tiistai 7. elokuuta 2018

Rasti seinään

Nyt saa laittaa rastin seinään: täältä on valmistunut sukat! Sukkien neulominen on itselle jonkinlainen todistus siitä, että kyllä minä osaan, vaikka ei huvittaisikaan eikä olisi mitään tarvettakaan. Minulle on nimittäin suotu ylipursuava sukkavarasto langoista, jotka eivät edes ahkeralla käytöllä mene miksikään. Mutta täytyyhän joka tytöllä olla vähintään yhdet itse tehdyt kesäpolvarit.




Kun kerran tyttö alkaa tehdä itselle sukkia, niistä on parasta tehdä varmuuden vuoksi Peppi Pitkätossu -henkiset, niin sopivat omistajalleen paremmin kuin jotkut pitsihörhellykset. Drops Fabel:sta löytyi sopivasti Peppi-henkinen lanka, jossa oli niin kesäisen pirteät värit, että nam!




Malli on yhdistelmä varpaista varteen kaavaa ja Drops ilmaisohjetta. Hieman omaa maustetta lisäsin pohkeisiin, joihin tein tarkoituksella joustinneuleeseen sopivat kuviot. Näin nämä lihaksikkaat vartalonosat saavat arvoisensa lämmittimen. Yläreunaan neuloin nauhakujan, jonka sisään upposi leveähkö kuminauha. Niin pysyvät nämä sukkaset kyydissä kovemmassakin vauhdissa.




Ainoa harmituksen paikka on ollut se, että tämä kesä ei säiden puolesta ole mahdollistanut kesäpolvareita, kun on ollut niin kuuma. Sukkakuvauksessakin tuntui ehdottomasti parhaalta nostaa helteen turvottamat jalat taivasta kohti ja toivoa kohtuullisempia säitä jatkossa. Mutta eiköhän nämä sovi oikein hyvin myös syyspolvareiksi.


Kesäpolvarit
Lanka: Drops Fabel Print
Menekki: 137g

Puikot: 2,5 pyöreä (nilkat) ja 3,0 cubics
Ohje: Yhdistelmä omaa ja Drops ilmaisohjetta
Tehty: elokuu 2017 - huhtikuu 2018


Oikein hyvät näistä tuli, vaikka itse sanonkin. Vähän pitkään näiden kanssa meni, kun ei ollut sitä varsinaista tarvetta valmiille sukille ja muut projektit tuntuivat mielenkiintoisemmilta. Mutta onneksi tuli sopivasti kahden neulepodcastin yhteisneulonnat eli KALit (knit-along): Maikin Kontti UfoKAL ja Joku Roti Sentäs! Kevättä Kohti KAL (molemmat KALit ovat jo päättyneet). Kiitos naiset, teidän siivittämänä sain inspiraation neuloa nämä sukat valmiiksi!


Now it's time to celebrate something unusual. I have made a pair of socks. This pair is the type of socks that Pippi Longstocking would wear and thus they match their owner (me) perfectly. Unfortunately this summer has been too hot for wooly socks, but I suppose these can be worn during the autumn, too.   

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Tour de Sweater -kooste

Vielä kerran pitää hehkuttaa viime talven Tour de Sweater -haastetta, jossa tavoitteena oli neuloa vähintään yksi paita kuukaudessa ja mahdollisimman paljon lankaa (metrejä). Tämä hullutus oli varmaan saanut varmaan inspiraationsa sukkaneulontakilpailuista kuten Tour de Sock, Sock Madness (ks. Ravelry) ja  Sukka-Finlandia.

Tour de Sweater oli vähän erilainen haaste ja siihen oli ihan pakko lähteä mukaan, koska ajatus paidan neulomisesta joka kuukausi kuulosti aivan mahdottomalta tehtävältä. Valitinkin ennen kisaa, että minä en koskaan saa neulottua paitaa kuukaudessa. Olin juuri ennen haasteen alkamista saanut valmiiksi luotolaisen, jonka tekemiseen minulta meni vuosi, joten luulin, että tiedän, mistä puhun. No, Tour päättyi maaliskuussa ja ihmeekseni sain todeta, että pääsin tavoitteeseen ja vähän ylikin. Oho.

Haaste oli tosi mukava siinä mielessä, että siinä jokainen sai valita töihinsä haluamansa ohjeen ja langan. Tämä varmisti, että jokainen saa itselle/lahjaksi sopivaa päällepantavaa, Ainoana ohjenuorana oli jokaiselle kuukaudelle valittu teema, joiden mukaisista töistä sai lisäpisteitä ja jotka olivat seuraavat:
  • lokakuu: neulotaan ohuemmasta tai paksummasta langasta kuin normaalisti
  • marraskuu: lahja
  • joulukuu: pitsi (myös ylimääräinen haaste: ruma joulupaita)
  • tammikuu: raidat
  • helmikuu: helmet
  • maaliskuu: ohje Ravelryn suosikkien viimeiseltä (vanhimmalta) sivulta




Tässäpä olivat minun Tour de Sweater aikaansaannokseni, joiden tarkat ohje- ja lankatiedot löytyvät Ravelryn projektisivuilta:
  1. Kanervateltta. Paita, jossa oli ihana lanka, mutta kamala malli. Purkuun meni. :(
  2. No Strigidae. Paita pöllöpaidan ohjeella ilman pöllöjä samalla langalla kuin edellisessä. Ei tullut hyvä tästäkään. Taitaa mennä vielä kerran purkuun.
  3. Lahjaksiko. Hitofude-ohjeella pitsinuttu äidille joululahjaksi.
  4. Tulipitsi. Samaisella Hitofude-ohjeella pitsinuttu ihan itselle. 
  5. Sinä olet aurinko. Flax-ohjeella raitainen kesätunika puuvilla-merinosta. 
  6. Princessy. Juhlabolero vanhojen tanssiin nuorelle ystävälle.
  7. Helmipöllöjä. Pöllöllinen pöllöpaita, jossa on puuhelmiä pöllöjen silminä.
  8. Forestress's Flax. Metsäinen paita suosikkien vanhimmalta sivulta (luotto-ohje Flax).
Kaiken kaikkiaan hanke oli minulla noususuuntainen. Alkusyksyllä tehdyt työt eivät oikein onnistuneet, mutta sitten alkoi kulkea. Vaatekaappiin tuli tosi monta käyttökelpoista vaatekappaletta lisää, joista olen saanut nautiskella sopivien säiden salliessa. Kun haastoi vielä itsensä neulenopeudessa ja onnistui siinä, niin onnistumisen tunne energisoi yhä parempiin suorituksiin. Tahti oli juuri sopiva siihen, että homma alkoi maistua vähän puulta vasta ihan viimeisen kuukauden aikana. Sitten alkoikin tehdä mieli kaikkea muuta kuin paitoja. Mutta se onkin toinen tarina.

