Askartelua, paskartelua

Tämä käsityöharrastus on ihan hirrrveän tarrrttuva tauti ja se leviää mitä kummallisimmissa muodoissa. En olisi ikimaailmassa uskonut, että meikäläinen, joka on aina inhonnut askartelua, tarttuu moiseen puuhaan. Mutta nyt on joku askartelubakteeri tarttunut, kun on katsellut blogeja ja selaillut facebookin käsityöaiheisia ryhmiä. Niistä sekoaa pää ja näköjään vähän kädetkin. Olisikohan tähän jotain hoitoa saatavissa.

Ensimmäinen oire oli, kun löysin itseni lankakaupasta etsimästä jotain halpaa lankaa. Matkaan tarttui varmaan halvin mahdollinen lanka, Emilie baby garn (50% akryyliä ja 50% polyesteriä; värit 121 vaal.pun. ja 157 kelt.). Kassalla tunnustin ujosti, että ihan vain askartelulankaa tässä ostelen. Yritin sanoa, että en minä muuten tämmöistä muovista lankaa ostaisi. Ihan hävetti itseänikin. Mitään aavistusta ei vielä ollut, mitä näistä keltaisesta ja vaaleanpunaisesta langasta (siis ihan oikeasti pinkkiä, yök) tulisi.

Toisessa kaupassa tuli mukaani Eri Keeperiä (D3-tasoista, joka kestää hieman enemmän kosteutta kuin tavallinen) ja kaksi (siis oikeasti useampi kuin yksi) pakettia helmiä. Helmien kanniskelu kaupassa osoittautuikin katastrofiksi, kun toisen helmipaketin sanka irtosi liitoksistaan ja koko rasia putosi lattialle räjäyttäen sisältönsä pitkin kaupan hyllyväliä ja hyllyjen alusia. Sen verran isosti taisi päästä melkein kirosana tai vastaava, että hetken päästä paikalle ilmestyi oikeasti hyvin sydämellisen oloinen myyjä, joka auttoi minua keräilemään helmet ja muutaman sormiin tarttuneen villakoiran takaisin astiaan. Taas hävetti, että minäkö muka askarteluostoksilla. Ei kun muuten vaan levittelen nämä sisällöt tänne testatakseni, auttaako kukaan niiden poiminnassa. Hyvin toimi. Sain mukavaa palvelua.

Kotona tartuin lankaan ja kolmosen koukkuun, ja ensimmäisenä langasta putkahti esille munan muotoinen rätti. Venyttelin sen jo aiemmin syödyn Angry birds munan kotelon päälle. Mainittakoon muuten se, että Angry birds munassa ei ollut lainkaan suklaata, vaan vain muutama aivan jauholle maistuva kammottava karkkia muistuttava nökäre. Myös ns. lelu oli aivan surkea. Hökötys oli tehty Kiinassa ja toi mieleen kyseisessä maassa koetun savusumun. Karkki maistui aivan samalta kuin se Kiinassa koettu saaste. Mutta munan muovinen kuori kelpaa komeasti liimatärkkäyksen tueksi. Silti en ostaisi ainuttakaan tällaista munaa lisää ja harmittaa, että ostin nämäkin. Mutta tämä oli siis sivujuonne munien teossa. Lakkasin virkatun rätin Eri Keeper-vesi seoksella ja odotin vuorokauden: kas sieltähän tuli etäisesti netissä näkemäni munan mallinen otus, jonka sisään voisi laittaa tipun tai munan tai jotain.

Virkkailu näiden halpojen lankojen kanssa jatkui. Olivat muuten hirveitä virkata, kun säikeet erosivat toisistaan jatkuvasti. Onneksi ei harmittanut, kun kyse oli vain hetkellisestä mielenhäiriöstä ja koeluontoisesta askartelusta. Koukulta ja liimapurkista putkahti vielä suklaamuna-astia ja toinenkin. Jo kerran pudonneet helmet putosivat uudelleen mm. koivunoksien joukkoon. Taisi oksien joukossa olla muutama pajukin, mutta kissoja niissä ei näkynyt. Sisällä taidetaan saada niihin lehdet eikä kissoja, mutta näyttäähän tuo mukavalta tuo vihreä silti. Tässäpä sitten pääsiäisaskartelu-paskartelutuloksia:



Virkatut munakorit



Virkatut muna-munat seinällä ja puiset helmet oksissa

Taisivat nämä kaikki olla jotain sijaistoimintoja sille, että tulisi tehtyä noita kolmea muuta keskeneräistä työtä. Keskeneräisiä töitähän saa olla kulloinkin vain kaksi. Nyt niitä oli aika monta. Ja koskaanhan en askartele. Jälleen kerran: koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Mihin ihmeeseen tämä harrastus minua oikein kuljettaa. Seuraavaksi varmaan teen niitä kaikkien väkästelemiä tiskirättejä, joita en ymmärrä ollenkaan. Minusta tiskirätin pitää olla mikrokuitua, kun se puhdistaa niin hyvin ja kestää tosi kovista pesuista huolimatta ikuisuuden. Miksi ihmeessä siis ostaisin jotain viskoosilankaa, jonka teossa käytetään tiettävästi vahvoja kemikaaleja ja tekisin siitä rätin. En ymmärrä. Mutta viikko sitten en ymmärtänyt näiden pääsiäisaskartelujenkaan päälle. Nyt ei ole ihan lääkitykset kohdallaan, mutta ehkä ne saataisiin takaisin kohdilleen niin, että jäljelle jäisivät vain "normaalit" diagnoosti: neuloosi ja virkkuuporoosi. Kaikki tämä muu on ihan ylimääräistä. Vai mitä.

