Kaikki samaan koriin

En enää muista, mitä tarkoitusta varten olen ostanut vihreää ontelokudetta, koska minulla ei ole itselläni sille mitään käyttöä. Epäilen, että alun perinkin on ollut ajatuksena tehdä tästä läheiseen perheeseen virkattu kori, koska siellä tykätään vihreästä. Ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Virkattu kori
Lanka: Eko Ontelokude (1 kg)
  Koukku: 8 mm
 Ohjeet: oma (yhdistelty Lankavan ohjeista)
Tehty: marras-joulukuussa 2015

Tähän ei tarvittu muuta kuin yksi vyyhti (n. 1 kg) paksumpaa ontelokudetta ja kasin virkkuukoukku. Kannattaa muuten olla tarkkana, mistä kuteensa ostaa. Meillä täällä päin on kude lankakaupassa yli kolmanneksen kalliimpaa kuin perinteisemmässä matonkudekaupassa. Se on jo sellainen hintaero, että se kannattaa huomioida, varsinkin, jos tekee jotain vähänkään isompaa juttua.

Yhdistin ohjeessa kahta mallia: Lankavan “Kahvallinen kori” ja “Virkattu kori”. Kun en osannut päättää, teenkö korin kiinteillä vai pylväillä, niin laitoin molempia - vuorotellen kerros kutakin. Tein kerrokset spiraalina ja yhdistin ne piilosilmukoin. Kun en osaa tehdä kerroksen vaihtoa nätiksi, niin koristelin "ongelman" piilosilmukkakuvioinnilla. Ennen koristelua olin taittanut yläreunan kaksin kerroin, koska matalammalle korille on ehkä enemmän käyttöä kuin ämpärimäiselle.

Valmis kori täytettiin mm. kynttilöin, Vallilan servietein, Mokkamestareiden joulukahvilla, mainiolla kotimaisella Napue-ginillä ja hyvällä tonicilla sekä hyvillä pähkinöillä. Tuttavaperhe sai korin jouluksi perinteisen kukan sijaan.

This is a self-made crocheted basket for friends. It is full of yammy items and other things. Candles and paper napkins are not meant to be eaten. 

Heijastusta

Tämä syksy on todellakin ollut harvinaisen pimeä. Lunta on saatu pariin otteeseen vain pariksi päiväksi kerrallaan, mutta muuten on oltu kuin mustassa aukossa. Kaikki valo katoaa johonkin mustaan reikään. Sen verran hirvittää tuolla pimeässä liikkuvat tummiin pukeutuvat hahmot, että piti alkaa hahmotella itselle ja koiralle parempia heijastimia. Koiran hihnassa ollut heijastinlangan jämäviritys oli kulahtanut semmoiseksi, että se oli parasta vaan leikata irti. Hankin heijastinnauhaa, josta virkkasin uuden virityksen. Taittelin heijastinnauhan heijastinpuoli ulospäin ja virkkailin menemään vapaalla tyylillä. Nyt meidän pitäisi näkyä paremmin!

Yllätyksenä tuli virityksen paino. Vaikka heijastinta ei ole kuin runsaat kymmenen senttiä, sen paino tuntuu selvästi remmissä. Alunperin mietin, että laittaisin lähemmäs koiraa toisen pätkän, mutta se nyt jäi vielä mietintään, kun tuostakin tuli selvästi tuntuva painon lisäys remmiin. Mutta pääasia on, että näymme selvästi aiempaa paremmin!

Täällä on näkynyt jo paljon tonttuja. Tämän perusteella voisi olettaa, että jotain julkaistavaa tulee ensi viikon jälkeen. Aivan toimettomana ei ole sentään oltu. Jotkut ovat jo saaneet lahjankin. Saadaankohan me muut mitään...

Finally it is so clear to me: now me and the dog will be more visible than before. The old self-made-thing had to be removed as it was all worn out. This new also-a-self-made-thing is a bit heavy, but that is the compromize for being visible. BTW, after next week it may be that some other items can be presented here, too. One member of the family has got a present already. Let's see if the rest of us get anything...