torstai 21. kesäkuuta 2018

Helmipöllöjä juhannusyöhön

"Helmipöllön pituus on 22–27 cm. Selkäpuoli on ruskea ja valkotäpläinen. Rintapuolelta se on vaalea ja rinnassa on epäselvärajaisesti ruskeita laikkuja. Pää on iso, silmät ovat keskikokoiset ja keltaiset. Nuoret linnut ovat suurimmaksi osaksi ruskeita, mutta naamassa niillä on vaihtelevasti valkoista. Täysikasvuisen linnun paino on noin 120–200 grammaa. Helmipöllön lentotapa on suora ja voimakas." Lähde: Wikipedia


No, minkäs sille tekee, että tykkää pöllöistä. Kun helmikuun "Tour de Sweater" -haasteeksi tuli helmet, oli siinä riittävästi inspiraatiota alkaa tehdä tehdä helmipöllö-paitaa. Muut tekivät haasteessa herkkiä paituleita pienillä helmillä, mutta minä päätin askarrella reilun kokoisilla puuhelmillä. Ukkokin pääsi hommiin, kun pöllöjen silmiksi tulleet helmet piti maalata harmaaksi. Ensin helmet pujoteltiin grillitikkuihin ja sitten vain spraymaalia päälle.


Helmipöllöjä
Lanka: Novita Jussi ja Drops Brushed Alpaca Silk
Menekki: 565g

Puikot: 7,0 mm pyöreä
Ohje: owls
Tehty: 10.-28.02.2018


Tämä paita oli työlistalla, vaikka se tehdäänkin alhaalta ylöspäin. Olin koittanut aiemmin hölmöyksissäni käyttää paidan ohjetta ilman pöllöjä tehtävään paitaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Suunnittelija on tietysti fiksusti hyödyntänyt pöllömallista syntyvän muutoksen neulepintaan, joten ilman pöllöjä paidan yläosaan tulee tietysti lurppa, ruma kaarroke. Pöllö, mikä pöllö, kun pitää alkaa itse soveltaa.




Pöllöpuseron lanka oli pitkään etsinnässä, mutta sitten vähän sattuman kautta törmäsin Novita Jussi -lankaan, joka on tehty Nallen ja 7 Veljestä -langan karstalangasta. Jussin värisävyt taitavat olla ainutkertaisia, joten jos löytää itseään miellyttävän värin, kannattaa sitä hankkia heti tarvittava satsi. Minulla on kyseistä lankaa sitä ruskeana, vihreänä ja punaisena, jotka kaikki värit ovat ihanasti meleerattuja. Harmi, ettei langoissa käytetä laajemminkin tällaista värivaihtelua. Ruskea lankakin oli tarkemmassa tarkastelussa sekoitus harmaata, ruskeaa ja viininpunaista. Aika makoisaa siis. Siihen kun laittoi rinnalle vielä Brushed Alpaca Silk -langan, pinnasta tuli juuri sopivasti pörröinen ja liukas.




Owls-ohjeeseen sisältyy vartalonmuotoiluja, mutta ainakaan minun tiheydellä niistä ei syntynyt muuta kuin inhottava pussi aivan väärään kohtaa selkää. Aina ne suunnittelijan ratkaisut eivät sovi kaikille. Koitin tehdä muotoilut uudelleenkin, mutta kun sekään ei onnistunut, tein paidan reilusti suoraksi pötköksi aina siihen saakka, että levensin torsoa hieman kainaloiden alla. Se oli tällä kertaa ihan oikea muokkaus, koska neule on nyt minulle juuri sopivan kokoinen. Paita on osoittautunut varsin muhkeaksi ja lämpöiseksi kaveriksi. Melkein tässä odottaa syksyä, että saisi pukea sen päälleen. Tai enemmän odotan ehkä sitä pukemista kuin sitä syksyä.



En tiedä, miksi, mutta talvella tätä tehdessä oli mielessä, että tästä voisi tulla sopiva juhannuspaita Suomen suveen. Saattaapi olla, että tuli tehtyä täydellinen pusero juhannusyön.


This is owsl-sweater by Kate Davies. My sweater is made from combination of Novita Jussi and Drops Brushed Alpaca Silk. And some wooden beans painted by my Darling. The yoke with the owls is very nice, but the shaping in the back did not fit me at all. So I ignored it and made the torso without them. I almost wait for the autumn to wear this. In fact I am looking forward to the wearing part, not the autumn part. Or maybe this sweater is just perfect for the Finnish Midsummer celebration, which may offer anything from hail to snow. We'll see, if that is the case this year. 


maanantai 11. kesäkuuta 2018

Sinä olet aurinko

Viime talvena minulla oli niin vahva neulemotivaatio, että edes blogin päivittäminen ei juurikaan keskeyttänyt puikkojen heiluttamista. Näin ollen talvelta on vielä raportoimatta kaikenlaisia valmistuneita neuleita. Kun kävin läpi, mitä kaikkea on tullut tehtyä, huomasin, että suuren buustin mun neulomiseen ovat saaneet aikaan erilaiset neulepodcacstit ja yhteisneulonnat eli KALit (knit-along). Tämänkin postauksen paituli oli osa Tour de Sweater KALia, jonka järjestivät nuoret taitajat HippusiaKerppa ja mewii. Ajattelinkin, että jatkossa täytyy nostaa paremmin esiin eri KALit ja podcastit, koska saan niistä niin paljon oppia, intoa ja energiaa.



