Jos ei kässätyöt nappaa, niin ota käteen kirja. Luin dekkarin, jota kelpaa kyllä suositella vaikkapa kesälukemistoksi. Kesähän on kätköilyn ja dekkareiden kulta-aikaa. Niinpä uskallan mainostaa Ursula Poznanskin kirjaa VII5I, jossa nuo kaksi kesään liittyvää asiaa yhdistyvät hienolla tavalla.
Kirja liikkuu kätköilyn maailmassa ja voisi toimia vaikka oppaana kyseiseen harrastukseen, koska siinä myös selitetään teemaan liittyviä termejä yksi toisensa jälkeen. Kyse ei kuitenkaan ole oppikirjamainen, vaan teema aukeaa pikku hiljaa, kun kirjan päähenkilö pääsee tai joutuu tutustumaan kätköilyn saloihin työnsä kautta.
Kirjan kansi lupaa jo paljon, siinä lukee: "Suuren luokan psykologinen trilleri, joka yllättää jokaisella käänteellään". En ole koskaan ymmärtänyt termiä "psykologinen trilleri", mutta jos se tarkoittaa näin hyvää kirjaa, niin kutsuttakoon sitä miksi tahansa. Trilleri kirja on joka tapauksessa, ja ruumiita (siis useita) on luvassa. Monta potentiaalista murhaajaakin vilahtaa juonen käänteissä, mutta lopputulos onnistuu silti yllättämään. Luin kirjan parissa päivässä, kun ei sitä malttanut laskea käsistään. Pistä viestiä, jos kirja saa sinut innostumaan.
Sitten pari muuta päivitystä: Pihalla ei enää kuki lumipalloheisi, kun sen hento kukinta loppui sateen ja tuulen myötä. Ensimmäinen erä penkissä olevista mansikoista meni räkättirastaiden suihin ennen kuin saimme viriteltyä esteeksi aidan. Melkoiset orgiat niillä ilmeisesti oli ollutkin, sillä piha oli melkoisessa siivossa niiden jäljiltä. Kesken ollut kässätyö on valmis, mutta odottaa pingottamista. Viimeksi tätä odotusvaihetta kesti pari viikkoa. Katsotaan, meneekö nyt enemmän vai vähemmän. Vaara on, että aika pitenee, jos kelit suosivat. Mutta ehkä jossain vaiheessa on vaihteeksi luvassa taas kässäuutisia.
If you want to read a great book, read VII5I (FÜNF) by Ursula Poznanski. That is a good thriller and just right as summer reading. Geocaching is a strong theme in the book. I read it in two days, as I could not let it off my hands, as the plot was so interesting. Please, let me know, if you the book hooked you as well. There is hope that the next posting will be about crocheting as there is one ready piece waiting to be finalized.
perjantai 17. heinäkuuta 2015
tiistai 30. kesäkuuta 2015
Kesäkuu oli kätköilykuu
Kesäkuu kaikessa koleudessaan oli täydellinen kätköilykuukausi. Kässätyöt jäivät vähemmälle, kun tuntui, että kädet eivät nyt oikein kestä virkkaamista, ja kesken olevat työtkään eivät juuri nyt inspiroi. Antaa niiden nyt hautua ja odottaa aikaa parempaa. Vietetään laatuaikaa nyt kätköillen, kun hieman huonompi kesäsää on siihen harrastukseen parempi kuin oikein semmoinen oikein hyvä kesäsää.
Jossain vaiheessa tuli selailtua geokätköilyhaasteita ja silmiin sattui sellainen, jossa on tavoitteena kerätä kätköjä eri kunnista. Niinpä aloin pikku hiljaa kehitellä ajatusta matkasta, jolla saisi kerättyä haasteeseen sopivia purkkeja. Matka toteutui, ja siitä tulikin kunnon kätköilyreissu: parissa viikossa tuli käytyä noin 30 kunnassa ja logattua yli 80 kätköä. Matkalla tuli tutustuttua myös traileihin eli reitteihin, joille on ripoteltu kätköjä poikkeuksellisen tiheästi. Yksi trail kuljettiin autolla ja toinen kävellen. Se jälkimmäinen olikin huomattavasti mielekkäämpi, joten toivottavasti sellaisia tulee vastaan enemmänkin jatkossa. Se alunperin motivaattorina toiminut haaste on edelleen kesken, joten tehtävää riittää loppukesäksi sen parissa. Suomessa riittää niin hienoja paikkoja ja maisemia, että niissä kyllä kelpaa matkustella enemmänkin.
Kesäkuusta tuli kuitenkin meidän ennätyskuukautemme, kun kuukauden aikana tuli kerättyä 100 kätköä. Jotkut hakevat tuon määrän päivässä, mutta meille se on kova tulos kuukaudessakin. Suunnattoman monta kivaa hetkeä sai taas viettää harrastuksen parissa tässä kuussa.
Pihalla ei ole juuri tullut vietettyä aikaa, kun on ollut niin koleaa. Totean sen siitä huolimatta, että lähes kaikki seuraamani bloggaajat valittavat tätä samaa asiaa. Eräänä iltana oli kuitenkin upea auringonlasku, ja pihassamme olevan lumipalloheiden kirkkaan valkoiset kukat ottivat vastaan auringon hehkun. Pensasparka huutaa armoa raskaiden kukkien painosta, mutta tiedän, että se tänäkin vuonna selviää siitä ja saa takaisin sille kuuluvan muotonsa, kun kukinta on ohi. Mutta ei mennä asioiden edelle. Nautitaan nyt kukintavaiheesta, kun vielä voidaan.
This month became the record month in geocaching, as the total number of geocaches logged this month is exactly 100 caches. Some people collect that in a day, but for us it is a big number even in a month. The weather has been perfect for geocaching, but not for spending a lot of time outdoors. It is a pity as one of the bushes in our yard is now full of flowers. The poor bush does not have its normal shape now, but it will recover when the short flowering phase is over.
Jossain vaiheessa tuli selailtua geokätköilyhaasteita ja silmiin sattui sellainen, jossa on tavoitteena kerätä kätköjä eri kunnista. Niinpä aloin pikku hiljaa kehitellä ajatusta matkasta, jolla saisi kerättyä haasteeseen sopivia purkkeja. Matka toteutui, ja siitä tulikin kunnon kätköilyreissu: parissa viikossa tuli käytyä noin 30 kunnassa ja logattua yli 80 kätköä. Matkalla tuli tutustuttua myös traileihin eli reitteihin, joille on ripoteltu kätköjä poikkeuksellisen tiheästi. Yksi trail kuljettiin autolla ja toinen kävellen. Se jälkimmäinen olikin huomattavasti mielekkäämpi, joten toivottavasti sellaisia tulee vastaan enemmänkin jatkossa. Se alunperin motivaattorina toiminut haaste on edelleen kesken, joten tehtävää riittää loppukesäksi sen parissa. Suomessa riittää niin hienoja paikkoja ja maisemia, että niissä kyllä kelpaa matkustella enemmänkin.
