona saisivat pysyä housun lahkeiden päällä. Voipi olla, että näihin tuli nyt hieman liikaa leveyttä, mutta siinähän tuo isompikin silmukkamäärä tuli neulottua samalla alkuinnolla, minkä muutama viikko sain. Tuli ostettua vielä toinenkin kerä samaa lankaa, niin siitä saa sitten myöhemmin vaikka pipon.


Ihanaa pintaa helposti

Olen sivistänyt itseäni verkosta monenlaisilla teemaan liittyvillä nettisivuilla ja tutkinut netistäkin nykyisiä valtavia lankavalikoimia. Senkin opin, että nuo säärystimet tuli tehtyä "seiskaveikasta" kuten tuota lankaa kutsutaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja vuosien takaa en paljoa muita lankoja muistakaan. Se oli vähän niin kuin tuttu lanka olevinaan. Pahat kielet kertovat monilla sivuilla, että langan laatu olisi heikentynyt männävuosista paljon, mutta itse vain nautiskelin pitkästä aikaa villalangan tunnusta sormilla. Minua ei tässä paljoa haitannut langasta ajoittain hapsottavat tupsut tai muut roskat langassa. Näillä mennään. Otetaan sitten myöhemmin ehkä laadukkaammat langat mukaan kuvioon, jos tämä innostus pysyy ja töistä tulee niin arvokkaita, että langalla on enemmän väliä. Jostain pitäisi saada oppia siitä, mitkä langat ovat paitsi ekologisia, myös hyviä ominaisuuksiltaan. Tämähän taitaa mennä ihan opiskeluksi.

I succeeded in finishing a set of leggings and I must say I am relatively happy with the outcome. In addition to knitting these I have spent a lot of time in the net learning new things about knitting and crocheting and people having these as a hobby. There is a totally new world out there.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Puikot löytyivät

Kerä Polkka-lankaa oli tarttunut kaupasta mukaan, joten pakkohan se oli kaivaa arkistojen kätköihin kaivautuneet puikot esiin. Katsoin parhaaksi, etten aloita mistään liian vaikeasta käsityöstä, kun ei ole tullut pidettyä puikkoja käsissä niin moneen vuoteen. Säärystimet taitavat olla oikeanlainen ensimmäinen harjoittelukohde, kun silmukkataidot taitavat olla hieman ruosteessa. Lämmittimille on näin talvisaikaan tarvettakin, joten ihan tarpeeseen on ne tarkoitus tehdä. Puikkojen ja lankojen yhdistelmä tuntuu käsissä ihmeen hyvältä, joten eiköhän tästä jotain ainakin aikaan saada. Löysin netistä langalle sopivan ohjeenkin, josta otan hieman osviittaa.

Kun kerran pääsi lankojen makuun, niin niitä on tullut käytyä hypistelemässä kaupassa toistamiseenkin. Ideat alkavat laukata päässä, ja jokaisesta langasta tulee mieleen, mitä ihanaa niistä voisi tehdä. Teinpä jopa extreme-seikkailun varsinaiseen lankakauppaankin. Jo eteisessä tajusin, kuinka piristävä matka olisi edessä, kun värien ja materiaalien kirjo hyökyi hyllystä vastaan. Mutta nyt oli pidettävä maltti päässä ja nautiskeltava vain ideoiden pompahtelusta pään sisällä. Palasin kaupasta ilman lankoja, mutta monta ideaa rikkaampana. Sitten taas netin ääreen pohtimaan suunnitelmia eteenpäin. Joulukin on tulossa, joten se sai mielikuvituksen laukkaamaan villimmin.

Yes, I found my knitting needles. Now I wonder, what to do with them and the yearn I got. Maybe leggings would be an easy alternative.