Tässä neuleessa käytin uudelleen hyväksi havaittua Flax-ohjetta, josta olen jo raportoinut kaksi aiemmin tehtyä paitaa (kesäpaita ja metsäpaita). Nyt lähdin kokeilemaan, miten malli sopisi puuvilla-merinoon, jota kuulosti mielenkiintoiselta materiaalilta. Ja hyvältähän se tuntui. Merino on yleensä minuun makuuni liian lörppöä ja löysää, mutta puuvillan kanssa siitä tuli varsin napakan, mutta pehmeän oloinen neulos. Flaxista on kovaa kyytiä tulossa minulle luotto-ohje, johon kallistun kerta toisensa jälkeen.



Ohjeet tiheydet eivät olleet langalle kohdallaan, mutta pieni määrä matematiikkaa on ihan ok, kun muistaa vain dokumentoida prosessin riittävän tarkkaan. Taisinpa saada tästä prosessista kylkiäisenä reseptin aran-vahvuisesta ohjeesta DK-vahvuiseen lankaan. Mitään mallitilkkuja en tietenkään tee, vaan menen 'mutu':lla ja sillä periaatteella, että kyllä hyvä vaate jonkun omistajan joskus löytää. On tosi kiva, kun alkaa tuntea käsialansa sen verran hyvin, että tietää, mihin päin ja paljonko puikkokokoa täytyy muuttaa, että tulisi noin suurin piirtein tarkoitettu tiheys ja toivottu lopputulos. Minun tapauksessani tämä tarkoittaa aina isompaa puikkokokoa, vaikkakin merinon kanssa minun tulee olla tarkempana, kun en välttämättä pidä sen löysästä rakenteesta.



Minulla oli tähtäimessä kesäpusero, mutta osaamattomuus raitojen leveyden arvioinnin kanssa venytti paidan tunikamittaan, kun halusin raitojen menevän vartalo-osassa tietyllä tavalla. Ja mikä mukava kömmähdys tuo olikaan! Pehmeä ja joustava tunika on tullut vedettyä päälle jo monet kerrat, kun se on mitä sopivin vaate monenlaiseen säähän. Tarvittaessa sitä voi käyttää minimekkona, jos vain ympäristö on riittävän vapaamielinen.



Sinä olet aurinko
Lanka: Drops Cotton Merino

Menekki: 575g
Puikot: 4,0-4,5 mm cubics
Ohje: Flax by TinCanKnits soveltaen
Tehty: 02.-31.01.2018

You are my sunshine. That's the name of this tunic, which was inspired by three Finnish podcasters, who arranged a knit-along called "Tour de Sweater" during last winter. This and so many other knit-alongs have boosted my knitting motivation to another level and thus I should embrace these wonderful enablers. This time I used Flax-pattern again, which I have used in two other patterns before (summer sweater and forest sweater). This pattern is becoming one of my all time favorites as it is so versatile and easy to modify. I was also very pleased with the cotton merino yarn, which I used for the tunic. It has structure, but it is also soft and warm. What a pleasant garment for all kinds of weather. 

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Harmaan langan kirous

Tätä harmaata lankaa vaivaa joku kirous. Langasta on jo kerran tehty aiemmassa postauksessa mainittu röijy, mutta se meni purkuun ja lanka on löytänyt uuden muodon. Tällä kertaa langasta tulikin villatakki. Kokoa piti hieman arpoa, kun tiheys oli mitattu erilaisesta pintaneuleesta. Luulin ottaneeni riittävästi varman päälle, mutta kun viimein pääsin kokeilemaan takkia päälleni totesin, että pieleen meni. Pienihän tästä takista tuli, joten kaksi kertaa olen onnistunut epäonnistumaan tämän langan kanssa.


Chilly Summer - Viileä kesä
Lanka: BBB Alpaca 70
Menekki: 610 g (ehkä)
Puikot: 8,0 mm
Ohje: Drops Design 159-21 After Eight
Tehty: toukokuu 2017 - huhtikuu 2018

Jotain muutakin häikkää on vaatteen mitoissa, kun hihan istuttaminen ei ensin näyttänyt onnistuvan ollenkaan. Hihakappaleen yläreuna oli aivan liian pieni hiha-aukkoon, vaikka se on tehty aivan ohjeen mukaan. Mutta voihan olla, että sisälukutaidossa on ollut jotain häikkää. Hihojen yläreuna oli pakko purkaa ja tehdä uudelleen, jotta istutus onnistuisi, mutta vähän oli myöhäistä siinä vaiheessa tehdä isompia muutoksia.




Harmitus kuitenkin jumitti etenemisen, joten palat odottivat kaulusta ja viimeistelyä korissa pitkän aikaa. Onneksi tuli kuitenkin UFO-KAL, jonka tarkoituksena on kaivaa kaapeista kaikki vanhat työt ja saattaa ne loppuun. Ihmismieli on kyllä kummallinen, kun tällainen potku takalistoon tarvitaan, että tulee tehtyä noita kesken jääneitä.




Jos takki ei olisi ympärysmitaltaan liian pieni, tästä olisi tullut erittäin mieluinen vaatekappale. Lanka on niin pehmeää, että toisaalta sitä olisi ihana pitää, mutta toisaalta lähes varma nyppyyntyminen olisi tiedossa. Lanka on vähän sen oloista, että se voisi myös huopua kauniisti sopivissa olosuhteissa. Takki lähti äidille, joka jo ehti tehdä suunnitelmaa, mitä muuta laittaa päälle, kun lähtee tämä päällä kesäteatteriin. ;-)




This cardigan seemed to be too small for me when I finally finished it. There was something wrong with my reading ability or the pattern as the sleeve did not fit to its place properly. But after some ripping and reknitting I was ready to try again and this time I succeeded to squeeze the sleeve in. The yarn is very soft and I would have liked this garment very much if it had not been too small. But now my mom got a new cardigan. She already planned what to wear with it to the summer theater. ;-) 

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Lempipaita - tai ainakin melkein

Viime vuoden lokakuusta lähtien olen ollut mukana Tour de Sweater -haasteessa, jossa tavoitteena oli neuloa vähintään yksi paita kuukaudessa ja mahdollisimman paljon metrejä. Tour päättyi maaliskuun lopussa, ja ihmeekseni sain todeta, että pääsin tähän tavoitteeseen. Hups. Kerron jatkossa vielä tarkemmin tästä kokonaisuudesta, mutta esittelen tässä vaiheessa Tourin viimeisen paitani, josta tuli heti ehdoton suosikkini.