Kesäkuusta tuli kuitenkin meidän ennätyskuukautemme, kun kuukauden aikana tuli kerättyä 100 kätköä. Jotkut hakevat tuon määrän päivässä, mutta meille se on kova tulos kuukaudessakin. Suunnattoman monta kivaa hetkeä sai taas viettää harrastuksen parissa tässä kuussa.
 |
| Lumipalloheisipensas meinaa ratketa kukkien painosta |
Pihalla ei ole juuri tullut vietettyä aikaa, kun on ollut niin koleaa. Totean sen siitä huolimatta, että lähes kaikki seuraamani bloggaajat valittavat tätä samaa asiaa. Eräänä iltana oli kuitenkin upea auringonlasku, ja pihassamme olevan lumipalloheiden kirkkaan valkoiset kukat ottivat vastaan auringon hehkun. Pensasparka huutaa armoa raskaiden kukkien painosta, mutta tiedän, että se tänäkin vuonna selviää siitä ja saa takaisin sille kuuluvan muotonsa, kun kukinta on ohi. Mutta ei mennä asioiden edelle. Nautitaan nyt kukintavaiheesta, kun vielä voidaan.
This month became the record month in geocaching, as the total number of geocaches logged this month is exactly 100 caches. Some people collect that in a day, but for us it is a big number even in a month. The weather has been perfect for geocaching, but not for spending a lot of time outdoors. It is a pity as one of the bushes in our yard is now full of flowers. The poor bush does not have its normal shape now, but it will recover when the short flowering phase is over.
torstai 11. kesäkuuta 2015
Antaa kesän tulla
Kesän kukkaistutukset on tänä vuonna tehty hieman tavallista myöhemmin, kun on ollut niin kylmää. Tänään sain kieputeltua ritilään mustasilmäsusannat, jotka ilahduttavat meitä kukkasillaan vuodesta toiseen. Muutkin "pakolliset" kasvit ovat jo purkeissa, joten antaa kesän tulla.
Omenapuissa on tänä vuonna valtaisan upea kukkaloisto, mutta pölyttäviä hyönteisiä ei näy missään. Syksyn sato on näillä näkymin hyvin pieni, mutta meidän puista omenoista on muutoinkin ollut enemmän iloa silmille kuin suille. Noita puiden kukkia voisi tuijotella loputtomiin ja tuoksutella niistä lähtevää aromia.
Minulla oli viime viikolla mahdollisuus askarteluun, ja tavoistani poiketen tulin myös tarttuneeksi tilaisuuteen. Tarjolla oli vaikka minkälaisia kauniita malleja askarteltavaksi. Aikani niitä tuumattuani tartuin rautalankaan ja aloin muokata siitä sydämen mallista ovikoristetta. Muutama kuultava oranssin sävyinen helmikin tarttui sydämeen, jonka keskuksen koristeeksi tuli puurenkaita ja vielä muutama helmi. Sydämeen tuli kyllä ripustuskoukkukin, mutta kotona totesin, että se ei tarvitsekaan sellaista, joten se sai sitten lähteä.
Rautalangan vääntely oli niin kivaa, että seuraavaksi oli keksittävä työn alle jotain samasta materiaalista. Mietin kesää ja sen merkkejä. Ensimmäisenä tuli mieleen perhonen, joten siitä sitten vaan perhosta vääntelemään. Minulla oli kyllä paperikoristeisiin tarkoitettu malliperhonen, jota käytin "muottina", mutta suurimmaksi osaksi piti muoto ja taittelu säveltää oman taidon mukaan. Yllätin ihan itsenikin, kun perhosesta tuli minusta ihan kiva. Nyt se lentelee sopivasti tuulessa koristaen persiljapurkkia, jossa ei näy vielä taimenen alkuakaan. Retiisit ovat sentään komeasti pinnalla (takana) ja perhosen oikealla puolella on tämän vuoden amppelitomaattimme. Viime vuotinen oli niin satoisa, mutta samanlaista ei löytynyt tänä vuonna mistään. Kokeillaan sitten tämmöinen ihan eri maata oleva yksilö, josko siitä irtoisi iloa syksymmällä.
Pihaan kaivattaisiin tosiaan niitä eläviäkin pölyttäjiä. Mansikankukkia on vaikka muille jakaa, mutta ei taida niistäkään olla pitkää iloa, jos ei mehiläisiä ja muita öttiäisiä ala pian ilmaantua. Mansikat olivat alun perin amppelimansikoita, mutta ne ovat vuosien varrella lisääntyneet niin runsaasti, että pääsivät viime syksynä penkkiin talvehtimaan pysyvästi. Olkoot siinä, kun penkille ei ole mitään tähdellisempääkään käyttöä.
I had the chance to make decorative stuff for myself. What I came up with was a heart with a little bit of bling, bling. It is supposed to make the door look nicer. I also came up with a butterfly, which got even more bling, bling. Making this stuff was very nice. The yard is ready for the summer, but some bees would be needed to pollinate the strawberries and the apple trees. There is lots of flowers waiting for the little beasts.
Omenapuissa on tänä vuonna valtaisan upea kukkaloisto, mutta pölyttäviä hyönteisiä ei näy missään. Syksyn sato on näillä näkymin hyvin pieni, mutta meidän puista omenoista on muutoinkin ollut enemmän iloa silmille kuin suille. Noita puiden kukkia voisi tuijotella loputtomiin ja tuoksutella niistä lähtevää aromia.
 |
| Omenapuu kukassaan 2015 |
Minulla oli viime viikolla mahdollisuus askarteluun, ja tavoistani poiketen tulin myös tarttuneeksi tilaisuuteen. Tarjolla oli vaikka minkälaisia kauniita malleja askarteltavaksi. Aikani niitä tuumattuani tartuin rautalankaan ja aloin muokata siitä sydämen mallista ovikoristetta. Muutama kuultava oranssin sävyinen helmikin tarttui sydämeen, jonka keskuksen koristeeksi tuli puurenkaita ja vielä muutama helmi. Sydämeen tuli kyllä ripustuskoukkukin, mutta kotona totesin, että se ei tarvitsekaan sellaista, joten se sai sitten lähteä.
 |
| Tää ois syrän ovikoristeeksi |
Rautalangan vääntely oli niin kivaa, että seuraavaksi oli keksittävä työn alle jotain samasta materiaalista. Mietin kesää ja sen merkkejä. Ensimmäisenä tuli mieleen perhonen, joten siitä sitten vaan perhosta vääntelemään. Minulla oli kyllä paperikoristeisiin tarkoitettu malliperhonen, jota käytin "muottina", mutta suurimmaksi osaksi piti muoto ja taittelu säveltää oman taidon mukaan. Yllätin ihan itsenikin, kun perhosesta tuli minusta ihan kiva. Nyt se lentelee sopivasti tuulessa koristaen persiljapurkkia, jossa ei näy vielä taimenen alkuakaan. Retiisit ovat sentään komeasti pinnalla (takana) ja perhosen oikealla puolella on tämän vuoden amppelitomaattimme. Viime vuotinen oli niin satoisa, mutta samanlaista ei löytynyt tänä vuonna mistään. Kokeillaan sitten tämmöinen ihan eri maata oleva yksilö, josko siitä irtoisi iloa syksymmällä.