Rinkka pokkarin kannessa teki sen

Kun kirjan kannessa on hyvä näyttelijä (Reese Witherspoon) aivan liian iso rinkka selässään, on pakko pysähtyä katsomaan tarkemmin, mistä on kyse. Kannessa kehutaan myös, että kirja on ollut New York Times:n #1 ja että siitä on tehty elokuva. No, kai on tehty elokuva, kun tunnettu näyttelijä on pokkarin kannessa. Nainen vaeltamassa on sellainen mielikuva, jota on vaikea ohittaa. Kun kirjan nimi on vielä Villi Vaellus, niin opushan tarttui käteen ja lähti luettavien pinoon.

Kirjan kirjoittaja Cheryl Strayed ei ole alunperin ollut nimeltään Strayed (suom. eksynyt, harhautunut, karannut), vaan on vaihtanut nimensä myöhemmin elämänsä varrella. Kirja on omaelämäkerrallinen, joten kirja kertoo Cherylin omasta vaelluksesta hänen kulkiessaan vaativaa, linnuntietä yli 1600 kilometriä pitkää vaellusreittiä USAn länsiosassa. Takaumien avulla käymme läpi Cherylin aiempaa elämää, josta ei ole puuttunut miehiä, väkivaltaa, viinaa ja huumeita. Vaellus on naisen tapa etsiä itseään ja miettiä sekä mennyttä että tulevaa elämäänsä.

Kirja oli helppoa, mutta ei aina niin kivaa luettavaa. Olen lukenut, että joidenkin ihmisten mielestä vaelluksesta ja sen aikana koetusta luonnosta kirjoitetut pätkät ovat pitkästyttäviä, mutta minä en kokenut näin. Minulle tarina vaelluksesta olisi riittänyt, mutta henkilölle itselleen se kasvun paikka, jota hän kaipasi, oli tietysti oleellinen. Kun kertomus perustuu todelliseen henkilöön, niin on jännä lukea, millaisiin ponnistuksiin ihminen ryhtyy etsiessään itseään. Kirja ei minusta ollut mikään kaunokirjallinen mestariteos, mutta hyvää luettavaa silti. Seuraavaksi pitäisi joko katsoa elokuva tai etsiä alkuperäisteos riippuen siitä, haluaako syventää kirjan elämystä vai latistaa osan yksityiskohdista näkymättömiin.

The book Wild: from Lost to Found on the Pacific Crest Trail by Cheryl Strayed caught my attention as Reese Wetherspoon is standing on the book cover with a huge backpack. It is a story of a lost woman finding herself during a long trail. And like someone said it is not a Cinderella story at all. On the contrary it was too rough for me at times, not due to the stories from the trail but from her (true) life before that. The story of the trail experience would have been enough for me.

Ontelokudemakkaraa

Voi, voi, kun on niin monta mielenkiintoista työtä kesken ja niistä olisi kiva lörpötellä jotakin, mutta ajat ovat nyt tällaiset kuin ovat. Pitää pitää vielä suu supussa ja jutella jonnin joutavia. Kerrotaan sitten vaikka oma reseptini siihen, miten tehdään ontelokudemakkaraa.


Makkaraan tarvitaan yksi vyyhti ontelokudetta. Värin ja vahvuuden ei ole väliä, kunhan se miellyttää omaa silmää. Vyyhti pidetään sidottuna, joten kiinni pitäviä solmuja ei aukaista.

Lisäksi tarvitaan yksi ontelokuteiden pesupussi. Tässä reseptissä käytän ohuemmasta valkoisesta ontelokuteesta  virkkaamalla tekemääni suorakaidetta, jossa on pitkä ketjusilmukoista koostuva sitomisnaru. Pesupussin materiaalin ei ole niin väliä, kunhan se kestää vesipesun.

Kuvassa näkyvä teline ei ole makkaran teossa pakollinen, mutta sitä voi käyttää apuna makkaran teossa, jos sellainen kotoa löytyy.









Seuraavaksi ontelokuteen pesupussi asetellaan vyyhdin ympärille. Se sijoitetaan siten, että pussi kiertää vyyhtiä kauttaaltaan, sekä vyyhdin ulko- että sisäpuolelta.

