Forestress's Flax
Langat: Louhittaren Luola Tuulen Tytär
Menekki: 367g
Puikot: 3,0-3,5mm
Ohje: Flax
Tehty: maaliskuussa 2018


Olin tehnyt Tourille strategisen suunnitelman jo syksyllä ja päättänyt, mitä malleja ja mitä lankaa tulen käyttämään. Jätin tarkoituksella viimeiseksi langaksi ihanan Louhittaren Luolan Tuulen Tytär -langan, joka on 100% merinoa. Langan kierre on ihanan tiivis, joten se on aivan jotain muuta kuin monet höttömerinot. Lanka on ns. fingering-vahvuutta, joten siinä on 400 metriä 100 grammassa.




Halusin tehdä metsäisen paidan, joka muistuittaisi minua edellisvuonna tehdystä upeasta geokätköilymatkasta Kiilopäälle. Lankojen värjääjä auttoi minua valitsemaan sopivat metsäiset värit siten, että lankojen kontrasti ei olisi keskenään liian suuri, vaan paidan tummuusaste olisi kauttaaltaan suurin piirtein samanlainen. Väreiksi valikoituivat Kelo ja Kallio, jotka molemmat kelpuuttaisin tuleviinkin projekteihin mennen tullen.




Paidan malliksi tuli peruspaita Flax, jonka saa ilmaisohjeena Ravelrystä. Flax-ohjeessa on paljon kokoja lapsukaisista isoihin aikuisiin, joten kaikille löytyy varmasti sopiva koko. Siitä on olemassa versiot myös kahdelle eri paksuiselle langalle, mikä lisää mallin käytettävyytta moniin projekteihin. Ohjeen ja Ravelryn kieli on englanti, mutta tähän onkin nyt saatu apua eri suunnilta. Ravelryssä on meneillään suomentamisprojekti, joten sivustoa voi käyttää jo, vaikkei englantia osaisikaan.  Vaikka Flax löytyy vain englanniksi, suomalainen videopodcast Villapesuohjelma on tehnyt mallista suomenkieliset ohjevideot, joissa saa apua malliin, kieleen ja modifikaatioihin. Kyseisten jaksojen nimissä on sana "villapesuflax". Nyt ei tarvitse kielitaidottomankaan olla neulomatta tätä pätevää ohjetta!




Paidasta tuli juuri semmoinen pehmoinen ja rento vaate, jollaisen olin halunnut tehdä. Koska halusin, että myös projekti on rento, en halunnut raidoittaa käsinvärjättyjä lankoja. Siitä olikin seurauksena, että värit hieman läikittyivät, mutta se vaan lisää paidan lumoa. Kuvissa vaate on vielä kastelematta, joten käsiala tasoittuu varmaan vielä. Mutta minulle tämä menee näinkin. Näitä täytyy saada lisää!



PS. Lankojen läikittyminen alkoi häiritä minua enemmän ja enemmän, joten paita meni purkuun. Paita oli minusta myös hieman liian iso, joten otetaan uusiksi. Aloin neuloa lankoja samalla mallilla puseroksi uudelleen vasta toukokuussa 2020, mutta se onkin toinen tarina.

Since last October I have been busy with the Tour de Sweater -challenge, which was organized by three Finnish vloggers. I will tell about this challenge in more detail in the coming posts, but right now I want to present my latest achievement, which is a fingering weight sweater. This sweater was my last finished object in the Tour. It is made of Louhittaren Luola's (Knitlobs Lair) lovely 100% merino yarn called Tuulen Tytär. The colours (Kelo ja Kallio) remind me of a wonderful geocaching trip to Kiilopää, Lapland. This is now my ultimate favorite sweater. I absolutely need more of these!

Ps. I ripped this sweater for a couple of reasons and started knitting the yarn again in May 2020, but that is another story. 

torstai 22. helmikuuta 2018

Vain yksi siveltimen veto

Kun luin Hitofude-jakusta Ravelry:ssä (kansainvälinen nettisivusto), olin kerralla myyty. Hitofude tarkoittaa japaniksi yhtä siveltimen vetoa. Neuletermeissä tämä tarkoittaa sitä, että jakku tehdään  yhdellä "vedolla" kertaakaan katkaisematta lankaa. Jos jostain löytyisi kilometrin vyyhti sopivan paksuista lankaa, ei työhön tulisi muuta kuin aloitus- ja lopetuslanganpäät. Ja sehän on aina plussaa. Neuleen rakenne vaikutti niin kiinnostavalta, että malli päätyi heti jonoon. Hitofude on suosittu malli, ja ohjekin on edullinen (alle kaksi euroa). Ei ihme, että Ravelryyn raportoituja valmiita jakkuja on viitisen tuhatta.



Potkun työn aloittamiselle alkoi jälleen kerran Tour de Sweater -haaste, jossa neulotaan suomalaisten podcastaajien johdolla puolen vuoden ajan paitoja ja takkeja siten, että joka kuukaudelle on oma teemansa. Marraskuun haaste oli lahjat ja joulukuun haaste oli pitsi. Kun nämä kaksi haastetta yhdistää hoksasin, että voin tehdä kaksi samanlaista neuletta peräkkäin. Ensimmäinen versio tulisi lahjaksi ja toinen itselleni.