 |
| Kotipuutarhurin viritelmät |
 |
| Itse tehty perhonen |
Pihaan kaivattaisiin tosiaan niitä eläviäkin pölyttäjiä. Mansikankukkia on vaikka muille jakaa, mutta ei taida niistäkään olla pitkää iloa, jos ei mehiläisiä ja muita öttiäisiä ala pian ilmaantua. Mansikat olivat alun perin amppelimansikoita, mutta ne ovat vuosien varrella lisääntyneet niin runsaasti, että pääsivät viime syksynä penkkiin talvehtimaan pysyvästi. Olkoot siinä, kun penkille ei ole mitään tähdellisempääkään käyttöä.
 |
| Missä mehiläiset, mansikankukat (ja sammakko) odottavat |
I had the chance to make decorative stuff for myself. What I came up with was a heart with a little bit of bling, bling. It is supposed to make the door look nicer. I also came up with a butterfly, which got even more bling, bling. Making this stuff was very nice. The yard is ready for the summer, but some bees would be needed to pollinate the strawberries and the apple trees. There is lots of flowers waiting for the little beasts.
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
Kurja kässätyö korvautuu kätköilyllä
Kässärintamalla on kesken työ, joka on jotain asusteen ja sisustuksen välimaastosta. Materiaalina on haastava puuvilla-villa-yhdistelmä, jota koitan virkata. Materiaali sopisi selvästi paremmin kudottavaksi, mutta kun olin jotain tällaista päättänyt tehdä, niin periksi ei anneta. Tein alkuun varmaan tusinan mallipaloja ja mikään niistä ei antanut varmuuden tunnetta, että näin edetään. Sitten tuli tehtyä jo yksi versio puolivalmiiksi, mutta koko ajan oli tunne, että tämä ei ole oikein. Välillä se lepäsi päivän pöydällä, mutta aina vaan jatkoin sitä, mutta epävarmuus kasvoi koko ajan. Niinpä työ meni taas muutamaksi päiväksi hyllylle. Sitten kehittyi ties monesko suunnitelma ja päätös, että sillä viedään työ loppuun, kävi miten kävi. Kesken se on vieläkin, mutta palaan siihen vielä, jos siitä tulee jotain esittelykelpoista.
Kun kässärintamalla vastustaa, ja päivät ovat muuttuneet lämpöisemmiksi, on tullut vietettyä aikaa ulkona ja Koiran kanssa kätköillessä. Geokätköilyyn on tullut hurahdettua vuonna 2011. Tajusin taas kerran, kuinka paljon pidänkään tästä harrastuksesta, kun luin Lankahelvetin Hennan postauksen kätköilystä. Kivaa, että on muitakin, jotka ovat hurahtaneet sekä kässäilyyn että kätköilyyn.
Kätköilyn ideana on löytää maastosta kätköjä, joiden sijainti löytyy kansainvälisestä nettipalvelusta. Puhelinsovelluksen tai GPS-laitteen avulla mennään kyseiseen paikkaan ja koitetaan löytää kätkö annettujen koordinaattien, kuvauksen ja mahdollisen vihjeen avulla. Kätköpurkki sisältää logivihon, johon kävijä merkitsee käyntinsä, minkä jälkeen on mahdollista logata käynti myös samaiseen nettipalveluun.
Kätköpurkki voi olla tavallinen pakastusrasia, mutta osa kätköpurkeista on rakennettu todella taitavasti ja mielikuvitusta käyttäen. Etsintä voi vielä moniin mielenkiintoisiin paikkoihin ja maisemiin. Kätköt voivat haastaa myös fyysisesti, koska luvassa on usein myös ryömimistä, kiipeämistä tai muuten vaan koluamista. Kätkötyyppejäkin on erilaisia: jotkut on löydettävissä sellaisenaan, joissakin on monta osaa eri paikoissa ja jotkut on ratkaistava jo kotona, että saa oikeat koordinaatit ennen maastoon lähtöä. Kätköily vie ulos, ja siinä kertyy kävelykilometrejä ihan huomaamatta. Kätköilyssä on vaan niin monta aspektia, että siitä varmasti löytää jokainen itselleen mieluisen tavan harrastaa.
Kätköilystä ei oikein voi pitää blogia, kun siinä on vaara, että tulee ns. spoilanneensa kätkön sijainnin tai muuten vaan kätköön liittyvän makoisan näkökulman toisille kätköilijöille. Osa harrastuksen viehätystä on mennä paikkaan, josta ei tiedä mitään ja eteen voi tulla melkein mitä vaan. Siksi siitä ei tule juurikaan kirjoitettua. Toisaalta kätköreissuille ei tule otettua kameraa (gepsin ja kännykän kameroita ei lasketa) mukaan, kun ei koskaan tiedä, missä saa rymytä. Viime viikonloppuna esimerkiksi konttasin eräässä vesiputkessa hämähäkkien seassa. Useimmiten me mennään metsään, missä voi tulla vastaan vaikka hyvin leveä ja hyvin mutainen oja, johon Koira ehtii ennen kuin itse kerkiää kissaa sanoa. Sitten tajuaa, että siitä samaisesta kuraojasta pitäisi itsekin päästä yli. No, kotona pesun ja aterian jälkeen ne ikävät jutut unohtaa aina ja kohta taas tekee mieli mennä uudelle kätköilyreissulle.
I am struggling with crocheting. I am trying to work with a cotton-wool-mix, which feels nice but does not create the end result I am looking for. Therefore I am spending more time outdoors and geocaching, which has been my hobby since 2011. This hobby can take you to all kinds of places. Sometimes you end up to a place with a muddy ditch and very soon a muddy Dog, too. However, after showering and eating these obstacles are forgotten and soon it is time for yet another geocaching journey.
Kun kässärintamalla vastustaa, ja päivät ovat muuttuneet lämpöisemmiksi, on tullut vietettyä aikaa ulkona ja Koiran kanssa kätköillessä. Geokätköilyyn on tullut hurahdettua vuonna 2011. Tajusin taas kerran, kuinka paljon pidänkään tästä harrastuksesta, kun luin Lankahelvetin Hennan postauksen kätköilystä. Kivaa, että on muitakin, jotka ovat hurahtaneet sekä kässäilyyn että kätköilyyn.
Kätköilyn ideana on löytää maastosta kätköjä, joiden sijainti löytyy kansainvälisestä nettipalvelusta. Puhelinsovelluksen tai GPS-laitteen avulla mennään kyseiseen paikkaan ja koitetaan löytää kätkö annettujen koordinaattien, kuvauksen ja mahdollisen vihjeen avulla. Kätköpurkki sisältää logivihon, johon kävijä merkitsee käyntinsä, minkä jälkeen on mahdollista logata käynti myös samaiseen nettipalveluun.