Pesupussi "ommellaan" vyyhdin ympärille auki olevalta sivulta. Pujottelunyörin tulee olla niin pitkä, että se riittää vyyhdin ympäri. Nyöriä ei kannata laittaa umpisolmuun, vaan sopivaan kohtaan sijoitetaan vetosolmu, jonka saa auki, kun makkara alkaa olla kypsää. Ylimääräisen nyörin voi pujotella sinne tänne.















Valmiiksi sidottu makkara näyttää tältä. Pesupussi asettuu vyyhdin ympärille löyhästi ja mahdollistaa kuteen EU-direktiivin määrittelemän vapaan liikkumisen pussin sisällä.

Sidottu pussi asetetaan veteen niin pitkäksi aikaa kuin koneesi 30 asteen hienopesuohjelma kestää. Mausteeksi voi laittaa pienen määrän pesujauhetta. Paljoa ei tarvita.

Aiemmin olen valmistanut makkaraa 60 asteessa, mutta kaupan täti kehotti valmistamaan makkaraa nykyään 30 asteessa. Niin se paperi sanoi. No, eivät kuteet ole 60 asteestakaan olleet moksiskaan, mutta kokeillaan tällä kertaa sallitulla lämpötilalla. Sinänsä tämä ihmetyttää, kun eikös kyseessä pitäisi olla täyttää puuvillaa sisältävä tuote, jonka kerrotaan vielä kutistuvankin. No, eiväthän ne ihmetyksen aiheet maailmasta lopu.

Kun pesukoneen jäljellä oleva aika on nolla minuuttia, otetaan makkara koneesta ja epäpujotellaan pesupussin nyöri auki. Sitten sijoitetaan sekä makkaran sisältö (vyyhti) että pesupussi lämpimään ja ilmavaan paikkaan kuivumaan. Kokemuksen mukaan pesupussi on kuivempi ennen vyyhtiä, jolloin sen voi käyttää seuraavan vyyhdin kuoreksi. Vyyhtiä kannattaa käännellä kuivumisen aikana pari kertaa. Noin vuorokauden marinoituaan myös vyyhti on läpeensä kuiva ja valmista kerittäväksi. Nam!

This is a recipe for tube-cotton-sausage. You need one coil of tube cotton and a self-made wrapper. Put the coil inside the wrapper, tangle the loose ends and put the sausage in your washing machine in 30 degrees. When the program has finished, take the coil out and unwrap the package. Leave the tube-cotton to dry. When its ready, just use it for whatever purpose you have acquired it for! Enjoy!

Syysunelmia

Jopa jotakin, kesä hurahti ihan muissa kuin käsitöiden merkeissä. Yhtään ei kiinnostanut katsella keskeneräisiä töitä, kun ne oli kaikki suunniteltu ja varattu ikään kuin hellekesän jutuiksi, joten niillähän ei menneenä kesänä tehnyt siis mitään. Koko into käsitöihin lopahti, ja yhtään työtä ei tainnut edistyä moneen kuukauteen. Mutta annas olla.

Kun illat alkoivat hämärtää ja sää kylmetä, huomasin taas naputtelevani mm. Novitan, Dropsin ja Ravelryn sivuilla. Käsityökirjat ja lehdet tuli kaivettua esiin. Erilaiset mallit sekä värien ja materiaalien kirjo alkoi olla taas viimeinen ajatus iltaisin ennen kuin uni tuli. Ja niin sitä oltiin taas koukussa. Kirjallinen lista kaikesta siitä, mitä aikoo tehdä, alkoi taas kasvaa.

Keskeneräisiä töitä on vaikka muille jakaa, mutta uudet projektit huutavat kovempaa puoleensa. Minkä sille tekee, kun nauttii suunnittelusta niin paljon. Tämän hetken tilanne on se, että aloitettuja, mutta keskeneräisiä töitä on viisi. Lisäksi suunnitelmia on aika moneen muuhun työhön, joista osaan on jopa lankojakin hankittuna. Tämän vuodenajan ongelma alkaa vaan olla se, että kässätyösuunnitelmista alkaa osittain tulla hys-hys-hommia. ;-)