Lahjaksiko (äidille)
Langat: Drops Nord
Menekki: 313g
Puikot: 4,0mm cubics
Ohje: Hitofude
Tehty: marraskuussa 2017


Päätin tehdä marraskuun haasteena Hitofuden äidilleni. Ostin malliin kokeeksi uutta Drops Nord -lankaa, jossa on villaa, alpakkaa ja vahviketta. Väriksi valikoitui se kaikkein vaalein langan harmaista sävyistä. Tämä lanka olikin miellyttävä tuttavuus. Siinä oli ehkä hieman liian löyhä kierre minun makuuni, mutta muuten neulottavuus ja tuntu olivat kohdallaan. Valmis vaate tuntui varsin pumpuliselta. Odotan mielenkiinnolla, miten lanka kestää käyttöä.


Tulipitsi / Flaming Lace
Langat: Drops Alpaca
Menekki: 403g
Puikot: 4,0mm cubics
Ohje: Hitofude
Tehty: joulukuussa 2017

Joulukuussa tein sitten itselle samaisen jakun. Omaan jakkuuni olin valinnut langaksi Drops Alpaca -langan. Neulominen oli niin paljon helpompaa, kun oli kertaalleen vetaissut yhden siveltimen vedon samaista mallia. Tein molemmista jakuista ohjetta pidemmän, mihin modaukseen löytyi Ravelrystä monta hyvää vinkkiä jo tehtyjen ohjeiden kommenteista. Ravelry näytti taas kerran vahvuutensa. Olen todella tyytyväinen molempiin jakkuihin. Toivottavasti nämä nutut lämmittävät neulehetkiämme pitkään.





Hitofude cardigan has the most interesting structure. Hitofude means "a single brush stroke" in Japanese. In knitting terms this refers to the method of knitting a garment without cutting the yarn in any phase. So if you had one kilometre skein of yarns, you would have just two ends to weave in after knitting. I pushed through two Hitofudes before Christmas, as I made one as a present to my mom (grey) and one for me (orange). This great effort was enabled by the challenge created by three Finnish podcasters called Tour-de-sweater (KAL). In this challenge the aim is to knit as many kilometres of yarn as you possible can in six months. In addition to the kilometres the goal is to follow the specific theme for each month. In November the challenge was to knit something as a present and in December the challenge was to knit lace. At some point I realized that I could meet this challenge by knitting two pieces of Hitofude in two months. And as you can see from the photos, I succeeded!

torstai 15. helmikuuta 2018

Kooste: Tekniikat ja vinkit, vol2

Tämän vinkkilistan taustaa:

Käsityötekniikat ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina, kun ideat ja vinkit leviävät somessa nopeasti kutojalta toiselle. Jotkut jäävät vain keksijänsä tavaksi toteuttaa asia, mutta parhaimmat leviävät kulovalkean tavoin. Sen jälkeen kaikki kysyvät, miksei tätäkin asiaa ole aina tehty näin.

Uudet tekniikat vaikuttavat valtavasti tekotapoihin, neuleiden ulkonäköön ja istuvuuteen. Kaikki nämä vievät harrastusta valtavasti eteenpäin. Minulle silmiä avaava tekniikka on ollut mm. magic loop eli "luuppaus". Tuon tekniikan ansiosta en enää en käytä muita kuin pyöröpuikkoja mihinkään työhön.

Muutkin tekniikat ovat mullistaneet tekemistapoja. Olen kerännyt tähän muutamia lempitekniikoitani, jotta ne pysyisivät muistissani myös jatkossa. Lisäilen tähän jatkossa tekniikoita ja vinkkejä, joita käytän ja joihin tulee palattua, kun ne ovat ehtineet unohtua. Minulle on jotenkin helpompaa, kun ei tarvitse etsiä ja googlailla asioita joka kerta.

Vaikka osa seuraavista ohjeista on englanniksi, suurin osa niistä on niin selkeitä, että kieltä ei tarvitse  ymmärtääkään. Video on universaali media. ;-) Tosin täytyy huomioida, että suuressa osassa videoita käytetään ns. englantilaista neulomistekniikkaa (throwing), jossa lanka heitetään kädellä puikon yli. Suomessahan opetetaan ns. eurooppalaista / continental -tekniikkaa (picking), jossa puikkoa käytetään ikään kuin koukkuna, jolla poimitaan lanka. Näistä eroista ei yleensä tarvitse välittää.

Olen päättänyt päivittää tätä listaa aika ajoin, jotta listassa pysyvät kaikki jutut, joita käytän neuloessa ja virkatessa.


Neulejuttuja:

I-cord - Kudottu nyöri (on myös päättelytapa, ks. kohta Päättely). Luo 3 silmukkaa sukkapuikoille. Kuljeta lanka työn vasemmasta reunasta oikeaan neuleen takana ja neulo silmukat oikein. Neulo muutama kerros. Kun vedät neuleen alareunasta, takana oleva langanjuoksu tasoittuu kaikkien silmukoiden kesken ja neulos muodostaa putken. Ks. Ulla-neuleen ohjevideo.

Jogless stripes - Raitaneuletekniikka, jossa raitojen kerroksen vaihtokohta saadaan näyttämään tasaisemmelta pyöröneuleessa. Ei enää porrasta kerroksen vaihtumiskohtaan. Neulo 1 kerros uudella värillä. Toisen kerroksen alussa nosta edellisen raidan silmukka puikolle ja neulo se yhteen uudenvärisen silmukan kanssa. Tästä löytyy esim. Knit Purl Hunter:n ohjevideo.

Kaksipuoleinen palmikko - Palmikkotekniikka, joka saa palmikon näyttämään samalta neuleen molemmilla puolilla. Yksinkertaisuudessaan tässä palmikko tehdään joustinneuleella sileän neuleen sijaan.