Pääsiäiskoristeita
 Lanka: Emilie baby garn
 Koukku: 3
Ohjeet: omat ja muiden sovellettuna

Hyvää pääsiäistä!

And a very happy easter to you, too! One could never believe, that this person would start making hobby crafts, but I did. I made two egg-shaped units for easter eggs and two basket shaped units for what else than easter eggs, too. Then I decorated some birch branches with wooden beads. Maximum performance with my skills, I would say. I hope to get the medication right so that I would not need to make this kind of efforts in the future.

Korissa kuusi käsityökirjaa

Kuten edellisessä postauksessa tunnustin, tulin ostaneeksi kuusi käsityökirjaa. Kirjat ovat sellaisia, että niitä tulee ihan varmasti selattua kerta toisensa jälkeen. Ei ollut ollenkaan hassumpi juttu ostaa kirjoja, jotka tiesi jo hyviksi, kun oli tullut tutustuttua osaan niistä kirjaston avulla. Ostoskoriin pudonneet kirjat olivat nämä:



Kuvassa ylärivissä:

• Virpi Marjaana Siira - omA KOPPA. Ympyrä - virkattuja variaatioita
• Sanna Vatanen - Neulo. Virkkaa. Kirjo. Ekolangasta!
• Erika Knight - Tyylikkäät silmukat 

Kuvassa alarivissä:

• Bente Presterud Rövik - Sydämellisiä lahjoja neuloen
• Debbie Stoller - Stitch'n bitch. Sankarineulojan käsikirja
• Jonna Hietala - Kerällä. Kotiin ja ylle. 45 nopeaa käsityötä.

Siiran Oma Koppa -kirja on ulkoasultaan semmoinen mukava poikkeus yleisessä valtavirrassa. En tiedä, tuleeko kirjasta tehtyä yhtään ohjetta, mutta kirjaa tulee varmasti käytettyä yleisenä inspiroitumiskirjana. Kivoja kuvia ja tekstejä kyllä löytyy tästä kirjasta. Ja virkkaukseen liittyvää huumoria. Tästähän on ilmestynyt jo saman tekijän neliöitä varioiva kirja, mutta ehkä se tulee ostoslistalle myöhemmin.

Sanna Vatasen ekolangoista kertovia kirjoja tarvittaisiin markkinoille useampiakin, jotta saataisiin enemmän tietoa ekologisista vaihtoehdoista vaikeissa lankavalinnoissa. Tämän tyyppisten kirjojen sanoma menee harmittavan nopeasti vanhaksi, kun lankatehtailla on taipumus vaihtaa lankamerkkejä ja brändejä tiheästi. Perussanoma ei tietenkään muutu. Ekologisuus riippuu pitkälle myös siitä, tehdäänkö tuotteet käyttöön vai pelkästään tekemisen ilosta. Turhaan tehty on minusta ihan yhtä epäekologinen kuin turhaan ostettu.

Olen kovasti tykästynyt Erika Knightin kirjoihin, joita löytyy sekä neulomisesta että virkkaamisesta. Nyt koriin sattui virkkauskirja. Minulle parasta antia ovat ehkä kirjan mallikertaosuus, jossa on erilaisia virkaten tehtyjä pintoja. Niistä saa erinomaisia inspiraatioita omiin töihin. Pidän myös Knightin tavasta käyttää materiaaleja, sillä niissä korostuu luonnonmateriaalien käyttö: villaa, puuvilla, pellavaa. Nam.

Rövikin (tai siis oikeammin Roevikin tai vielä oikeammin Rovik norjalaisella ö:llä, joka ei nyt suostu astumaan esiin näppäimistöstä) kirja oli se kirja, jonka otin vähän ylläri-pylläriksi koriin. Ajattelin, että kunhan nyt katselisi kirjan edes kerran läpi, kun nuo syrämmet eivät oikein ole mun juttu. Mutta annas olla. Kirjan selailuun meni hetki jos toinenkin, koska kuvat ja mallit antoivat ideoita vaikka mihin. Tämä oli siis korin isoin iloinen yllätys, vaikka ei siis muita kuin sydämiä sisälläkään.

Debbie Stollerin Stitch'n bitch -kirjojen tekniikkaosuudet ovat minusta antoisia, mutta ohjeosuudet eivät tarjoa oikein mitään. Vaikka ohjeet jäävät tekemättä, niin tekniikkaosuuksien vinkit korvaavat ohjeiden puutteet. Lisäksi kirjan käännös on mitä mainioin. Se tirauttaa aina välillä naurutkin tekstiä tai varsinkin otsikoita lukiessa. Näppärät käännökset on tehnyt Kaija Koirikivi (jee!).

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä on Tampereella vaikuttavan Jonna Hietalan kirja Kerällä. Kirjassa oli paljon hyvää, mutta ehkäpä en oikein enää kuulu sen kohderyhmään. Vaikka yksinkertaiset neuleohjeet kuinka kiinnostaisivat, niin minulla ei ole käyttöä paidoille, joissa on ylisuuret kaula-aukot, tai pipoille, jotka yltävät paljon pään yläpuolelle. Olisipa kiva olla vielä nuori tai edes hyväkroppainen. Kirjan lankavalinnat ovat kuitenkin kiinnostavia, joten tähänkin kirjaan tulee varmasti palattua usein.

Minusta kirjatilaus oli edullinen, kun kirjojen keskihinnaksi tuli alle 10 euroa kappaleelta. Vielä kun löytäisi täpötäydestä kirjahyllystä tilan näille kirjoille. No, tehdään se myöhemmin. Nyt lisätään edelliseen postaukseen pari kuvaa.

I bought six books full of nice pictures, interesting patterns and yarns, good tips and sources of inspiration. Now I would need to carry out a cleaning project to find space for these books in full bookshelves. Maybe later. Now I will add a couple of pictures to the previous entry.