Kesän aikana on tullut liikuttua korvat auki ja tarkasteltu lähipiiriä, mitä he voisivat olla vailla. Onneksi ei kukaan ole pyytänyt mitään, koska siitähän tulisi kauhea stressi, jos niin kävisi. On vaan kiva pähkäillä itsekseen salaisia juonia ja miettiä, että kumpi on pahempi: saajalleen tarpeeton lämmike vai se, kun tulee vain pyöriteltyä peukaloitaan. Vastaus tietysti riippuu siitä, mistä näkökulmasta tätä miettii. Minulle tuottaa niin suunnatonta iloa etsiä malleja, miettiä värejä ja sovittaa niitä korvien välissä yhteen. Aina parempi, kun keksin jonkun, joka voisi tarvita kyseisen hyödykkeen, jolloin tekemisestä tulee paljon mielekkäämpää. Aika itsekästä hommaa siis. Onneksi tarpeettoman hyödykkeen voi lahjoittaa vaikka SPR:lle tai myydä sen kirpputorilla.

Joka tapauksessa omissa nurkissa on riittävästi kaikkea kesken jäänyttä, jotka pitäisi saada valmiiksi ja viimeisteltyä. En vaan saa työtä puristettua valmiiksi, jos hoksaan tekoprosessin aikana jonkin hankaluuden, joka jää vaivaamaan. Tai ei sen tarvitse olla hankaluuskaan. Tarvitaan vain joku asia, josta tiedän, että lopullisesta työstä ei tule sellainen kuin mitä visiossani ajattelin. Siihen se motivaatio sitten lyssähtää. Jotenkin pitäisi vaan opetella tekemään työ loppuun saakka ja sietämään sitä epätäydellisyyden tilaa, joka "huonosta" työstä tulee.

Ensinnäkin kesken on viime postauksessa esitelty hartiahuivi. Vaikka kyseinen huivi ei ole valmis, niin sama malli on aloitettu aivan toisen tyyppisellä, fingering-vahvuisella langalla. Kun ensimmäinen viritys tehtiin kolmioksi, niin tämä toinen versio on lähes ympyrä istuvuuden parantamiseksi. Saa nähdä, millaisen tuloksen muutokset tuottavat.

Kolmanneksi keskeneräisten loputtomasta pinosta löytyy virkattu palamatto, johon on jo tehty muutama pala valmiiksi. Tämän ongelmana on nyt se, että kude on tosi paksua ja eri väreistä tulee eri kokoisia paloja (!). En tiedä, saisiko nämä jotenkin kastelemalla ja pingottamalla riittävän samankokoisiksi yhdistelyä varten vai mikä on ratkaisu ongelmaan. Niinpä tämäkin työ odottaa uutta inspiraatiota valmistuakseen.

Neljäntenä keskeneräisten listalla esittelen jo vuosia sitten pussinpohjalle jääneen kaulurin. Tein jo samalla mallilla aikanaan yhden kappaleen, mutta siitä tuli liian löpsö, joten ryhdistäydyin ja aloitin toisen oikeammilla silmukkamäärillä. Sitten kun työssä olisi pitänyt aloittaa merkittävä lisäysten teko, motivaatio lopahti. Ensimmäisestä versiosta tehdyt muistiinpanot näyttävät niin monimutkaisilta, että voipi olla, että tämä keskeneräinen työ menee purkuun.

Viidenneksi pussien syövereistä löytyy viime keväänä aloitettu villapusero. Kuvassa on puseron yksinäinen hiha, joka odottaa mm. paria itselleen. Etu- ja takakappale sillä jo olisi seurakseen. Kesäiltojen pusero piti tästä tulla, mutta enemmän taidettiin viime kesänä käyttää kunnon takkia, kun oli liian kylmä villapuserolle. Tai ei nyt aivan. Kunhan yritän keksiä jotain tekosyitä siihen, että työ ei edisty.



Tarkimmat ehkä jo huomasivat, että keskeneräisten kuvaussessioon tunkeutui myös yksi ylimääräinen tassupari. Kuvataanpa nyt nekin, kun ovat tuossa niin tarjolla. Näiden tassujen päällä oleva otus toki vie paljon aikaani pois muilta harrastuksilta, myös käsitöiltä. Mutta siitä en voi valittaa.

I have a long list of unfinished objects, which some people call UFOs. There are number of reasons why each of these items have not been finished. One of the reasons are those two paws in the last photo and the creature on them, as he manages to engage my time and energy quite effectively.

