Näytetään tekstit, joissa on tunniste LV: Aran. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LV: Aran. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Harmaan langan kirous

Tätä harmaata lankaa vaivaa joku kirous. Langasta on jo kerran tehty aiemmassa postauksessa mainittu röijy, mutta se meni purkuun ja lanka on löytänyt uuden muodon. Tällä kertaa langasta tulikin villatakki. Kokoa piti hieman arpoa, kun tiheys oli mitattu erilaisesta pintaneuleesta. Luulin ottaneeni riittävästi varman päälle, mutta kun viimein pääsin kokeilemaan takkia päälleni totesin, että pieleen meni. Pienihän tästä takista tuli, joten kaksi kertaa olen onnistunut epäonnistumaan tämän langan kanssa.


Chilly Summer - Viileä kesä
Lanka: BBB Alpaca 70
Menekki: 610 g (ehkä)
Puikot: 8,0 mm
Ohje: Drops Design 159-21 After Eight
Tehty: toukokuu 2017 - huhtikuu 2018

Jotain muutakin häikkää on vaatteen mitoissa, kun hihan istuttaminen ei ensin näyttänyt onnistuvan ollenkaan. Hihakappaleen yläreuna oli aivan liian pieni hiha-aukkoon, vaikka se on tehty aivan ohjeen mukaan. Mutta voihan olla, että sisälukutaidossa on ollut jotain häikkää. Hihojen yläreuna oli pakko purkaa ja tehdä uudelleen, jotta istutus onnistuisi, mutta vähän oli myöhäistä siinä vaiheessa tehdä isompia muutoksia.




Harmitus kuitenkin jumitti etenemisen, joten palat odottivat kaulusta ja viimeistelyä korissa pitkän aikaa. Onneksi tuli kuitenkin UFO-KAL, jonka tarkoituksena on kaivaa kaapeista kaikki vanhat työt ja saattaa ne loppuun. Ihmismieli on kyllä kummallinen, kun tällainen potku takalistoon tarvitaan, että tulee tehtyä noita kesken jääneitä.




Jos takki ei olisi ympärysmitaltaan liian pieni, tästä olisi tullut erittäin mieluinen vaatekappale. Lanka on niin pehmeää, että toisaalta sitä olisi ihana pitää, mutta toisaalta lähes varma nyppyyntyminen olisi tiedossa. Lanka on vähän sen oloista, että se voisi myös huopua kauniisti sopivissa olosuhteissa. Takki lähti äidille, joka jo ehti tehdä suunnitelmaa, mitä muuta laittaa päälle, kun lähtee tämä päällä kesäteatteriin. ;-)




This cardigan seemed to be too small for me when I finally finished it. There was something wrong with my reading ability or the pattern as the sleeve did not fit to its place properly. But after some ripping and reknitting I was ready to try again and this time I succeeded to squeeze the sleeve in. The yarn is very soft and I would have liked this garment very much if it had not been too small. But now my mom got a new cardigan. She already planned what to wear with it to the summer theater. ;-) 

tiistai 17. lokakuuta 2017

Kanervateltta, UGH!

Tästä projektista tuli valmistuttuaan Ravelryn mielestä UGH! Se kertonee paljon tunnelmista työn valmistuttua. Tähtäsin Dropsin ilmaisohjeella leveään ja rentoon paitaan, mutta ohjeen mukaan tehtynä siitä tuli niin lyhyt, että purkuun menee, vaikka olin jo työtä tehdessä paikannut epäilystäni muutamalla ylimääräisellä rivillä. Olisi pitänyt luottaa omaan intuitioon eikä mallista otettuun kuvaan, jossa paita yltää komeasti vesirajan alle.


Kanervateltta
Langat: BBB Alpaca 70
Menekki: 530g
Puikot: 8,0mm cubics
Ohje: Drops The Big Easy
Tehty: lokakuussa 2017


Pari omaakin virhettä tuli tehtyä. Otin työhön paksun alpakkalangan, kun ohjeessa oli käytetty ohutta mohairia, joka olisi varmasti laskeutunut paremmin. Paksu alpakka kun jököttää suurin piirtein siinä, mihin asentoon olet sen laskenut. Toinen virhe oli tehdä työ puseroksi ponchon sijaan. Ohjeen mukaan sivut olisi pitänyt jättää auki, joka olisi antanut torso-osalle enemmän liikkumavaraa, mutta minäpä näppäränä tyttönä neuloin tuon osan pyörönä, kun kerran pusero oli mielessä.