Harrastuksen lieveilmiöitä

Minulla ei ole ollut vielä kovinkaan pitkää aikaa tätä käsityöinnostusta. Olen varmaan vieläkin hieman "kuherruskuukausi"-vaiheessa, kun koko ajan tulee lisää asioita, jotka pistävät ällistyttämään. Aika, jona tein aikanaan kässätöitä, oli sellainen, että ainoat vinkit ohjeista ja malleista tulivat kirjoista, muutamista käsityölehdistä ja satunnaisista kokeneempien kässäilijöiden vinkeistä. Nettimaailma on kyllä muuttanut tämän homman täysin.

Ensimmäisenä törmäsin käsityöblogeihin ja olen edelleen niiden pauloissa. Ihailen blogeista toisten töitä ja hienoja kirjoituksia valokuvineen. Ihmettelen, kuinka nopeasti ihmiset saavat valmista aikaan ja kuinka aktiivisesti he pitävät yllä blogejaan. Blogeista luin uusista tuntemattomista aiheista kuten lankalaihiksista, joiden tarkoituksena on keventää kaappeihin kerääntynyttä lankakuormaa. Teemaan tutustuessa pelkkä ajatuskin lankalaihiksesta tuntui huvittavalta. Kuka ihme nyt ostaisi lankaa etukäteen, jos ei vielä tiedä, mitä siitä voisi tehdä, kun muutenkin kaappitila tahtoo olla kortilla. Ihan pöhkön touhua tuommoinen. Tämän perusteella tein oikein tietoisen päätöksen, että minulla ei kertyisi kaappeihin lankaa tulevaisuuden varalle ja aina olisi kesken maksimissaan kaksi käsityötä (no, tällä hetkellä niitä on kolme, mutta tämä onkin poikkeustilanne).

Toinen ihmettelemäni aihe oli into hankkia käsityökirjoja. Miksi hankkia kirjoja, kun netti on pullollaan erilaisia saitteja jopa ilmaisine ohjeineen. Ensimmäinen oire siitä, että olin itsekin sairastumassa "käsityökirjatautiin" oli se, että aloin kantaa kirjastosta kotiin kaiken mahdollisen virkkaamisesta ja neulomisesta. Mikä tahansa kävi. Käväisin jopa lankavärjäyskirjojen parissa, mutta se vavahdutti minut hereille, että nyt tämä taitaa mennä överiksi ja että koitetaanpa pitää tämä homma mahdollisuuksien rajoissa. Kilokaupalla kirjoja kulki kuitenkin kirjaston ja kodin väliä, ja iltaisin nukahdettiin niiden ääreen. Minulle oli jo noin neljäkymmentä vuotta riittänyt Mary Oljen virkkauskirja ja muuta en ollut tarvinnut. Miksi siis tarvitsisin nytkään mitään muuta.

No, eihän siinä mennyt montakaan kuukautta, kun huomasin itse tilanneeni kuusi käsityökirjaa ja viisi kiloa virkkauslankaa (Novitan Virkkauslanka). Olin siis itse sairastunut lanka- ja kirjahamstraustautiin. On mulla kyllä suunnitelma langoille, mutta tässä on vielä ainakin kolme työtä kesken ennen sitä. (Parhaiten on edistynyt päiväpeitto, josta on tehty jo yli puolet). Mutta silti. Osan kirjoista ostin siksi, että olin jo lainannut ne kirjastosta, joten tiesin ne hyviksi. Osa tuli silti ihan hetken inspiraatiolla. Mutta ei se minusta ollut huono kauppa. Yhden kirjan hinnaksi tuli keskimäärin alle kymppi, joten minusta se ei ollut huono ostos hyvästä lukemistosta. Täytyykin kirjoittaa ihan oma juttunsa näistä kirjoista tarkemmin, kun olen niin tykännyt lukea myös muiden kommentteja lukemistaan kässäkirjoista.

Tässä kuvassa piti olla vain viisi kiloa Virkkauslankaa

 

Viimeisin villitykseni on ollut tutustua naamakirjan käsityöaiheisiin ryhmiin ja instagrammin vastaaviin tileihin. Näistä lyhyt kokemukseni on, että eivät taida olla mun juttu. Instagrammissa on kyllä hienoja kuvia töistä, mutta sitten niiden ohessa on pitkät selostukset, joita pitää skrollata ja joissa ei tyypillisesti ole yhtään välimerkkiä. Ei välimerkkejä, mutta jotain ihmeellisiä hymiö- ja merkkijonoja, joiden merkitystä en ymmärrä. Ovat jotain sellaista kieltä, joiden sanakirja minulta puuttuu. Naamakirjan ryhmät ovat kivoja siltä osin kuin niissä ihmiset esittelevät omia töitään. Mutta sitten on se lukuisa joukko (anteeksi jo etukäteen) täysin uusavuttomia ihmisiä, jotka kyselevät perustekniikkaohjeita (mitähän siellä koulujen käsityötunneilla nykyään opetetaan) tai pistävät muut keksimään, mitä tekisi seuraavaksi (inspiraatiota voi etsiä itsekin) tai lainaavat luvatta muiden kuvia/ohjeita/lehtiä/kirjoja (se on muuten laitonta) tai kyselevät muuten tyhmiä, kun eivät viitsi esimerkiksi tehdä mallipalaa langastaan tai pistää hakusanaansa guugleen (ihan aikuisten oikeasti). Mulla ei vaan ole niin pitkä pinna, että jaksaisin näitä, joten jatkossa pidän mölyt mahassani ja jätän moiset hullutukset, kun ne eivät minulle sovi.