Morsiamen äiti odottaa helteitä

Ei, kyse ei ole naimisiin menosta eikä anopiksi ryhtymisestä. Minä en ole morsiamen äiti, vaan "Mother of the bride" on sen virkkausmallin nimi, johon innostuin jo keväällä. Mallin toinen nimi on "South Bay Shawl", mutta kumpikin nimi ja mielikuva olivat tällä kertaa kaukana siitä todellisuudesta, jossa olin tämän kässätyön kanssa.

Kaikki alkoi tosiaan jo aikaisin keväällä mukavan tuntuisesta langasta ja haaveesta saada jotain lämmikettä hartioille, kun sitä istuskellaan kesällä helteisen päivän jälkeen terassilla. Lanka on Hjertegarn:n Woolcott, joka on puoleksi villaa ja puoleksi puuvillaa. Se oli kaupassa niin mukavan tuntuista ja vielä konepestävääkin, joten en missään nimessä halunnut jättää sitä kauppaan.

Huiville löytyi kiinnostava ohje ja piirros surffaamalla ankarasti. Sitten tartuttiin vyötteen ehdottamaan nelosen koukkuun, joka oli tuntunut niin sopivalta edellisessä työssä (ks. virkattu päiväpeitto). Värkkäsin ja värkkäsin ja kohta oli 100 grammaa lankaa virkattu huivin aluksi. Mutta joku tuntui väärältä. Lanka ei luistanut koukulla sujuvasti, ja lopputulos ei ollut toivomani kaltainen. Sitten alkoi hillitön kokeiluvaihe, jossa vaihtelin koukkuja eri paksuisiksi. Kohta mulla oli 4,5 mm:n koukulla tehty samankokoinen huivin poikanen. Ei se tuntunut vieläkään oikealta. Ostin paremman, muissa töissä hyväksi havaitsemani vitosen koukun, mutta tilanne ei korjaantunut ollenkaan, vaan muuttui huonommaksi, jos mahdollista. Olin jo kyllästynyt koko työhön ja laittanut sen kokonaan syrjään, kun yksi yö vaan päätin, että teen sen vitosen koukulla, oli miten oli. Ostin halvan samankokoisen koukun, ja sillä sitten nitkutettiin puoli kiloa lankaa loppuun saakka. Nelosen koukulla lopputulos oli siistimpi, mutta liian tiivis. Vitosen koukulla osa säikeistä irtosi ilkeästi, mutta aikaansaannos oli sopivan letkeä olematta lötkö.

Työssä oli kuitenkin edelleen hankaluuksia. Välillä kipeät kädet estivät tekemisen, välillä kätköily tuli esteeksi kässätöihin. Helteitä ei kuulunut, joten mitään kiirettä ei tuntunut senkään puolesta olevan. Vähitellen työ kuitenkin valmistui. Viimeinen este on kuitenkin pingotus, jota työ odottaa edelleen. Mutta ehkä jonain päivänä tämän saa siirrettyä valmistuneisiin töihin ja esiteltyä tämän kunnolla, kun viimeistely on tehty.

Kesällä uumoilin, että tehdään työ sitten loppuun, kun ne helteet tulevat. Aina kun tuli mieleen, että pitäisikö se hartiahuivi viimeistellä, niin ulkona satoi vaakasuoraan ja asteita oli noin viisitoista. Eipä tullut senkään puolesta kiirettä. Odottelusta tuleekin siis odotettua pidempi, kun mennee ensi kesään ennen kuin työtä voi käyttää siinä tarkoituksessa, johon sen alunperin aloitin.

I wanted to make a shawl for the summer and sit under in in the evenings once the hot days are over. Well the hot days never came and the shawl is still unfinished. I managed to crochet half a kilo of half wollen half cotton yard in "Mother of the bride" aka "South Bay Shawl". I liked the pattern, but had a lot of problems finding a hook, which would allow smooth crocheting.

Voi Seppo, minkä teit

Ei olisi uskonut vielä vuosi sitten, että meikäläinen intoutuu lukemaan kotimaista rikoskirjallisuutta oikein toden teolla. Mutta käsiin osui jostain syystä Seppo Jokisen Koskinen ja siimamies ja se oli sitten menoa se. Kerta toisensa jälkeen tuli poimittua aina seuraava komisario Koskisesta kertova dekkari. Kai siinä veti puoleensa tarinoiden sijoittuminen Tampereelle, ja juonenkäänteiden osuminen tuttuihin paikkoihin.