Tykkäsin kuitenkin kovasti käyttämästäni langasta ja kauluksesta. Lanka menee siis purkuun ja pääsee uudeksi neuleeksi toivottavasti mahdollisimman pian. Sen verran viileitä kelejä on jo ollut, että pari kertaa on tehnyt mieli laittaa keskeneräinenkin tekele päälle. Sen verran mukavalta on tuntunut. Mutta kyllä tästä vielä hyvä tulee. Ja pakko tullakin. Täytyyhän Tour de Sweater -haasteeseen saada jotain kunnollista aikaan. Haasteesta löytyy lisätietoja Ravelrystä.


This sweater was no success. It became absolutely too wide and too short. I was aiming at a wide and relaxed sweater but there is always a limit to how wide a sweater can be even on a XL body. So there will a second attempt with the same alpaca yarn, which is such a pleasure.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Istu pois a.k.a. Ihastuttavat istuinaluset

Jos nyt vaikka malttaisi kirjoittaa auki tämän projektin, josta jo viimeksi hieman vihjasin. Viime kesä taisi olla kylmä ja kolea, kun joululahjoja miettiessä tuli mieleen, että tuttavien mökille voisi tehdä satsin lämpimiä villaisia istuinalusia. Kun kyseinen perhe on aika suuri, ja porukassa on usein myös nuorison kumppaneita, niin laskeskelin, että taidanpa tehdä näitä alusia samantien seitsemän kappaletta. Ihan kiva haaste!


Keskeneräinen alunen


Ensin oli pakko hankkia testilankaa, kun en oikein tiennyt, millaista mallia käyttäisin. Ensin tein testilangoista ruudullista mallia, mutta sitten törmäsin liukuvärjättyyn Drops Big Delight -lankaan, jota ainakin tällä hetkellä saa 16 eri värisävyä. Langassa on valmiiksi pitkät liu'ut värejä, joten siitä saa ihan mukavan paksuisia raitoja tämän kokoiseen työhön. Raidat hoitavat tarvittavan vaihtelun, joten mitään kuviota ei tarvinnut alkaa miettiä.


Ihastuttavat istuinaluset
Langat: Drops Big Delight
Menekki: á 300g
Puikot: 5,5-7,0mm pyöröt
Ohje: oma
Tehty: toukokuu 2016-helmikuu 2017


Huovuttamisen testaus oli luku sinänsä. Onneksi tein sen, koska en olisi millään uskonut, kuinka paljon kappale menee koneessa kasaan. Näin pystyin laskemaan, kuinka suuri kappaleesta pitää tehdä, että siitä tulee huovutuksen jälkeen sopivan kokoinen (n. 40*45 senttiä). Tein kappaleet onteloneulonnalla kaksinkertaiseksi, joten lopullisesta kappaleesta tuli myös mukavan paksu. Yhteen aluseen meni 300 grammaa lankaa, ja sain käytettyä langan lähes viimeiseen metriin asti, kun tein työtä aina yhdeltä kerältä kerrallaan.


Ennen huovutusta


Joulun alla sairastuin sitten flunssaan, ja lahjaneulontojen aikataulu meni ihan pieleen. Mutta pian joulun jälkeen sain jo toimitettua uusille omistajille ensimmäisen setin alusia. Toinen setti odottaa vielä toimitusta, mutta onneksi tässä on vielä kesään aikaa. Vaikka projekti on ollut melko pitkä, olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.



Huovutuksen jälkeen

PS. Osallistuin näillä istuinalusilla ekaa kertaa elämässäni KALliin. Kyseessä oli To Boldly Go Where You Have Not Gone Before-KAL. Siinä oli ideana tehdä jotain uutta ensimmäistä kertaa. No, KAL on ensimmäinen, johon osallistun, ja tulipa tässä projektissa tutustuttua myös huovuttamiseen. Molempia täytynee harjoitella jatkossa lisää.


These are the delightful seating pads, that I have been working on since last summer. I suppose last summer was cold, as I started making seating pads for a family with cottage. It was worth while to do testing pieces, as both the pattern and felting required some thinking. But the first set of pads have been delivered to the new owners, and the second (last) set is just about ready. I am very pleased with these pads. I participate in To Boldly Go Where You Have Not Gone Before-KAL with these PADs. It was the very first KAL I participated in and I got familiar with felting by this project.