Mutta kun tämän harrastuksen parissa on pitänyt jo muutama kerta pyörtää omatkin puheensa, niin eihän sitä koskaan tiedä, mihin tämä vielä minut kuljettaa. En olisi muutama kuukausi sitten uskonut hurahtavani lanka- tai kirjaostoksiin, mutta niin vaan niistäkin tuli totta. Seuraavaksi löydän itseni varmaan jostain käsityökerhosta. Niin varmaan, mutta "never say never".

PS. Piti ottaa jotain kuviakin tähän juttuun, mutta olivat järjestäneet siihen kohtaan auringonpimennyksen, joten eihän siinä valossa mitään kuvia oteta.

PS2. Lisäsin tähän pari kuvaa myöhemmin. Yritin ottaa kuvaa hamstratuista langoista, mutta tuo yksi olio ilmestyy aina esiin, kun kaivan kameran esiin. Sitä paitsi langat toimivat parhaiten tyynynä.

Lankojen parempi käyttötarkoitus





I was supposed to take a few photos of my new investments: six books and five kilos of yarn, but I could not, as there was some sort of eclipse of the sun happening just when I had the inspiration. That is so typical with my luck. Edit: I added a couple of picture of the yarn later. As you can see, it´s impossible to take a camera out without attracting the hairy creature. Besides the yarns make a much better pillow than anything else.  

Koskettavia kohtaloita Afganistanista

Kun jostain kirjasta tehdään elokuva, minulla yleensä herää kiinnostus sitä kirjaa, ei niinkään sitä elokuvaa kohtaan. Näin kävi jälleen Leijapoika-kirjan kohdalla. Kirja kertoo kahdesta pikkupojasta, jotka ovat toisaalta niin samanlaisia, mutta toisaalta erilaisia. He kuuluvat eri yhteiskuntaluokkaan, joten heidän ystävyytensä joutuu koetukselle. Kirja sijoittuu Afganistaniin, tarkemmin sanottuna Kabuliin. Tarina ei ole mitään lastenleikkiä, sillä yhteiskunnasta paljastuu sen varjopuolet hyvinkin raa'alla tavalla. 

Vaikka tarina on rankka, se nostatti kiinnostuksen kirjailijaa kohtaan. Kävi ilmi, että kirjan kirjoittaja Khaled Hosseini on alun perin kotoisin Afganistanista, mutta hän asuu ja toimii nykyisin jenkeissä. Kuvaukset Afganistanista ovat kuitenkin niin uskottavia, että jotenkin lapsuusvuodet kyseisessä maassa välittyvät tarkoista kuvauksista ympäristöstä makuineen ja tuoksuineen niin, että luodut maisemat ja tunnelmat ovat hätkähdyttävän uskottavia.

Hosseinilta tuli luettua heti perään myös toinen hyvä kirja Tuhat loistavaa aurinkoa, mikä oli myös vaikuttava lukukokemus. Toinen kirja oli vielä ensimmäistäkin rankempi ja paneutuu naisten asemaan Afganistanissa. Myös hänen kolmas kirjansa Ja vuoret kaikuivat pitää kyllä ottaa lukulistalle. Jos kaipaat kepeää kevätlukemista, älä valitse näitä kirjoja, mutta jos raskaampi linja käy, niin nämä kannattaa lukea.

Very often when there is a new film published I get interested in the story and the book behind it. That is what happened with the Kite Runner by Khaled Hosseini. This reading experience encouraged me to read also Thousand splendid suns by the same author. I will definately read his third book And the mountains echoed at some point, too.

Ei mikään turha kirja Emmiltä

Nyt kun on niin monta keskeneräistä käsityötä kesken eikä niistä oikein ole muuta raportoitavaa kuin että edistyvät kukin tahdillaan, niin voisin laittaa vaihteeksi viestiä luetuista kirjoista. En taida edes viitsiä raapustaa sanasia kirjoista, jotka ovat menneet "toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos" eli eivät ole jättäneet kummoistakaan jälkeä sisuskaluihin, vaan ravistan muutaman rivin teoksista, jotka ovat aiheuttaneet jotain sisäistä liikehdintää. Sellaiset kirjat ovat hyviä, joista muistaa vielä pitkän ajan jälkeenkin, että kannattipa lukea.

Emmi Itärannan Teemestarin kirja on luokiteltu tieteiskirjallisuudeksi, mutta minusta se ei tee oikeutta tälle kirjalle ja sen tarinalle. Tieteiskirjaksi tämän tekee ehkä se, että se sijoittuu tulevaisuuteen. Mutta niinhän teki aikanaan Orwellin 1984:kin. Kirjoissa on jotain samaa. Mutta jos Orwellin kirja on villi ja väkivaltainen, Emmin kirjan perusvire on paljon inhimillisempi, vaikka kyllä siinäkin on ihmisen pahuus läsnä. Ehkä nämä kirjat osuvat samaan lauseeseen siksi, että ovat molemmat dystopioita (haa, opin uuden sanan). Dystopia on kuulemma epätoivottava tulevaisuus, jossa yhteiskunta on kehittynyt epätoivotulla tavalla. Juuri siitä Teemestarin kirjassa on kyse. Kirja käsittelee tulevaisuutta pessimistisen realistisesti.

Emmin kirjan englanninkielinen nimi on Memory Of Water, joka viittaa tarinan aikaan, jolloin vedestä on tullut lähes kadonnut hyödyke. Ensin päähenkilön isä ja sittemmin päähenkilö itse toimivat kylässään teemestareina, joten veden puute on ammatissa ilmeinen ongelma. Mutta juoneen liittyy tietysti salaisuus, jota ei kannattane paljastaa tässä. Kun vesi aina vain vähenee, ongelmat lisääntyvät. Kirja käsittelee vaikeaa aihetta läheltä ihmistä. Tarinan loppu oli ainakin itselle yllätys. Vaikka tarinan aihe oli ahdistava, lukukokemus oli silti positiivinen.