Noin vuoden aikana tuli kahlattua läpi toistaiseksi julkaistu sarja eli

• Koskinen ja siimamies
• Koskinen ja raadonsyöjä
• Koskinen ja pudotuspeli
• Koskinen ja taikashow
• Koskinen ja kreikkalainen kolmio
• Hukan enkelit
• Piripolkka
• Vilpittömässä mielessä
• Suurta pahaa
• Sana sanaa vastaan 
• Lyöty mies
• Räätälöity ratkaisu
• Ajomies
• Hervantalainen
• Vihan sukua
• Mustat sydämet

No, yksi uusi kirja on ehtinyt jo luku-urakan aikana ilmestyä, joten jossain vaiheessa pitänee ottaa sekin työn alle. Kirjan päähenkilö, keski-ikäinen poliisimies on ihanan inhimillinen otus omine virheineen ja vaikeuksineen. Ei mitään sankariainesta siis. Suhde naisiin on hieman kivikkoinen, mutta ihan kauheisiin ylilyönteihin ei olla toistaiseksi sorruttu tällä saralla. Suhde työkavereihin on ihanan mutkaton, ja kuvaus poliisien lojaalisuudesta toisiaan kohtaan ihailtavaa.

Ihan kaikki kirjat eivät sijoitu kotisuomeen, mutta nekin menettelevät, vaikka Koskinen sijoittaminen ulkomaille ei suju ihan ongelmitta. Alkusarjan kirjat juurruttavat kaverin vain niin tiivisti Manseen, että muut ympäristöt tuntuvat oikeasti vierailta. Kreikka vielä menettelee (Kreikkalainen kolmio), mutta vierailu Australiassa (Mustat sydämet) jotenkin ontuu.

Kirjat ovat helppoa luettavaa. Tekstin arkirealismi on osuvaa, mutta samalla hieman koskettavaa. Voisihan sitä omaksi ilokseen lukea jotain hieman enemmän romantisoituakin tekstiä, mutta sen verran hyvin on ilmeisesti viihdytty tämänkin parissa, että aina on pitänyt laittaa seuraava kirja varaukseen, kun edellinen on luettu. Niin hyvin tuntuvat kiertävän sarjan vanhemmatkin teokset kirjastosta lainaan, että välillä piti hetki odottaakin ennen kuin seuraavan kirjan sai käsiinsä. Nyt odottaa vain viimeisin teos sopivaa lukuhetkeä.

I have suprised myself by reading some finnish detective stories by Seppo Jokinen. He writes about policeofficer called Koskinen from Tampere. This middle aged man has some private problems of his own, but succeeds in solving the crimes taking place in Tampere and elsewhere. He gets to perform his skills abroad in a couple of books, but mainly the plots are situated in the same city.

Hyvä kesädekkari

Jos ei kässätyöt nappaa, niin ota käteen kirja. Luin dekkarin, jota kelpaa kyllä suositella vaikkapa kesälukemistoksi. Kesähän on kätköilyn ja dekkareiden kulta-aikaa. Niinpä uskallan mainostaa Ursula Poznanskin kirjaa VII5I, jossa nuo kaksi kesään liittyvää asiaa yhdistyvät hienolla tavalla.

Kirja liikkuu kätköilyn maailmassa ja voisi toimia vaikka oppaana kyseiseen harrastukseen, koska siinä myös selitetään teemaan liittyviä termejä yksi toisensa jälkeen. Kyse ei kuitenkaan ole oppikirjamainen, vaan teema aukeaa pikku hiljaa, kun kirjan päähenkilö pääsee tai joutuu tutustumaan kätköilyn saloihin työnsä kautta.