Kätköpurkki voi olla tavallinen pakastusrasia, mutta osa kätköpurkeista on rakennettu todella taitavasti ja mielikuvitusta käyttäen. Etsintä voi vielä moniin mielenkiintoisiin paikkoihin ja maisemiin. Kätköt voivat haastaa myös fyysisesti, koska luvassa on usein myös ryömimistä, kiipeämistä tai muuten vaan koluamista. Kätkötyyppejäkin on erilaisia: jotkut on löydettävissä sellaisenaan, joissakin on monta osaa eri paikoissa ja jotkut on ratkaistava jo kotona, että saa oikeat koordinaatit ennen maastoon lähtöä. Kätköily vie ulos, ja siinä kertyy kävelykilometrejä ihan huomaamatta. Kätköilyssä on vaan niin monta aspektia, että siitä varmasti löytää jokainen itselleen mieluisen tavan harrastaa.
Kätköilystä ei oikein voi pitää blogia, kun siinä on vaara, että tulee ns. spoilanneensa kätkön sijainnin tai muuten vaan kätköön liittyvän makoisan näkökulman toisille kätköilijöille. Osa harrastuksen viehätystä on mennä paikkaan, josta ei tiedä mitään ja eteen voi tulla melkein mitä vaan. Siksi siitä ei tule juurikaan kirjoitettua. Toisaalta kätköreissuille ei tule otettua kameraa (gepsin ja kännykän kameroita ei lasketa) mukaan, kun ei koskaan tiedä, missä saa rymytä. Viime viikonloppuna esimerkiksi konttasin eräässä vesiputkessa hämähäkkien seassa. Useimmiten me mennään metsään, missä voi tulla vastaan vaikka hyvin leveä ja hyvin mutainen oja, johon Koira ehtii ennen kuin itse kerkiää kissaa sanoa. Sitten tajuaa, että siitä samaisesta kuraojasta pitäisi itsekin päästä yli. No, kotona pesun ja aterian jälkeen ne ikävät jutut unohtaa aina ja kohta taas tekee mieli mennä uudelle kätköilyreissulle.
 |
| Kurainen oja ja kurainen Koira |
I am struggling with crocheting. I am trying to work with a cotton-wool-mix, which feels nice but does not create the end result I am looking for. Therefore I am spending more time outdoors and geocaching, which has been my hobby since 2011. This hobby can take you to all kinds of places. Sometimes you end up to a place with a muddy ditch and very soon a muddy Dog, too. However, after showering and eating these obstacles are forgotten and soon it is time for yet another geocaching journey.
maanantai 25. toukokuuta 2015
Ei ylpeyttä eikä ennakkoluuloja
Olen aina rakastanut englantilaisia tv-sarjoja ja kirjoja. On ollut selvää, että Jane Austenin tuotantoon pitää tutustua ennen pitkää. On varsinainen ihme, että en ole lukenut hänen teoksiaan tai sitten en vaan muista niin tehneeni. Pelkästään mielikuva 1800-luvun Englannista saa ainakin minussa jonkun paikan resonoimaan semmoisella taajuudella, että pieni mielihyvän hykerrys alkaa tuntua joka paikassa. Menemättä sen enempää Iso-Britannian siirtomaapolitiikkaan tai siihen kummalliseen ylemmyydentunteeseen, joka maan kansalaisilla jostain kumman syystä on, maassa ja sen kansassa on paljon sellaista, joka on suorastaan huvittavaa tai muuten vain koomista. Ehkä osa maan ja sen historian vetovoimasta on juuri tämän ristiriidan vuoksi niin voimakasta ja vetoaa ainakin meikäläiseen. Kyse on jostain aivan muusta kuin jenkkien aikaansaamasta fiiliksestä. Molemmissa maissa on tullut asuttua, joten muutakin kuin telkkarin kautta välittynyttä kosketuspintaa on näihin kulttuureihin.
Mutta siis takaisin Jane Austeniin. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ei osunut käsiin äänikirjana, joten piti ottaa se, mitä oli tarjolla ja tällä kertaa se oli Neito vanhassa linnassa. Kirjassa on odotetusti neitoja, nuoria miehiä, ihastuksia, tanssiaisia, kihlauksia ja se otsikonkin lupaava linna. Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti, sillä se tekee lukijalle selväksi, että kyse on kirjoittajan mielikuvituksen tuotteesta, jonka kohteena on lukija. Tämä tuodaan tekstissä selvästi esille. Niin paljon ymmärrystä minulta ei löytynyt 1800-luvun alun kirjallisuudesta, että ymmärtäisin, miksi Austen on näin vahvasti korostanut kirjailijan roolia, mutta ehkä opin sekin joskus.
Äänikirjoista on jo sen verran kokemusta, että olen oppinut, että lukijalla on erittäin suuri merkitys. Tässä kirjassa lukijana on Erja Manto, jonka ääni on niin luonteva ja monipuolinen, että hän voisi varmaan lukea vaikka puhelinluetteloa (nuori sukupolvi kysyy nyt "mikä se on"), että sekin kuulostaisi kiinnostavalta.
Neito pääsi kirjassa ansaitsemiinsa nuoren naisen seikkailuihin ja oppi jatkuvasti uutta ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirja oli aikuistumistarina, jota siivitti tietysti ihastumiset ja pettymyksetkin. Mutta pääasia on, että tarinan loppu on onnellinen. Yritin jo löytää seuraavaa Austenia pyörimään levylautasella, mutta pienestä kirjastostamme ei vielä löytynyt tälle kokemukselle jatkoa. Ehkä täytyy mennä hieman merta edemmäs kalaan.
Mutta siis takaisin Jane Austeniin. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ei osunut käsiin äänikirjana, joten piti ottaa se, mitä oli tarjolla ja tällä kertaa se oli Neito vanhassa linnassa. Kirjassa on odotetusti neitoja, nuoria miehiä, ihastuksia, tanssiaisia, kihlauksia ja se otsikonkin lupaava linna. Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti, sillä se tekee lukijalle selväksi, että kyse on kirjoittajan mielikuvituksen tuotteesta, jonka kohteena on lukija. Tämä tuodaan tekstissä selvästi esille. Niin paljon ymmärrystä minulta ei löytynyt 1800-luvun alun kirjallisuudesta, että ymmärtäisin, miksi Austen on näin vahvasti korostanut kirjailijan roolia, mutta ehkä opin sekin joskus.
Äänikirjoista on jo sen verran kokemusta, että olen oppinut, että lukijalla on erittäin suuri merkitys. Tässä kirjassa lukijana on Erja Manto, jonka ääni on niin luonteva ja monipuolinen, että hän voisi varmaan lukea vaikka puhelinluetteloa (nuori sukupolvi kysyy nyt "mikä se on"), että sekin kuulostaisi kiinnostavalta.
Neito pääsi kirjassa ansaitsemiinsa nuoren naisen seikkailuihin ja oppi jatkuvasti uutta ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirja oli aikuistumistarina, jota siivitti tietysti ihastumiset ja pettymyksetkin. Mutta pääasia on, että tarinan loppu on onnellinen. Yritin jo löytää seuraavaa Austenia pyörimään levylautasella, mutta pienestä kirjastostamme ei vielä löytynyt tälle kokemukselle jatkoa. Ehkä täytyy mennä hieman merta edemmäs kalaan.
maanantai 4. toukokuuta 2015
65000 silmukkaa myöhemmin...