Some books are just better than others. The bad ones are not worth writing anything, but I could write a few rows of those that have touched my soul. One of those books has been Memory of Water (Teemestarin kirja) by Emmi Itäranta, which is a dystopia telling a story of time when water has become a scarce commodity.

Pitkä päiväpeittoprojekti edessä

Tammikuussa tuli laitettua alulle useampiakin projekteja. Kun tuo suunnittelu ja ideointi on usein koko projektin parasta antia, niin siitä pitää ottaa kaikki irti. Tammikuun postauksessa mainittu taulu intoutti aloittamaan takkahuoneen maton lisäksi myös sängynpeitteen teon samaiseen huoneeseen. Peitteen värisävyt tulivat seinälle ripustetusta Vallilan kangastaulusta, joten värien valinnalla ei tarvinnut vaivata pientä päätään.

Kaikki sävyt löytyivät helposti markettien hyllyistä, kun sopeutui siihen, että värien ja sävyjen on löydyttävä 7 Veljestä langoista. Langaksi halusin mahdollisimman luonnollisen materiaalin, koska sängyllä loikoilee enimmäkseen koira. Akryylilanka, joka ehkä muutoin olisi peitteeseen ok, käsittääkseni sähköistyy, mutta en halua koiralle napsauksia, kun se köllii ja kellistelee sängyllä. Toisaalta 7 Veljestä langan tekokuitu tekee lankaan sellaista kestävyyttä, jota se tässä kaipaa juuri siitä samasta syystä. Koira saattaa raapia joskus petiään, joten langan täytyy kestää tämä. Toivottavasti materiaalivalinta oli oikea.



Villalangat sängynpeitteeseen

Muut sävyt tuntuivat ihan hyvältä, mutta en ollut yhtään innoissani sarjan beigestä. Se on sellainen minusta likainen väri, mutta parempaakaan ei ole nyt tarjolla. Toisaalta väri on semmoinen "luonnollinen", joten se saa nyt kelvata. Muut värit ovat minusta oikein mukavia: luonnonvalkoinen, neljä eri harmaata, farkun sininen ja vaalean sininen.



Aaltoja (ripple pattern)

Mallia mietin pitkään. Minua on kutkuttanut pitkään tehdä jotain kuusikulmioista, mutta tuon mallina olleen taulun aihe on enemmän tuollainen luontojuttu kuin mikään graafinen asetelma. Siksakkiakin mietin, mutta sekin on mielestäni liian jyrkkä muoto tähän. En myöskään halunnut reikäistä mallia, kun juuri niihin koloihin koiran kynsi voisi tarttua. Niinpä mentiin meriaiheisesti aaltoa päin (ripple pattern), josta löytyy minusta ihanat kuvat ja ohjeet attic24-blogista. Halusin hitusen pidemmän aallon kuin attic24:n mallissa, joten mulla on kavennysten ja lisäysten välillä viisi pylvästä neljän sijaan. Muutin aaltojen suuntaa siten, että molemmat reunat päätyvät "alas". Näin päin päättyvä reuna oli minusta helpompi toteuttaa kuin se, jossa reuna päätyy "ylös". Tässä välttyy ikävältä ketjusilmukan reiän hakemiselta, kun jokaisen pylvään saa tehdä oikeaan silmukkariviin, eikä käännöksen ketjuun. Toivottavasti ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Kun edessä oli oletettavasti pitkä projekti, maltoin kerrankin tehdä myös mallipalan. Siinä kokeilin, miten sommittelisin raidat ja värit keskenään. Halusin sekoitella eri levyisiä raitoja, millä saisin tietyt värin yliedustettua skaalassa. Halusin myös tehdä myös minipieniä raitoja, mutta kiinteät silmukat eivät toimineet pylväiden joukossa. Yhdestä kerroksesta tuli liian kapea ja kahdesta liian leveä. Kapeaan raitaan käytetty silmukka oli loppujen lopuksi joku ihmeen venytetty ketju- tai kiinteä silmukka tai mikä se nyt olikaan. Jostain perustekniikkakirjasta löysin sellaisenkin. Ei ole tullut ennen käytettyä sellaista, mutta tähän se vaikutti oikealta ratkaisulta. Kannattaa siis aina välillä palata ihan niihin perusjuttuihin, kun niistä saa työkaluja erilaisten ongelmien ratkaisuun.




Mallipala esikuvansa oikeassa laidassa

Mutta nyt on kasassa saavillinen lankakeriä, koukku ja mallipala. Sitten ei tarvitse virkata kuin reilu kaksi metriä moista mallia riittävän leveänä. Aika pitkä projekti siis. Eikun virkkaamaan. Saapa nähdä, milloin tämän työn voi kuitata keskeneräisestä valmistuneiden pariin. Varsinkin kun on ne kaksi muutakin projektia (matto ja villapaita) työn alla.

I want to make a blanket for a sofa used mainly by  the dog. This demanding user requires high quality solutions for the bed cover: natural material (wool), no holes in the pattern (the nails might slip into them too easily) etc. As the starting point for this work is the painting on canvas, it was easy to select the colours. This is shouting for waves instead of zig-zag or other more graphical pattern. This is definately a long project, as it requires crocheting for over two meters. 

Paitaa pukkaa

Mieluisesta swetarista otettiin malli itselle tarkoitettuun neulottuun villapaitaan. Osviittaa otettiin myös Novitan perusohjeesta naisen neulepuseroksi, joka on tosin tehty aivan toisesta langasta. Kun tässä on jonkinlainen sininen kausi meneillään, tuntui soveliaalta ottaa pääväriksi Novitan 7 veljestä langan vaaleansininen sävy (väri 127). Jotakin jujua piti keksiä tähän(kin) tekeleeseen, ja tällä kertaa se jokin oli valinta tehdä mohairlangalla (valkoinen Anisia) ohuita raitoja muutoin yksiväriseen neuleeseen.