Kavennukset -
a) Useimmiten päänvaivaa kavennuksissa aiheuttaa se, miten saadaan aikaan eri suuntiin kallistuvat kavennukset. Tavallinen 'neulo kaksi yhteen' -kavennus kallistuu oikealle. Sen sijaan vasemmalle kallistuva kavennus on ns. SSK kavennus, jossa ensin poimitaan kaksi silmukkaa oikealle puikolle niin kuin aikoisit neuloa ne oikein. Sitten silmukat palautetaan vasemmalle puikolle ja ne neulotaan takareunastaan oikein yhteen.
b) Tasona neulottavan kappaleen reunakavennukset siten, että reunaan ei muodostu porrasta: VeryPink Knit:s ohjevideo

Kirjoneule - Vähintään kahden värin tekniikka. Vinkkejä:
a) Knitting Pipeline:n ohjevideo; jossa molemmat langat ovat vasemmassa kädessä - picking. (Tosin vloggaaja kertoo itse vaihtaneensa tekniikkansa siihen, jossa langat ovat eri käsissä  - throwing. Kuviolanka oikeaan käteen).
b) VeryPink Knit:n ohjevideo, jossa tehdään kirjoneuletta tasona langat eri käsissä. Erityisen näppärän oloinen nurjalla puolella.
c) Nancy Wynn:n ohjevideo siitä, miten pitkät langanjuoksut "sidotaan". Tässäkin videossa langat ovat kahdessa eri kädessä. Videon mallia tehdään pyörönä.
d) Rosan ohjevideo, jossa jokainen silmukka sidotaan. Päävärin silmukat otetaan vasemmalta kädeltä kuviovärin ylä- ja alapuolelta vuorotellen.
e) Tikapuutekniikka eli juoksujen sitominen aina samalle kohdalle. Ks. Elina S:n suomenkielinen perusteellinen ohjevideo siitä, miten langanjuoksut sidotaan tikapuutekniikalla.

Lapasten rakenne -
- Lapaset peukalokiilalla: Punomon webbiohje lapasiin peukalokiilalla. Tätä tarvittiin, että ymmärsin peukalonhangan rakenteen.

Lisäykset, silmukoiden välistä, eri suuntiin kallistuvat -
Lisäyksissä on merkitystä sille, kallistuuko lisäys oikeaan vai vasempaan. Tätä hyödynnetään esim. Revontuli-huivissa (ks. kuva). Siinä eri suuntiin tehtäviä lisäyksiä tehdään vain oikealla puolella, mutta kun niitä tarvitaan myös nurjalla, löytyy tekniikasta esim. "Mutaisen Lampaan" (Muddy Sheep) ohjesivu.


Eri suuntiin kallistuvat lisäykset

Latvian braid - Esim. Lovikka-lapasten reunassa oleva nuolen näköinen kuvio.

Linen stitch - Etupuoli näyttää kudotulta (toinen puoli näyttää enemmän helmineuleelta). Kahta riviä toistava malli, johon sisältyy langan heittoja ja silmukoiden nostelua normaalien oikein-nurin -silmukoiden lisäksi.

Luominen - Silmukoita voidaan luoda monin eri tavoin. Eniten minun tulee palattua näihin silmukanluontiohjeisiin:
- miten luodaan silmukat magic looppiin sukille (toe-up): ks. Judy's Magic Cast On
- miten luodaan silmukat magic looppiin kaksi yhtä aikaa esim. lapasille: ks. KnitFreedom:n ohjevideo
- miten luodaan silmukat onteloneuleeseen (ks.  Knit Purl Hunter:n ohjevideo). Tällä saa aikaan hyvin samanlaisen aloituksen kuin ompelupäättelyllä, jolloin työn ala- ja yläreuna ovat samanlaiset. Minun käsialallani onteloneuleeseen tulee luoda silmukat numeroa pienemmällä puikkokoolla, jotta aloituksesta ei tule liian löysä.
- miten luodaan silmukat kahdella värillä (ks. Garnstudion ohjevideo)
- miten luodaan väliaikaiset silmukat siten, että neulomista voi jatkaa myös vastakkaiseen suuntaan (provisional cast-on): Väliaikaiset silmukat videolla Garnstudion tapaan

Lyhennetyt kerrokset - Joissakin malleissa kerroksia ei kudota kokonaan, vaan erilaisten muotojen luomiseksi osa kerroksista jätetään vajaiksi. Helppo tapa tehdä lyhennettyjen kerrosten käännökset on ns. "wrap and turn", josta löytyy ohjevideo mm. Cotton and Cloud:lta. Tässä videossa on se hyvä puoli, että siinä näytetään erikseen, miten wrapit tehdään eri tavalla oikealla ja nurjalla kerroksella ja annetaan eri tapoja wrappien poimimiseen puikoille.

Magic loop - Tekniikka, jolla voi kutoa esim. kaksi sukkaa yhtä aikaa varpaista-varteen pyöröpuikoilla. Kun olet oppinut tämän, et ehkä käytä mihinkään työhön enää muita puikkoja kuin pyöröjä. Kaikki työt voidaan tehdä pyöröillä, kunhan kaapeli on riittävän pitkä. Ylipitkät (minulle ideaalimitta on 120 cm) on parhaat, kun niitä voi käyttää kaikkeen. Voit myös tehdä tällä tekniikalla lapaset ja sukat - silmukoiden luomiseen löytyy ohjevideo kohdasta "Luominen".

Onteloneule / double knitting - Kaksipuoleinen neulontatekniikka kahdella langalla (värillä), jossa kumpikin puoli näyttää oikein kudotulta. Tämä on yksi lempitekniikoistani, josta löytyy jo monia esimerkkejä blogistani mm. kämmekkäät, pantoja ja huovutetut istuinaluset.