Kirjan kansi lupaa jo paljon, siinä lukee: "Suuren luokan psykologinen trilleri, joka yllättää jokaisella käänteellään". En ole koskaan ymmärtänyt termiä "psykologinen trilleri", mutta jos se tarkoittaa näin hyvää kirjaa, niin kutsuttakoon sitä miksi tahansa. Trilleri kirja on joka tapauksessa, ja ruumiita (siis useita) on luvassa. Monta potentiaalista murhaajaakin vilahtaa juonen käänteissä, mutta lopputulos onnistuu silti yllättämään. Luin kirjan parissa päivässä, kun ei sitä malttanut laskea käsistään. Pistä viestiä, jos kirja saa sinut innostumaan.

Sitten pari muuta päivitystä: Pihalla ei enää kuki lumipalloheisi, kun sen hento kukinta loppui sateen ja tuulen myötä. Ensimmäinen erä penkissä olevista mansikoista meni räkättirastaiden suihin ennen kuin saimme viriteltyä esteeksi aidan. Melkoiset orgiat niillä ilmeisesti oli ollutkin, sillä piha oli melkoisessa siivossa niiden jäljiltä. Kesken ollut kässätyö on valmis, mutta odottaa pingottamista. Viimeksi tätä odotusvaihetta kesti pari viikkoa. Katsotaan, meneekö nyt enemmän vai vähemmän. Vaara on, että aika pitenee, jos kelit suosivat. Mutta ehkä jossain vaiheessa on vaihteeksi luvassa taas kässäuutisia.

If you want to read a great book, read VII5I (FÜNF) by Ursula Poznanski. That is a good thriller and just right as summer reading. Geocaching is a strong theme in the book. I read it in two days, as I could not let it off my hands, as the plot was so interesting. Please, let me know, if you the book hooked you as well. There is hope that the next posting will be about crocheting as there is one ready piece waiting to be finalized.

Kesäkuu oli kätköilykuu

Kesäkuu kaikessa koleudessaan oli täydellinen kätköilykuukausi. Kässätyöt jäivät vähemmälle, kun tuntui, että kädet eivät nyt oikein kestä virkkaamista, ja kesken olevat työtkään eivät juuri nyt inspiroi. Antaa niiden nyt hautua ja odottaa aikaa parempaa. Vietetään laatuaikaa nyt kätköillen, kun hieman huonompi kesäsää on siihen harrastukseen parempi kuin oikein semmoinen oikein hyvä kesäsää.

Jossain vaiheessa tuli selailtua geokätköilyhaasteita ja silmiin sattui sellainen, jossa on tavoitteena kerätä kätköjä eri kunnista. Niinpä aloin pikku hiljaa kehitellä ajatusta matkasta, jolla saisi kerättyä haasteeseen sopivia purkkeja. Matka toteutui, ja siitä tulikin kunnon kätköilyreissu: parissa viikossa tuli käytyä noin 30 kunnassa ja logattua yli 80 kätköä. Matkalla tuli tutustuttua myös traileihin eli reitteihin, joille on ripoteltu kätköjä poikkeuksellisen tiheästi. Yksi trail kuljettiin autolla ja toinen kävellen. Se jälkimmäinen olikin huomattavasti mielekkäämpi, joten toivottavasti sellaisia tulee vastaan enemmänkin jatkossa. Se alunperin motivaattorina toiminut haaste on edelleen kesken, joten tehtävää riittää loppukesäksi sen parissa. Suomessa riittää niin hienoja paikkoja ja maisemia, että niissä kyllä kelpaa matkustella enemmänkin.

Kesäkuusta tuli kuitenkin meidän ennätyskuukautemme, kun kuukauden aikana tuli kerättyä 100 kätköä. Jotkut hakevat tuon määrän päivässä, mutta meille se on kova tulos kuukaudessakin. Suunnattoman monta kivaa hetkeä sai taas viettää harrastuksen parissa tässä kuussa.



Lumipalloheisipensas meinaa ratketa kukkien painosta

Pihalla ei ole juuri tullut vietettyä aikaa, kun on ollut niin koleaa. Totean sen siitä huolimatta, että lähes kaikki seuraamani bloggaajat valittavat tätä samaa asiaa. Eräänä iltana oli kuitenkin upea auringonlasku, ja pihassamme olevan lumipalloheiden kirkkaan valkoiset kukat ottivat vastaan auringon hehkun. Pensasparka huutaa armoa raskaiden kukkien painosta, mutta tiedän, että se tänäkin vuonna selviää siitä ja saa takaisin sille kuuluvan muotonsa, kun kukinta on ohi. Mutta ei mennä asioiden edelle. Nautitaan nyt kukintavaiheesta, kun vielä voidaan.