Helmikuussa luulin, että edessä olisi pitkä päiväpeittoprojekti. Minulla oli mielessä, että tekisin päiväpeittoa yhden toisen projektin sivutuotteena, kun se toinen projekti ajoittuu sopivasti helmikuusta joulukuuhun tänä vuonna. Sitten kävikin niin, että en millään malttanut pysyä erossa tästä päiväpeitosta, kun olin saanut sen alulle. Virkattu päiväpeitto valmistuikin paljon odotettua nopeammin. Kolmesta keskeneräisestä työstä tämä nousikin kaikkein mieluisimmaksi ja valmistui, kun ne muut kaksi odottavat vieläkin päivää parempaa.
Helmikuussa tuli luotua Edelfeltin taulun inspiroimana visio päiväpeitosta, joka toistaisi taulun värejä ja meriaiheeseen sopivaa aaltokuosia. Malliksi valikoitui aaltomalli, joka kulkee myös nimellä "ripple pattern". Mallista on monta erilaista variaatiota, mutta tykästyin muiden valmiita töitä ihastellessa tapaan tehdä versio, jossa ei ole yhtään ketjusilmukkaa eikä reikää. Tämä päiväpeittohan tulee siihen ainoaan sänkyyn, jolle Koira saa meillä nousta. Koiran petiin ei laiteta mitään pitsimallia, vaan mahdollisimman tasaista pintaa. Malli sopisi vallan mainiosti myös torkkupeittoon, joten ehkä sellainenkin tulee tehtyä tällä kivalla mallilla jonain päivänä.
Tein valitsemistani "seiskaveikan" väreistä värisuunnitelman tekemällä minikokoisen mallin, johon virkkasin eri levyisiä raitoja. Mallin korkeus oli reilut 80 senttiä, ja alun perin ajattelin, että toistan mallin peitossa kolme kertaa. Kulta totesi kuitenkin, että peiton ei tarvitse olla niin pitkä, joten loppujen lopuksi malli kopioitiin peittoon 2,66 kertaisena. Itseä hieman haittaa, kun mallikerrat eivät mene "tasan", mutta en tiedä, kuinka moni huomaisi muutenkaan, että peitteessä on toistoa. Yritin tehdä värivaihtelun mahdollisimman satunnaiseksi.
Peitto on tehty enimmäkseen pylväillä, mutta halusin mukaan myös kapeampia raitoja. Niitä ei ole tehty kiinteillä silmukoilla, vaikka niitäkin kokeilin. Totesin kiinteät silmukat liian mataliksi, joten venytin niitä hieman korkeammaksi yhdellä ylimääräisellä langanvedolla (venytetty kiinteä silmukka). Reunaan yhdistelin kiinteitä silmukoita ja ketjusilmukoita, joiden hellään huomaan upposivat myös ne lukemattomat langanpäät, jotka olisi muutoin pitänyt päätellä. Reunasta ei tullut niin nätti kuin olisin toivonut, mutta päättely ei myöskään houkuttanut. Reuna jää muutenkin patjojen alle, joten liekö tuon ulkonäöllä niin väliä.
Rivi ja väri kerrallaan pistelin menemään tätä työtä, jota tehdessä on katsottu eräskin osa sarjoista: "Isä Brown", "Sydämen asialla" ja "Kyläsairaala". Sen lisäksi on kuunneltu samalla äänikirjoja. Kulta alkoi jo jossain vaiheessa ihmetellä, että miten minä aina vaan sitä samaa työtä teen. Matematiikkanerona hän innostui laskemaan, montako silmukkaa työ vaatii ja päätyi lukuun 65000. Se hieman masensi, kun työ oli tuossa vaiheessa noin puolivälissä, mutta pitihän sitä jatkaa, kun vauhti oli päällä. Sain kovasti tsemppikommentteja matkan varrella.
Alussa minulla oli yli 20 kerää lankaa (á 150g), joista löytyi 8 väriä: luonnonvalkoista, beigeä, paria sinistä ja neljää harmaata. Lopullisen työn koko on noin 2,30*1,40 metriä. Painoa työllä on 2,450 kiloa. Virkkaus yhtenä kappaleena onnistui oikein hyvin, vaikka aluksi pelkäsin, että se olisi raskasta hartioille. Peiton paino oli kuitenkin paljolti sylissä, joten haittana oli lähinnä se, että välillä tuli hiki peiton alla virkatessa.
Viimeinen vaihe eli pingotus oli vaikea ja se kesti ainakin pari viikkoa. Siitä oli yli toistakymmentä päivää pelkästään pingotuspuuskan odottelua, ja itse pingotus sujuikin parissa päivässä, vaikka teinkin sen kahdessa osassa. Alustana käytin kahta Biltemasta hankkimaani jumppamattoa, joita voi sopivasti sommitella oikean kokoiseksi, koska ne toimivat palapelin tapaan. Neulasin peiton alustaan puolet kerrallaan kosteiden pyyhkeiden alle yöksi, ja kyllä kannatti. Pinta näyttää nyt vieläkin kauniimmalta kuin ennen kostutusta.
Tämän työn valmistuminen on melkein tuskaa enimmäkseen siksi, että on vaikea luopua työstä, jota oli niin mieluinen tehdä. Sitä olisi ollut kiva virkkailla pidempäänkin, mutta tuolla kyllä odottaa ne pari muutakin keskeneräistä työtä ja jonkun verran lankaa on jo seuraaviinkin töihin. Ehkä tämä peitto täytyy siis luovuttaa varsinaiseen virkaansa eli Koiran makoilusängyn peitteeksi. Seuraava tuska on sitten se, miten peitto pidetään karvattomana, mutta siihen ei taida olla ratkaisua. Se on riski, jonka otin jo tähän projektiin ryhtyessä.
This was supposed to be a long term project, but I could not keep my hands off from crocheting this bedcover. First there were more than 20 rolls of yarn (each 150g) in 8 colours when I started this journey. I ended up with the bedcover in ripple pattern. In half way through my Darling made a calculation claiming that the end result will require 65000 stiches. But that is all history now, the final product is almost like having a piece of heaven at home. This bed is the only bed in our house, in which the Dog is allowed to take his nap. The next reason for a headache may be how to keep the cover as a hair-free-zone, but it might be that there is no solution for that available. Well, that was the risk worth taking.
Helmikuussa tuli luotua Edelfeltin taulun inspiroimana visio päiväpeitosta, joka toistaisi taulun värejä ja meriaiheeseen sopivaa aaltokuosia. Malliksi valikoitui aaltomalli, joka kulkee myös nimellä "ripple pattern". Mallista on monta erilaista variaatiota, mutta tykästyin muiden valmiita töitä ihastellessa tapaan tehdä versio, jossa ei ole yhtään ketjusilmukkaa eikä reikää. Tämä päiväpeittohan tulee siihen ainoaan sänkyyn, jolle Koira saa meillä nousta. Koiran petiin ei laiteta mitään pitsimallia, vaan mahdollisimman tasaista pintaa. Malli sopisi vallan mainiosti myös torkkupeittoon, joten ehkä sellainenkin tulee tehtyä tällä kivalla mallilla jonain päivänä.