Paitalangat

Kun mallia piti soveltaa, tuntui viisaalta tehdä mallitilkku. Tosin en tiedä, kuinka viisasta se oli tässä tapauksessa, kun tein sen eri kokoisilla puikoilla kuin millä lähdin tekemään lopullista versiota. Mutta tämmöinen höpsistely sopii pitkästä aikaa ensimmäiseen villapaitakokeiluun. Mallineule osoitti, että mohairlangan laitto mukaan ei tuonut ihan niin selkeää vaihtelua pintaan kuin oletin, mutta toisaalta tämmöinen hempeäkin vaihtelu on ihan ok. Mietin jonkin verran sitä, kannattaako tämmöisen ulkonäköseikan takia tehdä muutoin konepestävästä puserosta käsin pestävä, mutta tämä oli kuitenkin ratkaisuni tällä kertaa.

Mallitilkkua

Ihanat puiset pyöröpuikot paidan pinnalla

Halusin tehdä helman sivuihin pienet halkiot kuten malliswetarissakin, joten tein alun suorilla puikoilla. Aloitin sekä taka- ja etukappaleen rinnakkain ja tein molempien reunaan sileää neuletta. Väliin tein yhden nurjan kerroksen, jonka kohdalta käänsin reunan kaksinkerroin. Se taipuu silloin paljon nätemmin kuin ilman nurjaa kerrosta. Ajattelin, että taitettu, kaksinkertainen reuna toisi lisäpainoa helmaan ja vetäisi sitä päällä ollessa alaspäin. Mene ja tiedä. Aika näyttää.

Kun reuna oli tehtynä, yhdistin etu- ja takakappaleet pyöröpuikoille ja sitten homma eteni ihan suihkinalla, kun sai tehdä pitkään pelkkää sileää. Seitsemästä kerroksesta kahdessa oli mukana mohairia, joten pintaan syntyi hentoinen raita. Kuljetin lankaa kutimen mukana niin, ettei raidoista tullut ylimääräistä pääteltävää. Vasta hihansuiden kohdalla tuli pätkittävää, kun mohairkerä oli raitojen kohdalla aina väärässä päässä kudinta. Sen siitä saa, kun tekee raitasuhteen 2/7. Päädyin tähän suhteeseen laskeskelemalla menekkiä ja koittamalla arvioida, mihin raitamäärään lanka riittäisi. Jotain laskelmassa meni pieleen, koska nyt näyttäisi siltä, että lanka olisi riittänyt paksumpaankin raitaan.

Vielä hihaton paita

Vielä pitäisi sutaista paitaan hihat, ja sitten tämä tekele olisi viimeistelyä vaille valmis. Minusta nuo hakaneuloin kiinnitetyt saumat olisivat kyllä toisaalta aika kivat. Välttyisi ainakin siltä ompeluvaiheelta.

This will become a wollen sweater like the cotton one that I used to have for years. As I am living some kind of blue season, this light blue colour seemed like a natural choice. Two out of seven rows have a white mohair yarn next to the wollen one. It would be nice to get the sleeves ready, too. 

Taulusta mattoon

Kuten oli jo aiemmin puhetta, Edelfeltin taulusta suunnistetaan kohti sini-harmaa-beige -sävyistä takkahuoneen mattoa. Sen suunnittelu onkin ollut pitkä ja monivaiheinen projekti ennen kuin toteutus alkaa hahmottua. Ensimmäinen haaste oli materiaali. Ihan ensimmäisenä ajattelin tehdä maton ontelokuteesta, kun se oli tullut tutuksi ennen joulua. Mulla oli pari vyyhteä ontelokuitua, jolla testasin materiaalin valmistelua virkkauskäyttöön. Kun tajusin, että materiaali kutistuu reippaasti pesussa, halusin kokeilla, miten kutistaminen onnistuu pesukoneessa ja kuivausrummussa. Ja onnistuihan se - toisaalta. Pesin ensin vihreän vyyhdin, ja hermoa alkoi kiristää, kun näin, millaiselle sökkyrälle vyyhti meni rummussa. Jos edessä olisi matollisen verran kudepyykkiä, vyyhtien oikominen vaatisi pidempää pinnaa kuin mikä mulle on suotu. Sitten mentiin suunnitelmaan B, joka vaatikin pidempää valmistelua.

Sotkuista vihreää, mutta pesupussin ansiosta suorempaa beigeä

Virkkasin valkoisesta minikuteesta vyyhdille pesupussin, jossa pesin beigen vyyhdin. Tein pesupussiin pitkän nyörin, jolla solmin pussin riittävän tiukalle vyyhdin ympäri. Pussi pyöri mukana myös kuivausrummussa. Kun levitin lähes kuivan vyyhdin vielä rättipatterille, poistin pesupussin vyyhdin päältä. Heti näki, että vyyhti oli lähes sellainen kuin se oli ollut ostettaessa paitsi, että kutistunuthan se selvästi oli. Jatkossa pesen vyyhdit aina näin, jos tulen tehneeksi niistä jotakin. Ei sen pesupussin olisi tarvinnut olla niin vahvaa materiaalia kuin mitä minikude on, mutta sitä sattui olemaan mulla saatavilla, joten mun verkkokassi on nyt sitten sitä.