This month became the record month in geocaching, as the total number of geocaches logged this month is exactly 100 caches. Some people collect that in a day, but for us it is a big number even in a month. The weather has been perfect for geocaching, but not for spending a lot of time outdoors. It is a pity as one of the bushes in our yard is now full of flowers. The poor bush does not have its normal shape now, but it will recover when the short flowering phase is over.

Antaa kesän tulla

Kesän kukkaistutukset on tänä vuonna tehty hieman tavallista myöhemmin, kun on ollut niin kylmää. Tänään sain kieputeltua ritilään mustasilmäsusannat, jotka ilahduttavat meitä kukkasillaan vuodesta toiseen. Muutkin "pakolliset" kasvit ovat jo purkeissa, joten antaa kesän tulla.

Omenapuissa on tänä vuonna valtaisan upea kukkaloisto, mutta pölyttäviä hyönteisiä ei näy missään. Syksyn sato on näillä näkymin hyvin pieni, mutta meidän puista omenoista on muutoinkin ollut enemmän iloa silmille kuin suille. Noita puiden kukkia voisi tuijotella loputtomiin ja tuoksutella niistä lähtevää aromia.

Omenapuu kukassaan 2015

Minulla oli viime viikolla mahdollisuus askarteluun, ja tavoistani poiketen tulin myös tarttuneeksi tilaisuuteen. Tarjolla oli vaikka minkälaisia kauniita malleja askarteltavaksi. Aikani niitä tuumattuani tartuin rautalankaan ja aloin muokata siitä sydämen mallista ovikoristetta. Muutama kuultava oranssin sävyinen helmikin tarttui sydämeen, jonka keskuksen koristeeksi tuli puurenkaita ja vielä muutama helmi. Sydämeen tuli kyllä ripustuskoukkukin, mutta kotona totesin, että se ei tarvitsekaan sellaista, joten se sai sitten lähteä.

Tää ois syrän ovikoristeeksi

Rautalangan vääntely oli niin kivaa, että seuraavaksi oli keksittävä työn alle jotain samasta materiaalista. Mietin kesää ja sen merkkejä. Ensimmäisenä tuli mieleen perhonen, joten siitä sitten vaan perhosta vääntelemään. Minulla oli kyllä paperikoristeisiin tarkoitettu malliperhonen, jota käytin "muottina", mutta suurimmaksi osaksi piti muoto ja taittelu säveltää oman taidon mukaan. Yllätin ihan itsenikin, kun perhosesta tuli minusta ihan kiva. Nyt se lentelee sopivasti tuulessa koristaen persiljapurkkia, jossa ei näy vielä taimenen alkuakaan. Retiisit ovat sentään komeasti pinnalla (takana) ja perhosen oikealla puolella on tämän vuoden amppelitomaattimme. Viime vuotinen oli niin satoisa, mutta samanlaista ei löytynyt tänä vuonna mistään. Kokeillaan sitten tämmöinen ihan eri maata oleva yksilö, josko siitä irtoisi iloa syksymmällä.

Kotipuutarhurin viritelmät



Itse tehty perhonen

Pihaan kaivattaisiin tosiaan niitä eläviäkin pölyttäjiä. Mansikankukkia on vaikka muille jakaa, mutta ei taida niistäkään olla pitkää iloa, jos ei mehiläisiä ja muita öttiäisiä ala pian ilmaantua. Mansikat olivat alun perin amppelimansikoita, mutta ne ovat vuosien varrella lisääntyneet niin runsaasti, että pääsivät viime syksynä penkkiin talvehtimaan pysyvästi. Olkoot siinä, kun penkille ei ole mitään tähdellisempääkään käyttöä.

Missä mehiläiset, mansikankukat (ja sammakko) odottavat

I had the chance to make decorative stuff for myself. What I came up with was a heart with a little bit of bling, bling. It is supposed to make the door look nicer. I also came up with a butterfly, which got even more bling, bling. Making this stuff was very nice. The yard is ready for the summer, but some bees would be needed to pollinate the strawberries and the apple trees. There is lots of flowers waiting for the little beasts.