Peitto on tehty enimmäkseen pylväillä, mutta halusin mukaan myös kapeampia raitoja. Niitä ei ole tehty kiinteillä silmukoilla, vaikka niitäkin kokeilin. Totesin kiinteät silmukat liian mataliksi, joten venytin niitä hieman korkeammaksi yhdellä ylimääräisellä langanvedolla (venytetty kiinteä silmukka). Reunaan yhdistelin kiinteitä silmukoita ja ketjusilmukoita, joiden hellään huomaan upposivat myös ne lukemattomat langanpäät, jotka olisi muutoin pitänyt päätellä. Reunasta ei tullut niin nätti kuin olisin toivonut, mutta päättely ei myöskään houkuttanut. Reuna jää muutenkin patjojen alle, joten liekö tuon ulkonäöllä niin väliä.
 |
| Raitaa, raitaa, enemmän raitaa |
Rivi ja väri kerrallaan pistelin menemään tätä työtä, jota tehdessä on katsottu eräskin osa sarjoista: "Isä Brown", "Sydämen asialla" ja "Kyläsairaala". Sen lisäksi on kuunneltu samalla äänikirjoja. Kulta alkoi jo jossain vaiheessa ihmetellä, että miten minä aina vaan sitä samaa työtä teen. Matematiikkanerona hän innostui laskemaan, montako silmukkaa työ vaatii ja päätyi lukuun 65000. Se hieman masensi, kun työ oli tuossa vaiheessa noin puolivälissä, mutta pitihän sitä jatkaa, kun vauhti oli päällä. Sain kovasti tsemppikommentteja matkan varrella.
Alussa minulla oli yli 20 kerää lankaa (á 150g), joista löytyi 8 väriä: luonnonvalkoista, beigeä, paria sinistä ja neljää harmaata. Lopullisen työn koko on noin 2,30*1,40 metriä. Painoa työllä on 2,450 kiloa. Virkkaus yhtenä kappaleena onnistui oikein hyvin, vaikka aluksi pelkäsin, että se olisi raskasta hartioille. Peiton paino oli kuitenkin paljolti sylissä, joten haittana oli lähinnä se, että välillä tuli hiki peiton alla virkatessa.
 |
| Sängynpeite Lanka: Novita 7 Veljestä (2450g) Koukku: 4mm Ohjeet: oma (malli: ripple pattern) Tehty: helmi-huhtikuussa 2015 |
Viimeinen vaihe eli pingotus oli vaikea ja se kesti ainakin pari viikkoa. Siitä oli yli toistakymmentä päivää pelkästään pingotuspuuskan odottelua, ja itse pingotus sujuikin parissa päivässä, vaikka teinkin sen kahdessa osassa. Alustana käytin kahta Biltemasta hankkimaani jumppamattoa, joita voi sopivasti sommitella oikean kokoiseksi, koska ne toimivat palapelin tapaan. Neulasin peiton alustaan puolet kerrallaan kosteiden pyyhkeiden alle yöksi, ja kyllä kannatti. Pinta näyttää nyt vieläkin kauniimmalta kuin ennen kostutusta.
 |
| Jotkut asiat ovat kuin pieni pala taivasta |
Tämän työn valmistuminen on melkein tuskaa enimmäkseen siksi, että on vaikea luopua työstä, jota oli niin mieluinen tehdä. Sitä olisi ollut kiva virkkailla pidempäänkin, mutta tuolla kyllä odottaa ne pari muutakin keskeneräistä työtä ja jonkun verran lankaa on jo seuraaviinkin töihin. Ehkä tämä peitto täytyy siis luovuttaa varsinaiseen virkaansa eli Koiran makoilusängyn peitteeksi. Seuraava tuska on sitten se, miten peitto pidetään karvattomana, mutta siihen ei taida olla ratkaisua. Se on riski, jonka otin jo tähän projektiin ryhtyessä.
 |
| Kelpaa siinä nyt Koiran köllötellä |
This was supposed to be a long term project, but I could not keep my hands off from crocheting this bedcover. First there were more than 20 rolls of yarn (each 150g) in 8 colours when I started this journey. I ended up with the bedcover in ripple pattern. In half way through my Darling made a calculation claiming that the end result will require 65000 stiches. But that is all history now, the final product is almost like having a piece of heaven at home. This bed is the only bed in our house, in which the Dog is allowed to take his nap. The next reason for a headache may be how to keep the cover as a hair-free-zone, but it might be that there is no solution for that available. Well, that was the risk worth taking.
tiistai 28. huhtikuuta 2015
Tonni täynnä!
Alle puolessa vuodessa tämä uusi pikkublogi on saanut yli tuhat klikkausta. Se on enemmän kuin mitä osasin ikinä kuvitella. Jonkun mielestä se ei ole paljon, mutta minun mielestä on. Olen itse saanut niin paljon vinkkejä ja inspiraatiota muiden blogeista, että jos vaan voin tarjota siitä ihan pienen, pienen murusen jollekulle takaisin, niin olisin siitä tosi otettu. Kiitokset lukijoille!
In less than six months there have been more than one thousand page loads in this pretty little blog. Some people say that it is not a lot, but I claim that yes, it is. I thank my readers for this honor.
In less than six months there have been more than one thousand page loads in this pretty little blog. Some people say that it is not a lot, but I claim that yes, it is. I thank my readers for this honor.
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Jos haluat helpottaa seuraamista...
Blogien seuraaminen suosikkilistan avulla on työlästä, kun pitää klikkailla linkkejä yksi kerrallaan ja tarkistaa, onko blogi päivittynyt uudella postauksella. Blogilista.fi on ollut mainio työkalu suosikkiblogien seuraamiseen, kun se on automaattisesti listannut ne blogit, jotka ovat päivittyneet, mutta joiden päivityksiä ei ole vielä ehtinyt lukea. On se ollut myöskin tympeä työkalu, kun siinä on niin paljon mm. animoituja mainoksia, mutta jollakin palvelu täytyy kai maksaakin. Kesäkuun alusta lähtien tuo palvelu ei ole enää käytössä, joten koitan nyt löytää jotakin muuta tilalle.
Opettelen nyt bloglovin':n käyttöä. Saapa nähdä, miten tuo palvelu toimii käytännössä. Vielä en ole kauhean innostunut tuon tavasta toimia, mutta pistinpä kuitenkin "seuraamisnapin" oman blogin sivulle, jos se auttaisi jotakuta. Toki moniin palveluihin tottuu ajan kanssa. Jos sulla on antaa vinkkiä kätevämmästä työkalusta, niin kuulisinpa siitä mielelläni. Sähköpostiosoitteeni löytyy profiilista, joten pistäpä postia.
edit 25.04.: Peräti vuorokauden käytön jälkeen bloglovin':n salat ovat jo alkaneet aueta. Jos vielä keksisi, miten työkalussa voisi tehdä tarkempia hakuja ja miten voisi selata vain sellaisia blogeja, jotka ovat päivittyneet ihan viime aikoina, niin enpä paljoa muuta blogien seuraamistyökalusta pyytäisikään. Tällä kyllä pärjätään. Olen löytänyt jo monta sellaista blogia, joihin en eksynyt blogilistan kautta.