Päättely -
a) Joustava päättely: Jokaista neulottavaa silmukkaa ennen langankierto. Myös langankierto otetaan mukaan ylivetokavennukseen.
b) Joustava päättely: Neulo kaksi ensimmäistä silmukkaa, siirrä neulotut silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne oikein yhteen takakautta. Neulo yksi uusi silmukka lisää ja siirrä neulotut silmukat vasemmalle puikolle ja neulo ne takakautta yhteen oikein. Toista.
c) Joustinneuleen päättely: Lori's twisty bindoff (Lorraine L.): Jokainen silmukka (oikea puikko) kierretään ennen neulomista joko myötä- tai vastapäivään riippuen siitä, onko kyseessä oikea (myötäpäivään) vai nurja (vastapäivään) silmukka. Muutoin normaali päättely. Sopii joustinneuleeseen (erityisesti 1o1n neuleessa, mutta myös 2o2n neuleessa). Ks. ohjevideo.
d) Päättely ompelemalla. Sopii mm. onteloneuleeseen. Ks. ohjesivu: Virkattu kissa
e) I-cord päättely: ks. ohjevideo Garnstudiolta.

Saumat neuleessa -
hyviä tekniikoita neulottujen kappaleiden yhdistämiseen:
- "aina-oikein" -kappaleiden yhdistäminen: Very PinkKnits:n videotutoriaali
- sileän neuleen kappaleiden yhdistäminen: Knotty Bebe:n videotutoriaali

Sukista
- Kantapäistä ns. jälkijättöinen kantapää: Koukuttajan videotutoriaali tai Kirbywirbyn tekniikka


Virkkausjuttuja:

Aloituksia: 
- Magic ring eli taikaympyrä: June Gilbank:n ohjevideo siitä, miten tehdään aloitusympyrä, jota voidaan käyttää pyöreissä töissä, amigurumeissa jne.
- Virkkauksen aloitus ilman ketjusilmukkaketjua: Tuula Maarian ohjevideo suomeksi.. Työ aloitetaan suoraan kiintein silmukoin. Näppärää, kun pitkien ketjujen teko on puuduttavaa.
- Uuden virkkauskerroksen aloitus suoraan pylväillä: Tuula Maarian ohjevideo suomeksi.. Ei enää ketjusilmukoita pylväskerroksen alkuun!


Langan jatkaminen ja päättely:

Langanpään yhdistämisen neuleeseen - Ks. Garnstudion ohjevideo. (Ei sovi onteloneuleeseen, mutta muuten kokeilemisen arvoinen).

Lankojen päättely neuleessa - Ks. VeryPink Knit:n ohjevideo. Sopii sileään neuleeseen. Päätelty lanka ei kiristä neuletta.

Magic knot - Lankojen jatkamistekniikka. Langanpäät vastakkain. Lanka toisen ali, ympäri ja tavallinen solmu * 2. Solmut vierekkäin, kiristys ja päiden katkaisu. Ei pääteltäviä langanpäitä. Ihan parasta!

Russian join - Lankojen jatkamistekniikka, joissa langanpäät ommellaan itsensä sisään. Ei solmuja. Tarvitaan neulaa. Neuleeseen muodostuu hieman paksumpi kohta.


Englanninkielisiä termejä:


K - knit - neulo oikein
P - purl - neulo nurin
M1 - make one stitch, lisäys välilangasta kiertäen
M1r - make one right, oikealle kallistuva lisäys
M1l - make one left, vasemmalle kallistuva lisäys
SSK - slip, slip, knit - nosta kaksi s oikein, kudo takareunoistaan yhteen, kallistuu vasemmalle
K2tog - knit 2 stiches together - neulo 2 s yhteen, kallistuu oikealle


fair isle - kirjoneule, jossa kaksi väriä kerroksella ja lyhyet langanjuoksut. Neule tehdään pyörönä oikealta puolelta.
float - langanjuoksu kirjoneuleen nurjalla puolella
FO, finished object - valmis työ
frogged - purettu työ. ääni, joka kuuluu sammakosta on "rip, rip, rip". tajusitteko? ;-)
garter stitch - aina oikein
gauge - neuletiheys
mitten - lapaset
stocking stitch - sileä neule
stranded knitting - kirjoneule
UFO - unfinished object - keskeneräinen työ, voi hukkua UFO-koriin ikuisiksi ajoiksi
WIP - work in progress - keskeneräinen työ, aktiivinen


Ks. myös Marjut Katajalan mainiot neule- ja virkkaussanastot


Jos huomaat listassa puutteita tai virheitä, niin laita viestiä!


Knitting and crocheting have changed a great deal since I made my first stitches. Nowadays it is so easy to find tons of patterns, tips and techniques around the world through internet. I have adopted some of those techniques in my everyday knitting and here I have made a list of those. I hope that you will find the list useful for you, too. 

torstai 18. tammikuuta 2018

Enää 10 kuukautta messuihin

Tällä kertaa piti viivästyttää Suomen Kädentaidot -messujen raportointia joulun jälkeen, kun muutoin selostukseni olisi voinut paljastaa jotain joululahjoja liian aikaisin. Aika monta näytteilleasettaja oli bongattu jo etukäteen pakolliseksi vierailukohteeksi, mutta yksi odotetuimmista oli Satu-Lotta Peltolan luonnonmateriaaleista tekemät korut. Olin nähnyt korut ensimmäistä kertaa edellisillä messuilla vuotta aiemmin, ja ne valloittivat niin, että kävin niitä ihmettelemässä useita kertoja messuvierailun aikana. Olin myös etsinyt koruja netistä messujen jälkeen, mutta en ollut löytänyt. Annoin tästä Satu-Lotalle palautettakin, kun itseäni niin harmittaa, kun monien kiinnostavien tuotteiden nettinäkyvyys on Suomessa hieman niin tai näin. Mutta nyt ainakin pääsin taas ihastelemaan näitä taideteoksia.




Messujen parasta antia ovat myös monipuoliset näyttelyt, jotka ovat aina hyvin inspiroivia. Tällä kertaa niin Suomen kauneimmat kukkapatalaput, eri tekniikoin tehdyt Suomen liput sekä vuoden uutuustuotteet  jäivät mieleen. Uutuustuotteissa oli kivoja innovaatioita heijastimiin: kauniita kirjailuja ja tuotteita koirien taluttimiin. Kukkapatalappujen kirjo oli suorastaan hengästyttävä, ja näyttelyyn oli ripustettu koko sateenkaarillinen näitä arjen sankareita.