LP-lankakeriä ja linssilude, jonka lelukori on nyt väliaikaisesti muussa käytössä (sori)

Makustelin materiaaleja matonkudekaupoissa ja päädyin lopulta ostamaan ontelokuteet Tampereen Poppanavakasta. Kuteet olivat mielestäni siellä kohtuuhintaisia verrattuna moneen muuhun paikkaan, ja halusin ostaa kuteet kuitenkin niin läheltä, että pääsisin hypistelemään niitä ennen ostopäätöstä. No, kuinkas sitten kävikään. Kaupan valikoimista löytyikin yksivärinen LP-tyyppinen kude aika pitkillä lenksulangoilla, mutta siinä oli mun työhön juuri sopivat värit. Juttelin myyjän kanssa ja kyselin, millaista kude olisi virkata. Tästä ei oikein ollut kokemusta, joten loppujen lopuksi otimme molemmat sitä koevirkkaukseen. Ensimmäiset yritykset olivat karmaisevat, ja myyjäkin sanoi samaa. Oletteko koskaan virkanneet sokkona? Kudetta virkatessa ei nähnyt yhtään, mitä oli tehnyt! Ja purkaminen oli vielä vaikeampaa kuin tekeminen. Siinä tuli aika monta iltaa väkerrettyä kuteen parissa. En kuitenkaan halunnut luovuttaa, koska oli rakastunut kuteen väreihin ja sävyihin. Ajan kanssa homma alkoi toimia, kun tottui siihen, että virkkaus menee käsikopelolla eikä silmillä. Myyjäkin oli saanut mallivirkkauksen tehtyä, joten liikkeestä löytyy nyt mallimatto kyseisestä materiaalista.

Koepaloja

Enää ei ollut kuin yksi haaste: millaisella mallilla mentäisiin. Kuteen olomuoto oli huomioitava mallissa. Koska pelkään käsieni jaksamista raskaan maton kanssa, haluan ilman muuta tehdä palamaton. Tein aika monta erilaistakin testipalaa, jotka pikku hiljaa ohjasivat oikeaan suuntaan. Aika pian tuli selväksi, että en halua paloihin reikiä. Ympärivirkattu palakaan ei tuntunut täydelliseltä - ja täydelliseen tietysti tähdätään. Sitten tein neliöt edestakaisvirkkauksella: *1ks, 1 kjs* 1ks jne. ja toisella kierroksella sitten päinvastoin *1kjs, 1ks kaareen* 1kjs jne. Tämä vaikuttaisi mahdolliselta mallilta. Testasin myös palojen yhdistämistä, mutta vieläkään en tiedä, miten loppujen lopuksi sen teen. Tämä on ollut jo toistaiseksi työläs prosessi, mutta olen vielä toiveikas lopputuloksesta. Muutama pala on valmiina, ja niiden teko ei kestäkään kovin kauan, joten sen puolesta tästä voisi vaikka virkattu mattokin syntyä.



Hyväksytyt mallipalat

Heading from the painting towards the rug. It has been a long process with the selection of colours, materials and pattern. My projects are always actively accompanied by the Dog, who thinks that he should be photographed instead of these stupid wefts, which are now all over the place - they have taken over even the toy basket. Poor Dog!

Tammikuu on suunnittelukuu

Tässä kuussa ei taida syntyä paljoa valmista, mutta monta uutta työtä on kehittelyn alla. Kun on ollut pitkän aikaa tekemättä käsitöitä, niin tietämättään takaraivoon on keräytynyt monta monituista ideaa ja ajatusta, joita voisi toteuttaa. Niin paljoa käsityöpurema ei ole vielä iskenyt, että haluaisin tehdä töitä pelkästään tekemisen ilosta, mutta se varmaan johtuu pelkästään siitä, että noita ihan oikeita tarpeitakin on kasaantunut. Tulee ihan mieleen, että pitääkö tässä vähän jarrutella, ettei inspiraatiokaivo tyhjene. Mutta tuskinpa siitä niinkään käy, vaan eiköhän sitä aina tule joku inspiraation lähde uutta työtä varten.

Kun seuraa muiden kanssasisarten (missä muuten veljet?) kässäblogeja, on niistä ammennettavissa monenlaista oppia. Minulla ei mielestäni ole tilaa varastoida kilokaupalla ylimääräistä lankaa, vaan yritän säilyttää malttia siinä, että ostan materiaalia vain työn alla olevaan hommaan. Jossain vaiheessa näistä tietysti kertyy ylijäämiä varastoon, mutta koitan nyt mahdollisuuksien mukaan toteuttaa ekologisuutta tässäkin, niin että varastot pysyisivät hallinnassa. Vaikeaa se on, kun kaupoissa on niin kiinnostavan tuntuisia materiaaleja, jotka pitäisi saada mukaan heti. Mutta on ollut tehtävä tietoinen päätös, että etukäteen lankoja ei hamstrata. Toinen tietoinen päätös on tehty siitä, että työn alla saa olla vain kaksi työtä kerrallaan. Tunnen itseni riittävän hyvin tietääkseni, että näistä molemmista tekisi mieli laistaa, mutta koitetaan nyt näillä "säännöillä" edetä tässä harrastuksesta. Tulee paremmin sitten valmistakin.

Inspiraation lähde: taulusta kohti mattoa ja päiväpeittoa

Mutta asiaan: Ostimme takkahuoneeseen X vuotta sitten sen väreihin sopivan maton. Kuinkas sitten kävikään: matto ei tainnut olla paikoillaan kuukauttakaan, kun koira oksensi matolle. Mattoon jäi sitten tahra, ja lattia on peitetty milloin milläkin. Viime syksynä näin kaupassa Vallilan kankaan Leikkiviä poikia rannalla, joka on tehty Albert Edelfeltin maalauksen pohjalta. Maalaus on muuten äänestetty vuonna 2013 Suomen kaikkien aikojen merkittävimmäksi maalaukseksi. Se on siis ohittanut Haavoittuneen enkelin (Simberg) ja Taistelevat metsot (von Wright). Minulle tämä ei ollut valintakriteeri, vaan se, että kangas sopi täydellisesti takkahuoneemme väreihin. Ostimme kankaan ja teimme siitä "taulun" ripustamalla se yksinkertaisesti verhotankoihin. Istuskelin monta kertaa katselemassa taulua ja keksin, että voisin tehdä samoilla sävyillä huoneeseen maton. Siitä alkoi pitkä suunnitteluprosessi, joka on vieläkin kesken. Tämä on virkattu matto on projekti numero 1.