Starting 1st of June there is no blogilista.fi any more. Have to move to bloglovin' or something similar. Let's see, how it goes. If you think there is a more convenient tool existing for following the marvellous blogs, please send me a message e.g. by e-mail.
Opettelen nyt bloglovin':n käyttöä. Saapa nähdä, miten tuo palvelu toimii käytännössä. Vielä en ole kauhean innostunut tuon tavasta toimia, mutta pistinpä kuitenkin "seuraamisnapin" oman blogin sivulle, jos se auttaisi jotakuta. Toki moniin palveluihin tottuu ajan kanssa. Jos sulla on antaa vinkkiä kätevämmästä työkalusta, niin kuulisinpa siitä mielelläni. Sähköpostiosoitteeni löytyy profiilista, joten pistäpä postia.
edit 25.04.: Peräti vuorokauden käytön jälkeen bloglovin':n salat ovat jo alkaneet aueta. Jos vielä keksisi, miten työkalussa voisi tehdä tarkempia hakuja ja miten voisi selata vain sellaisia blogeja, jotka ovat päivittyneet ihan viime aikoina, niin enpä paljoa muuta blogien seuraamistyökalusta pyytäisikään. Tällä kyllä pärjätään. Olen löytänyt jo monta sellaista blogia, joihin en eksynyt blogilistan kautta.
Starting 1st of June there is no blogilista.fi any more. Have to move to bloglovin' or something similar. Let's see, how it goes. If you think there is a more convenient tool existing for following the marvellous blogs, please send me a message e.g. by e-mail.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
Taklasin Puhdistuksen äänikirjana
Jotenkin olisi mukavampaa raportoida käsitöiden valmistumisesta, mutta aina se ei ole mahdollista. Mulla on edelleen se pitkä päiväpeittoprojekti kesken, mutta nyt uskaltaa jo taas puhua siitä ääneen, koska sen verran lähellä ollaan valmistumista, että jossain seuraavista postauksista tullaan varmaan jo kuulemaan siitäkin. Ikävää, kun kirjaharrastus tuntuu jotenkin sekundääriseltä tuohon käsityöhommaan verrattuna blogatessa, vaikka molemmat harrastukset ovat rakkaita. Kirjoja ei pitäisi ollenkaan vähätellä - varsinkin, kun ollaan erinomaisen teoksen äärellä kuten nyt.
Sofi Oksasen Puhdistus kuuluu jälleen siihen sarjaan teoksia, että kirja on luettava jo sen saamien palkintojen ja ilmiön vuoksi. Olen yrittänyt aloittaa kirjaa ennenkin perinteisesti lukien, mutta vasta nyt sain kirjan kunnolla alkuun, kun keksin, että kirjan voisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä myös äänikirjana. Kiitos tästä kuuluu käsityöblogisiskoille, joiden sivuilta keksin tämän moniajomahdollisuuden.
Pelkäsin, että äänikirjana kuuntelu veisi kirjasta pois vivahteita tai jotenkin muuttaisi "lukunautintoa". Mutta se olikin yllättävän helppoa ja antoisaa. Toki on aina järjestettävä hetki, jolloin kirjaa voi kuunnella keskittyneesti. Noin tunnin mittaiset levyt ovat aina juuri sopiva rupeama, johon jaksaa keskittyä yhdellä istumalla. Ja mikä parasta, samalla voi tehdä ainakin helppoa käsityötä ilman, että menettää mitään kirjasta. Ja samalla tulee tehtyä silmukka poikineen. Kätevää.
Tiesin, että kirja kertoo Viron vapautumisesta ja naisten asemasta. Osasin odottaa, että se on raaka ja sisältää väkivaltaa, mutta silti hätkähtelin kuvausten julmuutta ja aiheella mälläämistä. Mutta varmasti juuri ne pystyivät luomaan sen lähtemättömän jäljen, jonka kirja jättää. En ole koskaan ollut väkivaltaromaanien ystävä. Silti tämä aspekti ei kaikesta huolimatta jäänyt päällimmäisenä mieleen kirjasta. Se kertoo niin paljon muustakin.
Kirjan kerroksellisuus on sen parasta antia. Se liikkui ajasta toiseen sujuvasti ja aina siirtymässä jäi kutittelemaan, että mitenhän tarina jatkuu siinä toisessa ajassa. Se piti osaltaan mielenkiintoa yllä. Tykkäsin myös Oksasen tavasta kuvata asioita ja varsinkin hetkiä, jotka tapahtuivat enemmänkin henkilöiden muistoissa tai ajatuksissa. Kirja alkaa hetkestä, jolloin kirjan päähenkilö Aliide Truu yrittää tappaa kärpästä lätkällään. Heti tiesin, että tulen pitämään kirjasta, kun tuollaisen sinänsä merkityksettömän hetken kuvaus imaisi niin mukaansa. Kirja piti kyllä otteessaan ihan loppuun asti. On aina kummallista, kun näin vaikeista asioista lukeminen on kuitenkin loppujen lopuksi nautinto. Siihen liittyy jotain sellaista maagista, mitä ei osaa selittää.
I had tried to read the novel Purge (in Finnish: Puhdistus) by Sofi Oksanen in the traditional way as a book, but for some reason I did not succeed. But when I changed the paper version to the audiobook I started getting results. This novel was really an Experience with capital E. It was rough and full of violence but also beautiful in its own strange way.
Sofi Oksasen Puhdistus kuuluu jälleen siihen sarjaan teoksia, että kirja on luettava jo sen saamien palkintojen ja ilmiön vuoksi. Olen yrittänyt aloittaa kirjaa ennenkin perinteisesti lukien, mutta vasta nyt sain kirjan kunnolla alkuun, kun keksin, että kirjan voisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä myös äänikirjana. Kiitos tästä kuuluu käsityöblogisiskoille, joiden sivuilta keksin tämän moniajomahdollisuuden.
Pelkäsin, että äänikirjana kuuntelu veisi kirjasta pois vivahteita tai jotenkin muuttaisi "lukunautintoa". Mutta se olikin yllättävän helppoa ja antoisaa. Toki on aina järjestettävä hetki, jolloin kirjaa voi kuunnella keskittyneesti. Noin tunnin mittaiset levyt ovat aina juuri sopiva rupeama, johon jaksaa keskittyä yhdellä istumalla. Ja mikä parasta, samalla voi tehdä ainakin helppoa käsityötä ilman, että menettää mitään kirjasta. Ja samalla tulee tehtyä silmukka poikineen. Kätevää.