Messuihin kuuluvat myös monet tunnustukset, joista tarkimmin tuli tutustuttua Vuoden Artesaaniin. Tällä kertaa messuilla tittelin sai tamperelainen Antti Korpi, joka esitteli yksilöllisesti 3D-tulostettuja puukonkahvoja. Antin innovaation tuloksena jokaisella on mahdollisuus saada juuri omaan käteen sopivaksi muotoillun kahvan, johon jatkossa voi valita erilaisia teriä käyttötarkoituksen mukaan. Meillä oli ilo tavata koko Antin perhe messupuuhissa, joten terveisiä koko poppoolle.





Vaikka en itse kuulukaan kohderyhmään, niin lapsille tehdyt tuotteet ja toinen toistaan värikkäämmät esittelypisteet ovat ilo silmälle. Jäin pitkään tuijottelemaan lapsille tehtyjä Vinkee-heijastinliivejä (ovat muuten CE-merkittyjä) ja mietin, että miksei meille aikuisille tehdä mitään yhtä hauskoja tuotteita. Minä ainakin haluan keltaisen heijastinliivin, jossa rintamuksessa on iso jellona! Ehkä pitää taas ensi kerralla mennä antamaan asiakaspalautetta messuille. Eihän messuihin ole enää kuin noin 10 kuukautta.




Kuulin taas paljon puhetta siitä, kuinka messuille ei haluta mennä, kun siellä on niin ruuhkaista. Ainakin lauantain osalta puheet eivät ole turhia, mutta sunnuntaina oli varsinkin loppuajasta paljon väljempää. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten ratkaistaan positiivinen ongelma siitä, kuinka monet haluavat kyseiset messut nähdä. On ikävää, että messuja moititaan ruuhkaiseksi tai sanotaan, että osa ostoksista jäi tekemättä, kun väkeä oli vain liikaa. Se väsyttää niin näytteilleasettajat kuin vieraatkin. Saapa nähdä, minkä kortin messujärjestäjät vetävät takataskustaan, että tämä ongelma poistuisi ja messukokemus olisi miellyttävämpi kaikille.

Kävin messuilla blogistipassilla, mutta muutoin kyse ei ole kaupallisesta yhteistyöstä.


Once again I visited Finnish Craft and Design fair in Tampere, Finland. It is a huge fair with loads of interesting products. This year I was once again fascinated by beautiful jewelry made of natural materials by Satu-Lotta Peltola. Every year the fair has some displays like Finnish flags made in every crafty material and tehnique you can think of. This year the display of flower potholders was awesome. Like a little rainbow made of potholders. Every year some craftsmen get a special acknowledgment and this year one of the most interesting one was the Artisan of the Year award given to Antti Korpi, who produces unique 3D-printed knifes, which are designed for each hand individually. Each year the products for children are always the most colorful. But why the kids always get the best stuff - it is so unfair. I would love to have a bright yellow vest with a huge lion (safety reflector) in it! 

torstai 16. marraskuuta 2017

Parasta aikaa

Marraskuu on parasta aikaa käsitöiden parissa. Tähän on monta syytä, mutta niistä suinkaan pienin ei ole se, että jokavuotinen käsityöharrastajien päätapahtuma Suomen Kädentaidot alkaa huomenna. Siis jo HUOMENNA! Tampereella on taas monituhatpäinen ja innostunut joukko osaajia ja näiden ihailijoita. Yksi messuihin liittyvä harhakäsitys lienee se, että messut on tarkoitettu vain harrastajille. Mutta se on mitä parhain paikka myös ihastella ja hankkia erilaisia valmiita käsitöitä.

Näytteilleasettajia selaillessa on niin monta teemaa, joita voisi tänä vuonna tutkia tarkemmin, joten päätöksen tekeminen on haastavaa. Eivätkä messujärjestäjät ole jättäneet tätä tähän: tarjolla on yhtä aikaa myös mm. Nukkekotimessut ja Pienoisrautatiepäivät. Ihan varmasti tuossa on jo jokaiselle jotakin.





Marraskuu on parasta aikaa tälle blogille myös siksi, että sillä on synttärit. Blogi täyttää kolme vuotta! Niin paljon on saatu ja koettu käsitöiden ja muiden samanhenkisten parissa näiden kolmen vuoden aikana, että hyvillä mielin tätä harrastusta jatkaa myös eteenpäin (eteenpäin kerien tottakai).

Edelleen marraskuussa on hyvää se, että joulu lähestyy, ja kaikki kaavaillut joululahjat tuntuvat vielä mahdollisilta. Tänä vuonna lahjavalmisteluissa on kuitenkin iso, mutta mukava mutta: Tour de Sweater. Tässä leikkimielisessä yhteisneulonnassa on tarkoitus tehdä yksi neulepaita kuukaudessa kuuden kuukauden ajan, joten kiirettä riittää. Edellisen blogissa raportoidun paidan teko kesti vuoden, joten se antaa hieman perspektiiviä, millaiseen hulluuteen sitä on lähtenyt mukaan.

Marraskuu luo blogin kannalta sellaisen haasteen, että kaikkia suunnitelmia ja tekeleitä ei voi vielä esitellä julkisesti, joten loppusyksystä meinaa väkisinkin syntyä pientä painetta kohti ensi vuotta. Mutta vielä on vuotta jäljellä. Nautitaan ensiksi messuista ja mietitään sitten taas muuta. Messujärjestäjä on tarjonnut sisäänpääsyn joukolle blogisteja, joten perästä kuuluu!


November is the best time of the year for a crafter in many ways. Firstly it is the month, when the huge Finnish Craft and Design fair takes place in Tampere, Finland. Secondly in November all the intended Xmas gifts still seem possible to finish, although this year we have a big obstacle on the way. That is "Tour the Sweater" in which the challenge is to knit six sweaters or cardigans in six months. The needles get very busy with that project. In November it is a challenge that not all finished objects can be presented in the blog. Some objects have to wait until after Xmas to be presented for obvious reasons. But let's enjoy the wonderful fair first. The organizer grants admission to a group of bloggers and thus you will hear about the fair later!