Kun ratkesi, että matto-ongelma voisi ratketa, tuli mieleen, että myös saman huoneen sängynpeiteongelma pitäisi ratkaista. Sängyllä on nyt keltainen, liian kapea peite, joka ei tahdo pysyä kunnolla paikoillaan. Siihen pitäisi saada sävyihin sopiva päiväpeite, jolla koira voisi sitten kölliä. (Tämä sänky on ainoa, jolle koira saa mennä lupaa kysymättä). Tästäpä tuli suunnitteluprojekti numero 2.

Jo edellisessä postauksessa puhuin villapaidasta, jonka mallin otin vanhasta swetarista. Tämä on siis päässä pyörivä projekti numero 3. No, siinähän ne sitten menivät omat säännöt roskakoriin, kun useampia töitä pyörittää yhtä aikaa. Voihan sitä yrittää perustella esimerkiksi sillä, että aina pitää olla virkkaus ja neule yhtä aikaa työn alla, niin niitä voi sitten vaihtaa, kun kädet väsyvät yhteen tekniikkaan. Seli, seli.

Värimaailma näihin kaikkiin tuleviin töihin otetaan takkahuoneen sisustuksesta ja taulusta, kun se nyt miellyttää silmää kovasti. Seinien väri on Tikkurilan Tunne Väri -kartan sävy Lemmikki (H353), joka on säilynyt vuosienkin jälkeen tykättyjen värien listalla. Toivottavasti nyt ei pukkaa taivaan sinistä joka paikkaan niin paljoa, että siihen kyllästyisi. Pitää palata näihin suunnitelmiin, kun hieman täsmentyvät.

January is time for planning. A very famoush Finnish painting by Edelfelt illustrating some kids playing in the sand is now my source of inspiration for a carpet and bedcover. This seems to be a period of this light blue colour, as I will use it in a pullover, too.

Kaulaliinan toisinto

Käsityölle hyvä lähtökohta on toimiva vaate tai asuste, josta voi ottaa mallia oman version tekemiseen. Mulla on vuosia ollut kaupasta ostettu kaulaliina, jonka keskellä on kaksinkertainen osio, jonka läpi voi pujottaa sen toisen pään liinasta. Näin se pysyy lähellä kaulaa lämmittäen sitä niin kuin pitääkin. Kun liinan saa solmittua tällä tavalla, se ei myöskään irtoile ja putoa, vaan pysyy siististi paikoillaan. Näin ollen otin oman kaulaliinani malliksi, kun halusin tehdä Kullalle samanlaisen kaulan lämmittimen.



Kullan kaulaliina
Lanka: 7 Veljestä, 044 - grafiitti
Puikot: 3½
Ohje: oma, mallina toinen kaulaliina

Kaulaliinan materiaaliksi valikoitui 7 Veljestä lanka (väri: 044 grafiitti). Se on minusta väriltään ihana, hieman epätasainen tumma harmaa, josta on vaaleampiakin hahtuvia. Tasainen musta olisi ollut tylsä, mutta tumma grafiitti sopii mustienkin vaatteiden kanssa. Matsku mietitytti siinä mielessä, että Kullan hipiä on aika herkkä kutisemaan villaisissa vaatteissa, mutta menköön nyt tämän kerran. Tässä saa nyt taustalla ollut lämmin ajatus painaa jonkin verran. Neulottu kaulaliina on voitava pestä, joten langan konepestävyys oli tällä kertaa tärkeää. Tehdään sitten uutta putkeen, jos kutisee liikaa, kaulaliinaa tulee pidettyä, ja malli on mieluinen.

Hieman piti miettiä, miten tehdä se kaksinkertainen osio, johon tuikataan toinen pää huivista, kun se on kaulassa. Lopulta toteutus ei ollutkaan ollenkaan vaikea. Kun päiden ja keskiosan neulos on 2o, 2n joustinneuletta, niin kaksinkertaisen pätkän luomiseksi erotin "oikeat ja väärät" silmukat toisistaan kahdelle puikolle, joita jatkoin sileänä neuleena molemmin puolin riittävän pitkän matkan. Kun reikä oli riittävän suuri, yhdistin silmukat jälleen yhdelle puikolle 2o, 2n. Helppoa kuin heinänteko. No, onhan se sitten, kun on keksinyt, miten homma tehdään ja toteutuskin on jo pulkassa.

Ihanan epätasaista pintaa

Menossa on nyt muutenkin "otetaan mallia toisesta vaatteesta" -kausi. Mulla on yksi enemmän kuin loppuun pidetty swetari, jonka malli ja materiaali on niin mieluiten, ettei paidasta ole raaskinut luopua, vaikka kangas on jo pinttyneen tahriintunut. Lempivaate on aina lempivaate. Mutta keksin, että tästä otetaankin kaava kudottuun puseroon. Vaikka nettiä on tullut jonkun verran selattua, niin en ole onnistunut löytämään toivotunlaista ohjetta puseroon, niin pitää sitten kehitellä sitä itse. Saapa nähdä, mitä siitä tulee.

If one has a functional accessory, it can be used as a reference when making an own version. I found some yarn with graffiti colour, which looked very nice in the pattern. I hope my Darling likes it, too, as this scarf is made for him.