Tiesin, että kirja kertoo Viron vapautumisesta ja naisten asemasta. Osasin odottaa, että se on raaka ja sisältää väkivaltaa, mutta silti hätkähtelin kuvausten julmuutta ja aiheella mälläämistä. Mutta varmasti juuri ne pystyivät luomaan sen lähtemättömän jäljen, jonka kirja jättää. En ole koskaan ollut väkivaltaromaanien ystävä. Silti tämä aspekti ei kaikesta huolimatta jäänyt päällimmäisenä mieleen kirjasta. Se kertoo niin paljon muustakin.
Kirjan kerroksellisuus on sen parasta antia. Se liikkui ajasta toiseen sujuvasti ja aina siirtymässä jäi kutittelemaan, että mitenhän tarina jatkuu siinä toisessa ajassa. Se piti osaltaan mielenkiintoa yllä. Tykkäsin myös Oksasen tavasta kuvata asioita ja varsinkin hetkiä, jotka tapahtuivat enemmänkin henkilöiden muistoissa tai ajatuksissa. Kirja alkaa hetkestä, jolloin kirjan päähenkilö Aliide Truu yrittää tappaa kärpästä lätkällään. Heti tiesin, että tulen pitämään kirjasta, kun tuollaisen sinänsä merkityksettömän hetken kuvaus imaisi niin mukaansa. Kirja piti kyllä otteessaan ihan loppuun asti. On aina kummallista, kun näin vaikeista asioista lukeminen on kuitenkin loppujen lopuksi nautinto. Siihen liittyy jotain sellaista maagista, mitä ei osaa selittää.
I had tried to read the novel Purge (in Finnish: Puhdistus) by Sofi Oksanen in the traditional way as a book, but for some reason I did not succeed. But when I changed the paper version to the audiobook I started getting results. This novel was really an Experience with capital E. It was rough and full of violence but also beautiful in its own strange way.
lauantai 11. huhtikuuta 2015
Kyllä minä niin mieleni pahoitin....
Tämä ei ole ihanan sään vuoksi oikein sopiva aihe tälle päivälle, mutta kun kerran ulkotöitä on jo tehty kunnon sallima määrä, niin täytyy siirtyä näihin sisätöihin ja jatkaa päivän hyvää saldoa blogin parissa.
Jotkut ilmiöt ovat vain sellaisia, että niihin on pakko perehtyä itsekin. Jotkut eivät edes aluksi oikein kiinnosta, mutta kun ne niiden suosio vaan kasvaa ja kasvaa, niin paine tutustua asiaan lisääntyy. Tällaiseksi muodostui Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajasta kertova kirjasarja, johon kuuluvat:
Mielensäpahoittaja
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja
Tykkäsin ekasta kirjasta, jossa oli sopivasti Havukka-ahon ajattelijaa, suomalaista umpimielisyyttä ja sukupolvien välistä kuilua, jotka ovat kaikki omalla tavallaan hellyttäviä ilmiöitä. Odotusarvo kahden muun kirjan osalta nousi ensimmäisen luettuani, mutta erityisesti Ruskeakastike ei oikein avautunut mulle. Se tarkasteli ruokamieltymyksiä ja sukupuolien erilaisia rooleja ruuanlaitossa. Aiheet ovat turhankin tuttuja, mutta ehkäpä juuri siksi kirja ei ollut kiinnostava, koska se tarjosi minusta liian tunkevasti sitä yhtä ja samaa ilmiötä eikä sitten oikeastaan mitään muuta. Kolmannelta kirjalta en sitten paljoa odottanutkaan, mutta sepä yllätti taas positiivisesti, vaikka ei yltänyt ensimmäisen tasolle.
Samaan syssyyn tuli sitten sattumoisin katsottua Mielensäpahoittaja-elokuvakin, johon oli sopivasti sotkettu osioita kaikista kirjoista. Se oli kiitos hyvien näyttelijäsuoritusten oikein mukava katsomiskokemus. Tosin nytkin kirja päihittää minkä tahansa leffan mennen tullen, vaikka leffa onkin ollut vuoden 2014 katsotuin elokuva.
Kyllähän tästä ilmiöstä ymmärtää (ainakin osin), miksi tästä on kohistu muutama vuosi. Oikein mukavaa viihdettä tämä on ja lisäksi siinä on kiinnostava tvisti. Jos tuntee oikukkaita vanhoja miehiä, niin sitten nämä teokset sattuvat oikein kohdilleen.
Finally I made myself to read the "Mielensäpahoittaja"-series by Tuomas Kyrö. I also got the chance to see the movie based on the series. It has been introduced with the name "The Grump" refering to the cranky old man, which is the main character in the series and the movie. Nice entertainment and very amusing especially if you happen to know any cranky old men in the real life.
Jotkut ilmiöt ovat vain sellaisia, että niihin on pakko perehtyä itsekin. Jotkut eivät edes aluksi oikein kiinnosta, mutta kun ne niiden suosio vaan kasvaa ja kasvaa, niin paine tutustua asiaan lisääntyy. Tällaiseksi muodostui Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajasta kertova kirjasarja, johon kuuluvat:
Mielensäpahoittaja
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja
Tykkäsin ekasta kirjasta, jossa oli sopivasti Havukka-ahon ajattelijaa, suomalaista umpimielisyyttä ja sukupolvien välistä kuilua, jotka ovat kaikki omalla tavallaan hellyttäviä ilmiöitä. Odotusarvo kahden muun kirjan osalta nousi ensimmäisen luettuani, mutta erityisesti Ruskeakastike ei oikein avautunut mulle. Se tarkasteli ruokamieltymyksiä ja sukupuolien erilaisia rooleja ruuanlaitossa. Aiheet ovat turhankin tuttuja, mutta ehkäpä juuri siksi kirja ei ollut kiinnostava, koska se tarjosi minusta liian tunkevasti sitä yhtä ja samaa ilmiötä eikä sitten oikeastaan mitään muuta. Kolmannelta kirjalta en sitten paljoa odottanutkaan, mutta sepä yllätti taas positiivisesti, vaikka ei yltänyt ensimmäisen tasolle.
Samaan syssyyn tuli sitten sattumoisin katsottua Mielensäpahoittaja-elokuvakin, johon oli sopivasti sotkettu osioita kaikista kirjoista. Se oli kiitos hyvien näyttelijäsuoritusten oikein mukava katsomiskokemus. Tosin nytkin kirja päihittää minkä tahansa leffan mennen tullen, vaikka leffa onkin ollut vuoden 2014 katsotuin elokuva.
Kyllähän tästä ilmiöstä ymmärtää (ainakin osin), miksi tästä on kohistu muutama vuosi. Oikein mukavaa viihdettä tämä on ja lisäksi siinä on kiinnostava tvisti. Jos tuntee oikukkaita vanhoja miehiä, niin sitten nämä teokset sattuvat oikein kohdilleen.
Finally I made myself to read the "Mielensäpahoittaja"-series by Tuomas Kyrö. I also got the chance to see the movie based on the series. It has been introduced with the name "The Grump" refering to the cranky old man, which is the main character in the series and the movie. Nice entertainment and very amusing especially if you happen to know any cranky old men in the real life.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)